Tämä on loppu

Toimistolla on hämmentävän hiljaista. Yleensä ihmiset ramppaavat paikasta toiseen, puhelevat huoneissa toisilleen jotain, kolistelevat kahvitilassa yms. Ainakin meidän projektilla on niin kiire, että meidän porukka ei ehdi juuri muuta tehdä kuin hakata näppäimistöä. En tiedä onko muillakin projekteilla kiire, vai olisiko jossain käynnissä jotain palavereita. Tai sitten meluisat ihmiset ovat tänään jostain syystä poissa töistä. Kipeänä tai jotain. Omituista kyllä, viereiseltä rakennustyömaaltakaan ei kuulu mitään. On niin hiljaista että suorastaan pelottaa.

Yritin ratkaista yhden projektissa ilmenneen ongelman kopioimalla toiminnallisuutta yhdestä vanhasta projektista. Ratkaisu oli hieman pelottava, mutta tyylikäs ja fiksu. Yllättäen operaatio onnistui aivan helposti ja mikään ei hajonnut. Pettymys oli kuitenkin karu, kun huomasin, että vika olikin itse asiassa ihan muualla, eikä kopioidusta toiminnallisuudesta ollut mitään apua. Nyt pitää taas alkaa koodaamaan rumia teippi-ja-rautalanka-virityksiä. Hohhoijaa.

Projektimme projektipäälliköllä alkaa olla pienoinen paniikkimieliala päällä. Projektin olisi pitänyt mennä tuotantoon tänään, mutta myöhästyimme. Uusi yritys on huomenna. Ilmaan on heitelty jo ajatuksia viikonloppuylitöistäkin. Tänään oltiin vielä niin toiveikkaita, että ei kai nyt sentään, mutta toisaalta siitä oli ainakin puhe, että kaikki olisivat lauantaina hälyytystilassa, niin että jos kriisi iskee, niin paikalle on tultava oitis. Hyvä puoli tuossa hälyytystilasta on, että vaikka töihin ei tarvitsisi edes tulla, niin palkka juoksee silti jollain prosentilla. Voisin olla vaikka kaikki viikonloput hälyytystilassa, jos ei oikeasti tarvitse olla töissä.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun aloin kirjoittamaan tätä blogia. Olen kirjoittanut tähän blogiin jotain joka päivä, kun olen ollut työpisteelläni pitempään kuin tunnin. Tämä on 231. kirjoitus. Muutamina päivinä olen ollut töissä jossain muualla, sairastellut tai ollut muuten vain poissa. Tämä on tämän blogin viimeinen merkintä. Päätin jo blogia aloittaessani, että kirjoitan tätä tasan vuoden. Hieman lyhempikin aika olisi varmaan riittänyt, mutta vuosi on kivan täsmällinen määrä. Saatan kirjoitella vielä jotain kommentteja jos siltä tuntuu. Ehkä jos menen joskus muualle töihin ja siellä on jotenkin eri tavalla tylsää, niin saatan aloittaa blogin uudestaan. Näiltä näkymin tämä oli nyt kuitenkin tässä. Tylsyys varmasti jatkuu edelleen, mutta enköhän ole jo vatvonut sitä tältä erää aivan tarpeeksi.

Lipputankoja pitää käyttää, eikä seisottaa tyhjän panttina

Kylläpä taas väsyttää. En taaskaan tajunnut mennä eilen nukkumaan ihmisten aikaan ja epäinhimillinen nukkumaanmenoaika on nyt saastuttanut tämänkin päivän silkaksi hirviömäisyydeksi. Silmäni lupsahtelevat tätä kirjoittaessanikin. Mitenkähän ihmeessä saan pysyttyä hereillä koko päivän? Työlistallakin olisi äärimmäisen tylsää testausta. Olen pakotettu juomaan taas naurettavia määriä kofeiinipitoisia juomia.

Läheisen ravintolan ulko-oven molemmille puolille on laitettu isoja kivipaaseja. Ilmeisesti kivien on tarkoitus estää autoilijoita parkkeeramasta suoraan ulko-oven eteen. Autoilijat ovat kyllä vallanneet täysin tämän piha-alueen. Nytkin näen ensivilkauksella kolme autoa parkkeerattuna suoraan pysäköintikieltokylttien alle ja ainakin viisi autoa parkkeerattuna vähintäänkin epämääräisiin paikkoihin. Miksiköhän pysäköinninvalvojat eivät koskaan käy täällä?

Ikkunasta näkyy ainakin viisi lipputankoa, mutta ainoastaan kahteen on asianmukaisesti vedetty lippu salkoon. Eivätkö nuo muut lipputankojen omistajat kunnioita perinteitä ja Aleksis Kiveä? Mikä ihmisiä vaivaa? Jos minulla olisi lipputanko, laittaisin lipun salkoon joka päivä. Niin kuin teininä rippileirillä. Lipputanko ilman lippua on kuin kahvinkeitin ilman kahvia, lapsi ilman leluja, auto ilman pyöriä, koodaja ilman tietokonetta tai fallos ilman erektiota.

Bugit rynnivät yllättäen kimppuuni sankoin joukoin. Ne ovat ilmeisesti aistineet väsymykseni ja päättäneet hyökätä nyt, kun niillä normaalia parempi mahdollisuus vallata koko sovellus. Hahhah! Ne erehtyvät pahasti luullessaan olevansa niskan päällä. Olen kyllästänyt itseni kahvilla ja energiajuomalla ja apunani on vielä pari työtoveriakin. Koodaan kuin eläin ja koodiviidakon sotatantereella bugeja lakoaa kuin heinää! Korjauksistani on eleganssi kaukana, mutta mitäpä en tekisi toimivan sovelluksen eteen?

Kahluuallas täynnä kaloja

Karmea kiire. Projektin loppusuora häämöttää ja hommat pitäisi saada äkkiä kuntoon ja tietenkään mitkään aivan yksinkertaisetkaan jutut eivät suostu sitten toimimaan. Virheet olisi periaatteessa hyvin helppo korjata kun vain keksisi ensin, että mistä ne tarkkaanottaen johtuvat. Tuntuu jotenkin tyhmältä ensin plärätä koodia läpi kaksi tuntia ja sitten kirjoittaa muutama hassu kirjain johonkin kohtaan ja kaikki toimii taas niin kuin pitääkin.

On aika outoa, että viimeinen kolmesta ikkunastani näkyneistä ravintolaterasseista sinnittelee edelleen avoimena. Ei siellä tietenkään ketään istu, mutta kyllä se on ihan samassa kunnossa muuten kuin kesähelteillä. Ovatkohan ravintoloitsijat unohtaneet koko terassin, vai odottavatko he että ilmat vielä paranevat? Ei muutamaa tupakoitsijaa vartenkaan kannattaisi pitää noin montaa pöytää ja tuolia pihalla. No miksipä ne kalusteet tietty siellä pihalla menevät? Tuskin ne pihalla tönöttämisestä hajoavat. Jospa ravintolanpitäjillä ei ole niille parempaakaan säilytyspaikkaa. Ja säästyypähän kalusteiden raahailuvaivakin, kun jättää ne pihalle koko talveksi. Ovat kaupan päälle keväällä sitten heti valmiina.

Koko päivän hektisesti koodattuani, minun pitäisi nyt alkaa tekemään taas tylsiä testejä. Jotenkin vaikea asennoitua taas tähän. Päässäni testaus on jotenkin mielessäni päätynyt laariin "Asioita, joilla ei ole niin kiire". Nyt kun on koko päivän ollut kaamea kiire, niin vaikea alkaa tehdä jotain millä ei ole kiire. Toisaalta on myös vaikeaa alkaa testaamaan kiireellä. Siinä on jotenkin perustavanlaatuinen ristiriita. Sitä paitsi kohta on jo kotiin lähdön aika. Ei tässä nyt enää mitään kovin suureellista kannata aloittaa.

Omituista muuten, että tänään en ole nähnyt ikkunasta yhtään lokkia. Ei siellä talon katolla voi olla mitään kala-allasta. Tai sitten siellä oli eilen jokin siirrettävä kahluuallas täynnä kaloja, mutta tänään se on viety pois. Kyllä lokkeja tietty sellainen pienempikin allas varmaan kiinnostaisi. Ehkä jokin ravintola on kokeillut uusia tapoja säilyttää kalat tuoreina?

Modernismikin muuttuu nostalgiaksi

Sain taas kalenterin. Vuosi lähestyy näymmä loppuaan. Kohta on jo joulu. Lehdessäkin lupailtiin loppuviikolle lumisadetta. Kaameaa! Hieman lohtua tuo se, että tänä jouluna minun ei todennäköisesti tarvitse olla töissä joulun välipäivinä ja voin lomailla. Lomaa olen totisesti taas kaivannutkin.

Kaukana talojen kattojen päällä parveilee melko paljon lokkeja. Ne kiertelevät pienehkön alueen yllä, välillä istahtaen hetkeksi jollekin katolle. Mitäköhän ne tuolta luulevat löytävänsä? Onko jonkun talon katolla uima-allas? Tai kalankasvatusallas? Kalankasvatuslaitos voisi kyllä saada tuollaista liikehdintää aikaiseksi lokeissa. Vaikea usko silti, että kukaan kasvattaisi kaloja näin keskustassa jonkun kerrostalon katolle rakennetussa altaassa. Vaikka mistäs sitä voi tietää. Ehkä talon omistaa joku miljonääri, joka pitää kalastamisesta, eikä halua lähteä kauas kotoaan.

Jostain syystä olen tänään kuunnellut vain 2000-luvulla tehtyä musiikkia. Useimmiten viime aikoina olen kuunnellut jotain vanhempaa. Yritän kai alitajuisesti todistella itselleni, että en ole vielä niin kalkkis tai jotain. Silti tämä nytkin kuuntelemastani levystä tulee outo nostalgiafiilis. 2000-luvun alustakin on jo kauan. Hassua, että tämäkin levy tuntui silloin todella modernilta.

Joku tyyppi kävi kyselemässä minulta jostain iki-ikivanhasta projektista. En muistanut siitä oikeastaan mitään. Katselimme vähän mitä tiedostoja projektista oli jäänyt kovalevylle ja juttelimme niitä näitä. Hyvinhän se aika noinkin kului. Kotiinlähdön aika on taas lähempänä. Tänään kyllä ajattelin vähän hyvittää viime viikon syntejä ja olla täällä ainakin vähän ylitöissä.

Tulin muuten ajatelleeksi, että se tyyppi joka minulta kyseli projektista saattoi olla ihan kuka tahansa. Mies on voinut livahtaa jonkun mukana ovesta kantaen vaikka kahvipakettilaatikkoa väittäen tuovansa meille kahvia, ja heti kun kukaan ei katsonut, hän lähtikin tenttaamaan salaista tietoa firman työntekijöiltä. No, jos tuo tyyppi sai jotain rahan arvoista noista minun ympäripyöreistä jorinoista, niin tuo kaveri todella ansaitsee ne rahat. Tuo kaveri olisi saanut siinä tapauksessa selville merkittäviä liikesalaisuuksia vaikka siskoni marsulta. Ei mutta hei, se kaveri antoi sähköpostiosoitteekseen firman osoitteen. Ei hän voinutkaan olla vakoilija. Tai sitten hän on soluttaunut firmaamme todella hyvin. Ensi kerralla kun joku kysyy minulta jotain, pyydän kysyjää heti todistamaan henkilöllisyytensä, ja käyn kysymässä pomolta, saanko kertoa kysyjälle mitään.

Loppu alkaa häämöttää

Pihapiirissä on tänään ollut toiminnantäyteinen päivä. Ikkunaa läheisin terassi purettiin ja jotkut haalarimiehet puhdistivat graffiteja läheisistä seinistä. Pihalla on ollut tänään ainakin konttilava, kuorma-auto, lakaisukone, painepesuri yms. Parissa tunnissa koko valtaisa terassikompleksi päivänvarjoineen, tuoleineen, pöytineen, tarjoilutiskeineen, puulattioineen ja aitoineen katosi jonnekin. Parkkipaikka-anarkiakin taas rehotti: Terassin puulattia oli hädintuskin ehditty siirtää pois, kun jo ensimmäiset autot parkkeerasivat paikalle, eikä lakaisukone ehtinyt edes puhdistaa asvalttia niiltä kohdin. Nyt piha jää kai autojen paikalta likaiseksi. Nyyh.

Vanha projekti teki jälleen kerran paluun. Ensivaikutelma tällä kertaa materialisoituneesta bugista oli, että tämän korjaaminen kestää viikkoja, mutta onneksi hommaan löytyikin helpohko ratkaisu ja sain pääpiirteissään vian korjattua alle puolessa tunnissa. Sitten kun tätä eleganttia kymmenen koodirivin häkkäystä alettiin testaamaan syvällisemmin, niin piti koodata vielä toiset kymmenen riviä kaikenlaisia lisäkäsittelyjä ja loppujen lopuksi hommaan meni kuitenkin kolme tuntia. No olen silti kohtuullisen tyytyväinen suoritukseeni.

Nukuin viime yönä vaihteen vuoksi aivan kohtuullisen hyvin. Silti olo on aivan vetämätön, koska söin lounaaksi suuren ja rasvaisen pizzan. Mieleni olisi tehnyt vielä ostaa karkkia aterian päälle, mutta onneksi lounasporukka osoitti valtaisan moraalisen voimansa, ja yhdessä meillä oli tarpeeksi voimia vastustamaan kiusausta. Vähän kyllä harmittaa, sillä karkki olisi maistunut. Moraalisuus on tylsää. Taidan lohduttautua kahvilla.

Uusi projektini alkaa olla loppusuoralla. Tulevaisuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Hämärä aavistus minulla on, että palaan ehkä saman projektin pariin, mitä tein vuosi sittenkin. Hah! Paluu kotiin. Sinänsä ihan kiva palata sen projektin pariin, koska sen sentään tunnen kohtuullisen hyvin. Tämä viimeisin projektini on varsinkin ollut niin suuri ja monimutkainen, että en ole oikein ehtinyt hahmottaa, mitä missäkin on ja miten kaikki toimii.

Lintsailun problematiikkaa

Taivas on tasaisen harmaa. Yksinäinen lokki liitelee talojen yllä varmaankin etsiskellen jotain syötäväksi kelpaavaa talojen katoilta. En ymmärrä mitä syötävää katolla voisi olla. Kuolleita lintuja? Jos täällä olisi lentokaloja, niin en usko että nekään pääsisivät niin kauas ja korkealle vedestä. Käsittääkseni lentokalat osaavat vain vähän liitää aivan matalalla. Liito-orava voisi varmaankin liidellä katolle ja kuolla sinne, mutta en usko, että liito-oravatkaan tulisivat tänne keskustaan liitelemään ja kuolemaan.

Olen taas tehnyt testejä muiden koodaamille sovelluksen osille. Olisi minulla jotain muutakin hommaa, mutta aivokapasitettini tuntuu tänään jotenkin normaaliakin rajallisemmalta. En jaksa tehdä mitään kovin vaikeaa. Testaus on onneksi äärimmäisen simppeliä. Ja tylsää. Silmäni lupsahtelevat.

Aion tehdä tänään paljon normaalia lyhyemmän työpäivän. Olen hirviö. Teen lintsaamani tunnit sisään joskus toiste. Jonain parempana päivänä. Tai jonain sellaisena päivänä, kun olisi pakko saada jotain valmiiksi ja on pakko jäädä ylitöihin. Sellaisia päiviä on kyllä aika vähän. Voi olla, että lopulta lintsaamani tunnit vain kerääntyvät, ja lopulta minun on pakko tulla viikonloppuna töihin niitä hyvittämään. Sekin on kyllä ikävää. Pitäisiköhän sittenkin tehdä täysi työpäivä?

Puhelimeni pimahti kun vastasin siihen. Painoin puhelimen soidessa jotain väärää nappia. Tuokin nappi toimi näymmä vastausnappina, mutta kytki päälle kaiuttimen ja kaikki näppäimet lakkasivat toimimasta. En saanut edes lopetettua puhelua. Virrat pois päältä laittamalla ja uudelleen käynnistämällä puhelin taisi toeta. Saapas nähdä mitä tapahtuu kun se seuraavan kerran soi.

Vaistonvaraista koodausta

Talo tärisee taas kuin horkassa. Viereisellä työmaalla ilmeisesti käytetään taas tärylätkää helvetistä ja se saa koko rakennuksen pitämään kummallisia resonanssiääniä, helinöitä, rutinoita yms. Kohta tämä koko pytinki varmaankin romahtaa. Omituista muuten, kuinka nopeasti tuollaiseen tärinään ja meteliinkin tottuu. En kiinnittänyt koko asiaan mitään huomiota, ennen kuin käväisin välillä muualla ja tulin takaisin. Adaptaatio on ihmeellinen asia.

Joskus tuntuu siltä että, koodatessa adaptaatio toimii liiankin hyvin: Jos etsin jotain tiettyä juttua valtavan koodimassan seasta, niin monesti jotenkin turrun koodin selaamiseen niin, että en muista enää edes etsiä mitään. Skrollailen vain koodia läpi tutkien hieman mitä se tekee. Alitajunta onneksi auttaa tässäkin asiassa useimmiten: Vaikka en enää muistakaan edes mitä olin etsimässä, niin oikean koodiblokin osuessa silmään, takaraivossa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että "tällä pätkällä on nyt jotain erityistä merkitystä. Paras lopettaa selaus hetkeksi ja miettiä, miksi tämä koodi herättää jotain tuntemuksia." Voisikohan tuota ilmiötä kutsua vaistonvaraiseksi? Onko piilotajuntani parempi koodaaja kuin tietoinen minäni?

Tänään on ollut jokin ihmeellinen ihmisten verkostoitumispäivä. Olen saanut kolme tai neljä kutsua tai kutsun tapaista johonkin verkkoyhteisöön. Ja huomasin vielä vahingossa viidennenkin, joka oli jäänyt minulta aiemmin huomaamatta. Oikeastaan kutsuja oli vieläkin enemmän, mutta osa oli todennäköisesti jotain spämmin tapaista, jollain ovelalla tavalla hyötyä tavoittelevaa toimintaa, jonka jätin huomioimatta. Miksiköhän ihmiset haluavat ilmaista tuntevansa minut? Vaikka he eivät edes tuntisi minua millään tasolla, kuten nämä spämmerin tapaiset täysin oudot tyypit. Olen varmaankin jonkinmoinen sosiopaatti tai jotain, kun en vain tajua. Ovatko ihmiskontaktit netissä jonkimoista omaisuutta tai ihmisarvon mittari? Arvostaisivatko ihmiset minua enemmän jos minulla olisi musiikinsoittolistasivullani 2000 ystävälinkkiä?

Miksiköhän minä aina päädyn miettimään jotain tyhmiä kysymyksiä? Olenko minä "vähän" tyhmä? Tämän hölmön blogin tarkoitus oli raportoida tylsyydestä, eikä kummastella typeryyksiä. On niin tylsää, että en jaksa keskittyä tylsyyden raportointiinkaan.

Kertakäyttömukitorni

Monitorillani tietyn harmaan väriset tasaiset pinnat väreilevät tai aaltoilevat. Pinnalla näkyy outoa ja ärsyttävää vipatusta. Ongelman huomaa toistaiseksi todella harvoin, mutta siellä missä se ilmenee, se on todella ärsyttävää. Eniten se ärsyttää Wordin ikkunan taustavärissä. On muutenkin vaikeaa keskittyä lukemaan tylsää vaatimusmäärittelyä ja tuo vipatus todella imee huomion itseensä. Pitäisiköhän mennä valittamaan asiasta mikrotukeen? Tai työterveydenhuoltoon? Jos ne antaisivat minulle jotain pillereitä?

Yhdeltä terassilta puretaan päivänvarjoja pois. Lokakuun alku oli ilmeisesti se raja, että kenenkään ei enää uskota tulevan terassille. Vaikka ei tuolla nyt niin surkea ilma ole, ettenkö minä ainakin voisi vielä pihalla istuskella. Kai terasseilla istuvat kuitenkin päivällä lähinnä lomalaiset ja illalla on jo niin pimeää ja kylmää, että silloin ei varmaan kukaan enää viitsi istuksia tuolla. Kovinkaan moni ei ole varmaan näihin aikoihin lomalla, joten ei kai siellä sitten enää kukaan istu.

Keksin viimeinkin mitä alan keräilemään pelottavaksi aikaa ilmentäväksi muodostelmaksi pöytäni nurkalle tai johonkin täällä huoneessa: Juomavesiautomaatin kertakäyttömukeja! Juomavesiautomaatti on aika kaukana työpisteestäni, ja joskus sen ohi kävellessäni tulee mieleeni, että olisipa kiva juoda lasillinen vettä. Sitten muistan että työpöydälläni olisi vielä muki, josta join tunti sitten, mutta koska työpiste on niin kaukana, otan uuden mukin. Sitten tuon mukin työpisteelle ja juon veden. Jos tulen janoiseksi työpisteelläni uudestaan ja haluan vettä, en useimmiten tule kuitenkaan ottaneeksi vanhaa mukia hakeakseni vettä, koska mukeja on pöydällä monta, ja jotkut niistä ovat lojuneet siinä päiväkausia, ja ovat pölyisiä ja iljettäviä bakteeripesäkkeitä. Paljain silmin bakteereita on mahdoton erottaa, joten en voi tietää mikä mukeista on bakteeriton ja joudun taas hakemaan uuden mukin. Epäekologista, mutta väistämätöntä. Tietenkin voisin ehkä alkaa tiskaamaan mukeja. Todennäköisesti mukit kuitenkin vain tulevat lisääntymään. Loistelias ideani tänään oli, että en heitäkään vanhoja mukeja enää roskiin, vaan laitan ne sisäkkäin, jolloin niistä tulee pikkuhiljaa pelottavan korkuinen torni. Se tulee herättämään kauhua!

Taas joku työkone jyristelee pihalla. Mitään ei näy ikkunasta. Jospa ne haalarimiehet tällä kerralla tulevat seinästä läpi? Jospa minä voisin paeta siitä aukosta täältä toimistolta?

Sateinen syysmaanantai

Tämä viikko lähti käyntiin varsin veikeästi. Olin puolitoista tuntia myöhässä töistä ilmoittamatta kenellekään, ja eiköhän vain sillä välin kaksi lähintä esimiestäni ehtinyt käydä etsiskelemässä minua. Normaalisti he hädin tuskin muistavat olemassaoloni, mutta tietenkin tänä aamuna molemmilla olisi ollut minulle jotain asiaa. Ei heillä mitään erityistä asiaa silti ollut kummallakaan, kun kävin myöhemmin kyselemässä heiltä ja selittelemässä poissaoloani.

Taas jostain esihistorian hämärästä materialisoitui taas yksi vanha projekti riesakseni. Jokin käsittämätön kolmannen osapuolen ohjelmistokomponentin ohjelmointivirhe tekee ruudulle mustan viirun. Nyt pitäisi sitten keksiä mikä mystinen harhabitti tuon viivan voisi ruudulle töräyttää. Omalla koneellani en virhettä saa edes toistettua, joten vikakorjauksia pitää kokeilla toisen ihmisen koneella. Kokeilen sitten summassa kaikenlaista. Hohhoijaa. Eipä taas ole mitään järkeä tämänkään päivän touhuissa. Testaan jotain psykedeelistä tallennusoptiota, pakkaan tiedostot ja lähetän eteenpäin, odottelen vastausta, kokeilen toista tallennusmahdollisuutta, pakkaan tiedostot, lähetän eteenpäin, odottelen vastausta jne.

Kyllästyin Windowsin vakioikoneihin. Paitsi että ne näyttävät tylsiltä, lisäksi eri asioita tekeviä ajettavia skriptejä on vaikea erottaa toisistaan jos niillä kaikilla on sama ikoni. Hain netistä jotain ilmaisia alien- ja scifi-aiheisia ikoneita. Ainakin ne erottuvat perusohjelmista, ja mielessäni pysyy paremmin se, että kenelle me näitä hommia oikein viime kädessä teemme.

Puut reagoivat syksyyn huomattavan eri nopeuksilla. Jonkun ikkunasta näkyvän puun lehdet ovat vielä aivan vihreät, toisen keltaiset ja kolmannesta suurin osa lehdistä on jo tippunut. Kun taivaskin on vielä synkeän harmaa ja ulkona sataa, niin maisema ei varmaankaan enää paljon syksyisemmäksi voisi mennä. No ehkä pari sateenvarjojen alla kyyristelevää ja pari värikkääseen sadetakkiin pukeutunutta ohikulkijaa täydentäisi kuvan. Kaikki ohikulkijat taitavat vain kökkiä sisätiloissa sadetta paossa.

Osastollemme oli jonkun kiven alta kaivautunut kolme uutta työntekijää. He olivat kirkassilmäisinä ja vielä karun totuuden saastuttamattomina suorastaan hellyttäviä. Teki mieli melkein silittää heitä päälaelle ja puhella heille rauhallisella äänellä: "No niin, te olette nyt uuden aikakauden kynnyksellä. Aikanne täällä toimistolla tulee tuntumaan loputtoman pitkältä, mielenterveytenne tulee joutumaan koetukselle ja käsityksenne maailmankaikkeutta kasassa pitävistä voimista tulevat muuttumaan. Kaikkein tylsimpinäkin hetkinä voitte kuitenkin lohduttautua ajatuksella, että täällä ei loppujen lopuksi ole kovin kamalaa, ainoastaan tylsää."

Olen epätärkeä työntekijä

Varasin ajan lääkärille. Jonkun ajan päästä pitääkin jo lähteä sinne. Toivottavasti siellä kestää kauan, niin että ei tarvitse enää tulla takaisin töihin. Tai siis pitää minun joka tapauksessa tulla ainakin käymään vielä töissä, mutta toivottavasti voin vain käväistä ja lähteä heti kotiin.

Vanhaan projektiin tuli taas jotain pikku korjauksia. En voi käsittää, miksi tuo typerä projekti vain jatkuu ja jatkuu, vaikka sen oli tarkoitus loppua jo ajat sitten. No korjaukset olivat kyllä aika helppoja ja rentoja tehdä. Paljon tylsempiä ja kamalampiakin hommia löytyisi helposti. Pitää kai olla sitten vähän tyytyväinen. Sikälikin voin olla ihan tyytyväinen, että kävin ostamassa levykaupasta kolme uutta levyä. Tai siis ikivanhoja levyjä nuokin taas ovat, mutta minulle uusia kuitenkin. Olen varmaankin tullut viimeistään nyt vanhaksi, kun ostelen vain vanhoja levyjä.

Huonekaverini oli kadonnut johonkin ruokatunnilla. Meni varmaankin johonkin palaveriin. Hän oli hetken aikaa kanssani tuossa uudemmassa projektissani, mutta hänet siirrettiin johonkin tärkeämpään projektiin. Minusta on kyllä hienoa tehdä epätärkeitä hommia epätärkeässä projektissa. Työmotivaationikin on kyllä sen mukainen. Ja palkka.

Viereiseltä työmaalta on tänään kuulunut pelottavia ääniä. Sellaisia väkivaltaisen kuuloisia kirskumisia, isojen koneiden jyrinöitä ja kovia kolahduksia. Toivottavasti ne haalarimiehet siellä tietävät mitä tekevät, eivätkä tule kohta seinästä läpi tai räjäytä jotain. No onneksi kuuntelen enimmäkseen uusia levyjäni kuulokkeilla, niin että äänet eivät suuremmin kuulu, enkä tule ajatelleeksi liikaa noiden touhuja.

Uuden projektin projektipäällikkö ahdistelee minua aikatauluilla, vaikka tietää, että minun pitäisi hoitaa ensin tuon vanhan projektin hommat pois alta. Pyh. Teeskentelen olevani niin kiireinen, että en ehdi nyt perehtyä tuommoisiin. Oikeasti sain jo toisen projektin korjaukset oikeastaan tehtyä, mutta kun kohta pitää lähteä sinne lääkäriin, niin en nyt jaksa tässä alkaa enää riehumaan toisen kehitysympäristön kanssa. No pitää kai näön vuoksi kumminkin jotain tehdä, ettei tarvitse ihan päin näköä valehdella, kun projektipäällikkö kuitenkin kysyy, että mitä olen tehnyt koko päivän.

Onko vaikuttaminen hauskaa?

Univaje alkaa taas käydä aika musertavaksi. Kaikki tuntuu ikäänkuin vähän ärsyttävän, vaikka ei olisi mitään erityistä syytäkään. Eikä mikään toimi, kun en kertakaikkiaan vain jaksa tajuta, tai edes ajatella mitään. Olisi pitänyt jäädä vain kotiin nukkumaan pitempään tänä aamuna. Meillä oli heti aamusta jokin osaston tiedotustilaisuus, mistä ei mieleeni jäänyt juuri mitään. Pidin osan tilaisuuden ajasta silmiäni kiinni ja ehkä saatoin vähän nukkuakin. Joskus aikoinaan on kuullemma mennyt paremmin, välillä meni tosi huonosti ja nyt menee taas vähän paremmin. Sepäs kiva.

Heti tiedotustilaisuuden jälkeen olikin sitten projektin palaveri. Sielläkin olin aivan unessa. Ihmiset höpöttelivät minun kannaltani täysin irrelevantteja asioita, mutta en kehdannut nukkua, kun muut olisivat huomanneet sen heti. Tein ajankuluksi vihkoon muistiinpanoja, mistä voisin kirjoittaa tähän blogiin. Hoksasin vihkossa edellisen projektipalaverin muistiinpanot, johon olin myös kirjoitellut vain mitä voisin kirjoitella tähän blogiin. Tämän päivän lista ja viime palaverin lista olivat lähes identtiset. Tällä kertaa nenäni ei alkanut vuotaa ja tänä aamuna meillä oli se tiedotustilaisuus.

Minulla ei tässä uudessa projektissa ole käytännössä yhtään vaikutusvaltaa siihen mitä teen. Teen vain mitä tehtävälistalla lukee ja se siitä. Tämä uusi projektikin vaikuttaa tylsältä ja ärsyttävältä. Lisäksi tässä on myös olevinaan hirveä kiire. Tämä projekti ei ole kuitenkaan toistaiseksi ollut yhtä rasittava kuin edellinen, jonka mystiset bugit ja älyvapaa kehitysympäristö liuottivat huomattavan prosentin aivosoluistani, vaikka siinä projektissa minulla tuntuikin olevan ainakin vähän vaikutusvaltaa. Vaikutusvalta on muuten omituinen sana: Vaikutusvaltaisella ihmisellä on oikeus vaikuttaa - eli läiskiä korvavahaa minne huvittaa? Miksi kukaan haluaisi levitellä korvavaikkuaan joka paikkaan?

Lähimmän ravintolan terassilla on joku ihme porukka. Luulin jo, että nyt ei terasseille mene enää kukaan, mutta tuolla istuskelee joku mummeli ja viisi nuorta miestä. No kyllähän tuolla vähän aurinko paistelee, eikä taida kovin kylmäkään olla. Oikeastaan istuskelisin itsekin mieluummin tuolla kuin täällä.

Ei yhtään huvittaisi testailla mitään. Taidan lähteä hortoilemaan käytäville ja kyselemään tyhmiä ihmisiltä. Ei minulla kyllä mitään asiaa ole oikeasti kenellekään. Voisin kysellä vaikka jotain aikataulujen pitävyydestä eri projekteissa. Tai udella kuka on tehnyt uudet kahvinkeitto-ohjeet. Ehkä voisin myös etsiskellä tyhjiä huoneita ja olla etsiskelevinäni poissaolijoita. Pari tuntia pitäisi vielä jotenkin saada tärvättyä johonkin.

Urotekoja ja sekoilua

Joku oli tuonut kahvinkeittimen luo uudet kuvitetut kahvinkeitto-ohjeet. Joku ilkeämielinen ihminen oli heittänyt vanhat seikkaperäiset kirjoitetut ohjeet roskiin. Nuo uudet ohjeet ovat tavallaan selkeämmät, mutta tavallaan vähän turhan epämääräiset. Onneksi kahvin keittäminen ei ole kovin vaikeaa. Kahvi oli ohjeista huolimatta tietenkin taas loppu. Keitin uutta, kohta varmaankin unohdan sen, ja kun taas muistan asian, on kahvi taas loppu, eikä kukaan ole keittänyt uutta. No väheneepähän kahvin juonti.

Pihalla on linja-auto. Asiallisesti pukeutuneita keski-ikäisiä ihmisiä heiluu sen ympärillä isojen matkalaukkujen kanssa. Ihmiset kättelevät toisiaan, huitovat käsillään ja juttelevat innostuneen oloisesti. Nuo ovat varmaankin menossa jonnekin ulkomaille loma- tai liikematkalle. En kyllä ymmärrä miksi ihmeessä he lähtevät matkalle tuosta pihasta. Ei täällä ole mitään matkatoimiston tapaistakaan. Ehkä sana alueen villeistä parkkeerausmahdollisuuksista on kiirinyt ja tänne on hyvä sopia tapaamisia, koska autoja voi pitää parkissa missä tahansa miten kauan tahansa. Pitäisiköhän minun itseni vaihtaa alaa ja ryhtyä pysäköinnin valvojaksi? Se alkaa tuntua pikkuhiljaa kutsumusammatilta.

Tein aamupäivällä urotekoja ja sain korjattua viimeisetkin virheet vanhasta projektistani. Löysin bugien akilleen kantapäät, tarrasin niistä kiinni ja heivasin ne...Heivasin ne öö... No hankkiuduin niistä kuitenkin eroon. Hahhaa! Projekti alkaa viimeinkin olla loppu, sillä tänään keskusteltiin jo lessons learned -tilaisuuden järjestämisestä. Siellä sitten ihmetellään, että mikä meni vikaan ja opittiinko taaskaan mitään.

Loppupäivä taas on ollut normaalia pään seinään hakkaamista. Pääsin hieman eteenpäin uudessa projekissa (joka sekin muuten alkaa olla jo loppusuoralla), ja sitten taas kaikki alkoi räjähdellä ja paukkua. Mystisiä bugeja ilmestyi jostain, tiedostot ovat väärissä paikoissa, versionhallinta on sekaisin, ohjelmat eivät suostu toimimaan... Täyttä kaaosta ja sekoilua. Voisinpa jo lähteä kotiin. Nyt kun sain asiat jonkinmoisen stabiiliuden tilaan, en uskalla enää koskea mihinkään tai tehdä mitään. Taidan loppupäivän vain tuijotella ikkunasta. Tai menen piiloon siivouskomeroon.

Vaadin tasa-arvoa ohjelmistosuunnittelijoiden ja muurareiden välille

Hrraaaugh! Se oli haukotus. Tarkemmin sanoen väkivaltaa hipova haukotus. Venyttelin ja önisin niin, että huonetoverini säikähti. Väsyttää aivan älyttömästi, koska nukuin taas viime yönä aivan liian vähän, mutta toisaalta palkkapäivä piristää minua huomattavasti. Niinpä jaksan haukotella uskomattoman energisesti ja huomiota herättävästi.

Aamupäivä sujui lähes typerryttävän tylsyyden vallitessa. Olen joutunut testaamaan sovellusta käyttäen apuna hölmöä testausohjelmaa. En oikein tajua mitä hyötyä ohjelmalla testaamisesta on, mutta sellaista nyt vain kuullema pitää tehdä. No lähes samapa tuo on, miten minä täällä aikaani tärvään. Kliksuttelen hiirellä syötekenttiä ja tallennan kliksuttelut, sitten simuloin kliksuttelua ohjelmalla ja katson mitä tapahtuu. Yleensä täsmälleen samat asiat kuin aiemminkin, mutta vain hieman nopeammin. Enin osa harvoista virheistäkin johtuu epätarkasta testauksesta.

Kävin aamupäivällä myös jossain hölmössä palaverissa, josta ei jäänyt mieleen yhtään mitään. Jotain tavallista siellä varmaankin puheltiin, aikatauluista ehkä jotain? Ei, muistanpas sittenkin jotakin: Nenäni alkoi vuotaa ja minun piti käydä kesken palaverin hakemassa nenäliinoja. Tämä varmasti järkytti useita läsnäolijoita. Taisin aivastaakin pari kertaa.

Vanha projektini heräsi taas henkiin ja vaati kiireellisesti huomiota. Asiakas on kuullema päättänyt sittenkin käyttää sovellusta, mutta siitä on poistettava joitakin kaikkein epämääräisimpiä toimintoja. En varmaankaan pääse tästäkään projektista eroon koskaan. Palojen poistaminen ohjelmasta oli kyllä melko terapeuttista ja outoa. Vähän niin kuin olisin juuri rakentanut kesämökin jollekin, joka päätti, ettei haluakaan saunoa ikinä ja vaati saunaa poistettavaksi rakennuksesta.

Jos joskus voitan lotossa, voisin kiusata rakennusmiehiä jollain loputtomalla rakennusurakalla.
- "Haluan että ulko-ovi siirretään tuolta seinältä vastakkaiselle seinälle."
- "Siis tuohon? Siinähän on keittiö."
- "Niin juuri. Haluan ulko-oven tuohon tiskialtaan paikalle, ja koko keittiön voisi siirtää tähän eteisen paikalle."
- "Tuota, se on aika hankalaa... Ja keittiöstä tulee aika ahdas..."
- "Niin tosiaan, haluan että keittiön ja eteisen välistä sisäseinää siirretään 1,5 metriä vanhaan keittiöön päin, jotta uudelle keittiölle saadaan enemmän tilaa."
- "Ööh, tuota... Ei se oikein onnistu, kun tuo seinä on kantava rakenne..."
- "Ei muka onnistu! Höpö höpö! Puratte vain ensin katon ja toisen kerroksen ja rakennatte uuden kantavan seinän 1,5 metrin päähän."
Rakennusmiehillä ei varmasti ole keskimäärin lähellekään niin ärsyttäviä asiakkaita kuin ohjelmistoalalla. Olisi oikeus ja kohtuus, että heitäkin vaadittaisiin välillä toteuttamaan järjettömiä päähänpistoja, kyseenalaistettaisiin heidän ammattitaitonsa ja tehtäisiin heidän tulevaisuuden suunnittelemisensa mahdottomaksi.

Jag talar inte svenska

Tämä päivä on tuntunut todella sumuiselta. En oikein muista mitä olen tarkkaan ottaen tehnyt koko päivän. Aamulla taisin ihmetellä työkaverin kanssa jotain mystistä bugia ja keskustelimme mitä kertoisimme asiakkaalle sovelluksen tilasta. Asiakas kuullema harkitsee koko sovelluksen hyllyttämistä, koska se toimii niin epäluotettavasti. Mikä on täysin järkevä reaktio asiakkaalta. En minäkään haluaisi kehittää pitemmälle tällaista roskaa.

Taivas on harmaa, talot ovat harmaita, tietokone ja monitorit ovat harmaita, sovellusten palkit ovat harmaita, arki on harmaata, ihmiset ovat harmaita. On oikeastaan vaikeaa keksiä mikä ei olisi ainakin kuvainnollisesti harmaata. Tämä maanantai on kyllä nujertanut minut täysin.

Olen tiedostanut tänään huonon asenteeni yrityksemme tuottavuutta kohtaan. Olen jo pariin kertaan sanonut ihan suoraan työkavereille, että ei minua kiinnosta yhtään, vaikka asiakas ei enää jatkaisi tätä sovellusta, tai yhteistyötä kanssamme ylipäätään. Taidan alitajuisesti kärttää potkuja itselleni. Olen viime aikoina taas miettinyt, että pitäisikö hakea töitä jostain muualta. Eivät ne hommat toisaalla varmaankaan juurikaan eroaisi siitä mitä täällä teen, mutta ehkä voisin yrittää tällä kertaa neuvotella itselleni paremman alkupalkan, ja toivoa että siellä palkat nousisivat nopeammin kuin täällä. Onhan uudessa työpaikassa hetken aikaa muutenkin aina hetken aikaa jotain hohtoa ja toivoa paremmasta huomisesta.

Minulle on alkanut tulla sähköpostiin ruotsinkielistä roskapostia. Luulevatkohan ne raukat, että ymmärrän niiden viesteistä yhtään mitään? Ei minun ole viime aikoina tullut lueskeltua noita spammereiden hengentuotoksia, mutta tuntuu kyllä jotenkin vielä typerämmältä että nuo ovat vaivautuneet ottamaan selvää maantieteellisen sijaintini, ja sen perusteella lähettelevät minulle ruotsinkielisiä viestejä, ikään kuin lukisin ne paremmin kun ne ovat melkein omalla kielellä.

Testailen jollain koodaamaani sovelluksen osiota uudella testaustyökalulla. En oikein täysin hahmota miten se toimii, enkä edes mitä minun varsinaisesti pitäisi tehdä. En jaksa välittää. Ränklään sovellusta ja testaustyökalua summassa ja katson mitä niistä irtoaa. Välillä tuijottelen epäuskoisena muiden ihmisten tekemiä testejä omille sovelluksen osioilleen ja yritän ymmärtää mistä ihmeestä oikein on kyse. Voisi olla järkevää mennä kysymään joltain jotain, mutta en jaksa. Kyllä se päivä näinkin kuluu. Enää pari tuntia jäljellä. Ehkä huomenna on parempi päivä ja ymmärrän asioista jotain. Ehkä alitajuntani ehtii huomiseksi kasata tänään keräämästäni hajanaisesta informaatiosta jonkin eheän kokonaiskuvan joka selittää kaiken.

Pizzaa Afrikkaan

Kävin selvittelemässä yhtä asiaa työkaverin huoneessa ja sen huoneen ikkunasta näkyi kauhakuormaaja ja kuorma-auto tekemässä jotain maansiirto-operaatiota. Vaikutti aika mielenkiintoiselta. Pahus kyllä minun huoneeni ikkunasta noista vehkeistä ei näy vilaustakaan. Tämä on väärin. Minunkin huoneestani näkyy kyllä kaivinkone ja yksi kuorma-auto, mutta ne vain kököttävät apaattisesti paikoillaan, eivätkä tee mitään.

Bugit ovat taas kietoneet mystiikan salaperäisen taikakaavun päälleen ja naamioituvat niin ovelasti, että niiden olemassaolon pystyy hädintuskin tiedostamaan. Siitä huolimatta ne terrorisoivat sovellusta armotta ja tekevät ohjelmiston käyttökokemuksesta epämielyttävän. Käyttäjäparkojen tekee varmasti mieli kirkua muutaman tämän sovelluksen parissa vietetyn minuutin jälkeen. Haluaisin kovasti auttaa näitä käyttäjäraukkoja ja paljastaa noiden pirullisten bugien hirviömäiset metkut (oikeastaan haluaisin liiskata ne mössöksi), mutta aikataulu ja henkiset voimavarani eivät suosi tällaista toimintaa. Perjantai-iltapäivä imee aivoistani energiaa, jota siellä on muutenkin aivan liian vähän, koska elimistöni mielestä on tärkeämpää sulatella liioitellun kokoista lounastani kuin ajatella.

Pystyisinköhän jotenkin hyödyntämään tätä kuuluisaa sata-simpanssia-kirjoituskoneella-sata-vuotta-ja-yksi-niistä-kirjoittaa-shakespearea-toimintamallia? Voisinko saada suurella määrällä aivotonta touhuamista aikaiseksi jotain järkevää? Voiko määrä korvata laadun ohjelmoinnissa?

Pihalla notkuu jotain Punaisen Ristin rahankerääjiä. Kaksi nuorta miestä, joilla on punaiset liivit päällä ja jonkunmoinen säästölipas kourassa. Toinen näyttää juttelevan jonkun ohikulkijan kanssa ja toinenkin vain seisoskelee. Kukaan ohikulkijoista ei näytä reagoivan heihin millään tavalla. Toivottavasti Punaisen Ristin muut rahanhankintakeinot ovat tehokkaampia. Ei, nyt joku nainen todella pysähtyi toisen kerääjän luo ja antoi rahaa. Kappas! Jos ohikulkijat antavat keskimäärin euron ja ohikulkijoista joku antaa rahaan kerran kymmenessä minuutissa, niin kaksi kerääjää tienaa työpäivässä 90 euroa. No, kyllä sillä jo jotain kustantaa. Saisi sillä ainakin kahdeksantoista pizzaa lähipizzeriasta. Paljonkohan niiden postittaminen nälänhätäalueille maksaisi? Varmaankin ihan liikaa. Sitä paitsi pizzat menisivät pilalle kuljetuksessa. Eivätkä ne ole edes kovin terveellisiä.

Kaksi lentokonehavaintoa

Taas työyhteisömme kuohuu ja vääntelehtii. Organisaatiokaaviomme meni osin uusiksi ja yksi iso pomo lähtee kokonaan talosta. Hän jää kuullemma osakkaaksi, mutta tapaus kuulostaa silti jotenkin epäilyttävältä. Mitähän lie mokaillut. Pelehtinyt iltamissa toimitusjohtajan vaimon kanssa tai jotain.

Korjailen tänään käsittämättömiä bugeja. Virhe, jota olen koko päivän yrittänyt korjata, syntyy tilanteessa, jossa ohjelmaa käytetään tavalla, jolla minä en ainakaan käyttäisi ohjelmaa, ja teknisesti virheen pitäisi olla muutenkin mahdoton, mutta siellä se bugi vain olla möllöttää. Ärsyttävää. Nyt pitää taas kokeilla kaikkea mahdollista ja vähän mahdotontakin. Serveri pitää käynnistää varmaankin sata kertaa ja minun pitää lukea muutama tuhat riviä äärimmäisen tylsiä logitiedostoja. Hohhoijaa.

Tässä näytteeksi muutama rivi virhelogista:
insertLink:{$ddsffsd#1$}
setTextInsertPoint:-1
setTextInsertPoint:-1
setTextInsertPoint:-1
Updated links:0
fixAHrefsForExport1:
fixAHrefsForExport2:
oldHref:undefined
newHref:undefined

Näin ikkunasta kaksi lentokonetta. Tai oikeastaan näin ne kahdesta eri ikkunasta. Ne lensivät niin läheltä, että erotin jopa toisen lentäjän siluetin ja koneiden äänikin kuului selvästi, vaikka täällä on tosi hyvä äänieristys. Lentokoneet lensivät peräkanaa melko matalalla, liekkö yrittivät pysytellä tutka-alueen alapuolella. Se että miksi ne halusivat vältellä tutkaa hiukan hämmentää. Kyllä niissä minusta Suomen tunnukset oli kyljessä, mutta eihän se silti sitä tarkoita, että ne todella olisivat omia koneita. Saattoivat hyvin olla naamioituneita ufojakin.

Hoksasin äsken, että jos laitan huoneen oven kiinni ja menen makaamaan osin oven taakse yhteen nurkkaan, niin kukaan ei voi nähdä minua. Jos toisin töihin patjan, kukaan ei huomaisi vaikka nukkuisin siellä koko päivän. Tietty joku voisi vähän ihmetellä, miksi en ole tietokoneeni ääressä, koska se näkyy huoneen sisäikkunasta, vaikka ovi olisi kiinnikin. Oikeastaan voisin samalla logiikalla jäädä kotiin nukkumaan, ei minua kukaan sielläkään huomaisi.

En halua olla vahingossa ylitöissä

Taksit tuntuvat käyttävät yhtä läheistä jalkakäytävää ihan vakioajoreittinään. Kai se sitten oikaisee niin paljon. Luulisi, että taksikuskin ei kannattaisi ottaa tuollaista riskiä, että saa sakot kun ajelee jalkakäytävällä, varsinkin kun ottaa huomioon, että siinä myös ajomatka lyhenee, ja sen myötä myös palkkio pienenee. Minä en ainakaan oikoisi taksikuskina jalkakäytävän kautta.

Minun pitäisi tehdä jotain arvioita joidenkin virheiden korjaamiseen menevästä ajasta. Mistä ihmeestä minä voin tietää kauanko jonkun virheen korjaamiseen menee, kun minulla ei ole aavistustakaan, mikä virheen aiheuttaa? Virheen syyn selvittäminen vie useimmiten enemmän aikaa kuin itse virheen korjaus. Täytyy kai yrittää miettiä jokin aikahaarukka, millä välillä ongelmat normaalisti ratkeavat, ja antaa arvioksi jotain keskimääräistä vähän yläkanttiin.

Olin aamulla taas niin paljon myöhässä, että en ehtinyt syödä aamupalaa. Lounasaikaan minulla olikin sitten aivan järjetön nälkä. Pahaksi onneksi menin syömään kiinalaiseen ravintolaan buffetpöytään ja söin aivan liikaa. Nyt minulla ei ole kyllä enää nälkä, mutta en kyllä ähkyltäni jaksa tehdä enää mitään. Sorruin jopa taas juomaan kahviakin, mutta ei sekään auttanut yhtään. Täytyy kai vain hyväksyä kooma. Tällaisia päiviä varten töihin pitäisi hankkia herätyskello. Olisi kamalaa, jos olisin niin koomassa, että en edes huomaisi, että työaika on jo loppunut ja tuijottelisin vain edelleen apaattisesti monitoria. Pitäisiköhän minun soittaa jollekin ja pyytää soittamaan minulle kun työaika loppuu? Tai olikohan tuossa puhelimessa jonkinmoinen herätyskello? Kalenteri siinä ainakin on ja sen saa piippaamaan, heräisinköhän minä siihen?

Näen ikkunasta ensimmäiset keltaiset puunlehdet. Tämä on lopun alkua. Kohta puissa ei ole enää lehtiä ja sitä kaameaa valkoista töhnää alkaa putoilla taivaalta. Vihaan syksyä. Ja vielä enemmän vihaan talvea. Ainoa hyvä asia, mikä tulee mieleen talvesta on lumiaurat: Niitä on aika hauska katsella ja ne ovat aggressiivisia lunta kohtaan. Lumen viholliset ovat minun ystäviäni.

Vähän palelee ja muutenkin pönttö olo. Olisinkohan tulossa kipeäksi? Tosin yli-innokas ilmastointilaite, järjettömän kokoinen lounas ja yleinen aivolamaannus saattavat myös selittää olotilan. Auttaisikohan kahvi?

Tavallistakin tylsempi päivä

Limsa-automaateista ovat taas limsat lopussa. Yhtä pahan makuista kolaa oli vielä jäljellä, minun pakko juoda sitä, etten saisi kofeiniinpuutostilakramppeja. En kyllä voi kovin montaa pullollista tuota litkua juoda. Pitää kai siirtyä taas kahviin tai hakea oikeaa kolaa lähikaupasta. Pahus, olen pärjäillyt jo aika pitkään ilman kahvia.

Pihapiirissä autoilijat ovat ulottaneet anarkiaparkkeeraustoimintansa piha-alueelta viereiselle pyörätiellekin. Koko pyörätien varsi on nyt täynnä parkkeerattuja autoja. En tajua mikseivät parkkipirkot käy täällä ikinä. Kaupungin tulot tuplaantuisivat annettujen pysäköintisakkojen määrällä. Kai kaupunki saa rahat pysäköintisakoista?

Tänään on ollut vielä normaaliakin tylsempää. Ensinnäkin joudun korjaamaan todella ärsyttävää merkkijonon korjaustoiminnallisuutta, ja toisekseen pöhkön nettipelin palvelin on poissa käytöstä, enkä voi seurata mitä joukkoni tekevät. Onhan pelin seuraaminenkin aika tylsää, mutta mielummin katselen vaikka pelin vaihtuvia numeroita, kuin loputtomasti rullaavia serverin käynnistymistekstejä.

Huonetoveri tuossa on kähissyt ja köhinyt jo pari päivää. Hän kävi lääkärissäkin, mutta aikoi silti sinnitellä töissä. Lopulta järki alkoi iskostua tuohonkin ihmisraukkaan, ja päivän päätteeksi tämä työn sankari joutui nöyrtymään ja lähtemään loppuviikoksi kotiin sairaslomalle. Mieli tekisi itsekin alkaa teeskennellä samanlaisia oireita sairasloman toivossa, mutta olen niin huono näyttelijä, että ei minua kukaan uskoisi. Nenä on kyllä välillä taas vähän vuotanut. Jospa tällä kertaa tulisinkin oikeasti kunnolla kipeäksi.

Kävin taukotilassa syömässä nuudeleita ja todistin kolmen ihmisen sadattelua siitä, että kahvi oli kummastakin kannusta loppu. Virallinen käytäntöhän on, että kun toinen loppuu, niin se pitäisi keittää heti täyteen. Vain yksi kolmesta ihmisestä todella keitti kahvia, muilla oli kai olevinaan liian kiire tai jotain. Onneksi en juo enää kahvia. Tai en ainakaan juo sitä usein.

Olisi kivaa osata kirjoittaa musikaalisesti

Olen tänään työskennellyt kolmen eri projektin parissa. Yksi vanha kauhuprojektikin palasi kummittelemaan, ja vaati kiireellistä huomiotani. Elättelen hieman toivoa, että pääsisin siitä kuitenkin taas toistaiseksi eroon. Saapa nähdä. Kahdella muullakin projektilla on tietenkin älytön kiire. Kylläpäs taas alkaa viikko ihanasti. Ulkonakin sataa kaatamalla.

Projektista toiseen siirtyessä minulle tulee aina joksikin aikaa täydellinen epätietoisuus siitä, mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä. Unohdan joka projektin aina lähes välittömästi, kun en ole juuri tekemässä sitä. Riippuen kuinka kauan on aikaa siitä kun viimeksi olen koskenut projektiin, asiat pikku hiljaa alkavat palailla mieleen ja alan hahmottaa mitä minun pitäisi tehdä. Tänään, kun olen pomppinut kolmen projektin välillä, näitä epätietoisuus hetkiä on ollut normaalia enemmän. Tuijottelen silloin epäuskoisen näköisenä koodia, klikkailen auki tiedostoja ja näytän ulkopuolisesta tarkkailijasta varmaankin todella poissaolevalta.

Voisi olla aika jännittävää opetella kirjoittamaan rytmisesti. Tarkoitan siis, että olisi kiva kun siinä napsutuksessa joka tulee kirjoittamisesta olisi jokin vetävä rytmi. Useimmiten kirjoittamisesta tuleva naksutus on aika epärytmistä. Voisin yrittää keskittyä pitämään lyöntitiheyden alkuun mahdollisimman tasaisena. Jos saisin sen sujumaan, niin voisin sitten yrittää muuntaa näpytysrytmiä mielenkiintoisemmaksi. Todella hienoa olisi, jos vaikka kolme ihmisistä samassa huoneessa kirjoittaisi niin, että kaikkien rytmit sopisivat yhteen. Kaikkien näppäimistöt kuulostavat kuitenkin hieman erilaisilta. Tuloksena voisi olla jotain afrikkalaisheimojen rummutuksen tyylistä primitiivistä polyrytmiä.

Olisikohan mahdollista tehdä tavallisen työskentelyn ohessa jotain uutta, mitä kukaan ei olisi tehnyt koskaan aiemmin? Vaikka keksisi jonkun ihan uuden tavan ratkaista jokin ongelma. Pakkohan sellaista on joskus tapahtua. Rajan veto sen välille, mikä on todella uutta, ja mikä vain vanhan toistoa, on varmaankin aika vaikeaa. Toisaalta tuskin kukaan kirjoittaa edes perusjuttuja aivan täsmälleen samalla tavalla kuin joku toinen, mutta toisaalta suuri osa ohjelmakoodista muistuttaa paljon jotain muuta ohjelmakoodia.

Monitorini ei korvaa nuotiota

Uuden projektin kehitysympäristö alkaa taas palailla mieleeni. Tässä olikin enimmäkseen kyse tekstin pätkien kopioinnista paikasta toiseen. Mukava puoli tässä ympäristössä on myös se, että serveriä ei tarvitse käynnistellä uudestaan kovinkaan usein. Maalailen vain hiirellä tekstejä ja hakkailen ctrl + c:tä ja ctrl + v:tä. Aivoja ei tarvitse suuremmin rasittaa. Pitäisi kyllä ehkä: Saattaa olla, että kun vain kopioin aivottomasti koodia paikasta toiseen, niin koodi ei välttämättä kyllä aina tee ihan sitä mitä kuvittelen sen tekevän. No, testaamisesta tulee sitten jännittävämpää.

Vaikka ulkona on jo aika kylmää ja syksyistä, niin joku sekopää istuskelee vielä ravintolan terassilla. Mies on varmaan eskimo. Tai humalassa. Tai molempia. Tai ehkä hän on narkomaani. Tätä viimeistä vaihtoehtoa tukisi se, että hänellä on aurinkolasit päässään. Narkomaanit tunnetusti käyttävät aina aurinkolaseja.

Argh! Sain työpuhelun. Vanhan projektin ihmiset olivat tulleet juuri asiakasneuvotteluista ja sopineet että koodaamaani palikkaan tulee muutoksia, jotka ovat viikon päästä valmiina. Jees! Juuri näin. En ollutkaan toisesta projektista kuin suunnilleen viikon jäljessä, nyt kun vielä teen ensi viikolla tuota vanhaa projektia, niin olen ehkä jo kaksi viikkoa jäljessä. Pitäisi kai tehdä taas koko viikonloppu hommia. En kyllä jaksa. Taidan tänäänkin lähteä etuajassa. Sitä paitsi tänään on vielä joku hölmö osastopalaverikin. Hommat eivät kyllä nyt taas etene yhtään.

Täällä on kylmä. Minun on pakko näpytellä koko ajan jotain, etteivät sormeni kohmetu. Taidan kohta lämmitellä niitä varovasti monitorin päällä. Toivottavasti sormeni eivät paistu kuin nakit nuotiolla. No ei kai tuo monitori ihan niin kuuma ole kuitenkaan. Jos se olisi, niin tuntisin siitä hohkaavan lämmön varmasti tänne asti. Tuo tuntuu kyllä keskittävän lämpöenergiansa suoraan ylöspäin, eikä lainkaan sivuille. Kokeilin varovasti monitorin päällistä: Ei kovinkaan kuuma, hieman lämmin vain. Olen hieman pettynyt.

Tiedän missä Cthulhu käy syömässä

Taas yksi työntekijä on lähdössä meiltä. Saimme itse leivottua kakkua lähtiäisten kunniaksi. Tämä projektipäällikkö ei suostunut vihjaisemaankaan, mitä aikoo tehdä seuraavaksi. Jäähyväissähköpostissa kyllä jossain puhuttiin alan vaihtamisesta, ehkä hän alkaa lakaisukoneenkuljettajaksi.

Pääsin ainakin hetkeksi eroon yhdestä projektista ja aloin koodaamaan toista. Hah, tämä uusi projekti tuntuu kuin lomalta edelliseen verrattuna. Tosin vanhakin projekti palasi kummittelemaan sen verran, että keskustelimme tulevaisuuden suunnitelmista, ja minua varovaisesti kyseltiin osallistumaan johonkin asiakaspalaveriinkin. Kun kerran sain valita, niin en tietenkään suostunut.

Ihan kuin aamulla olisi tuullut eri suunnasta kuin nyt iltapäivällä. Mielestäni aamulla tuuli lännestä, nyt näyttäisi tuulevan idästä. Ilmavirrat varmaankin pyörteilevät, ja tuulen suunta vaihtuu sen mukaan, kun pyörteen keskus liikkuu johonkin päin.

Olen nähnyt jo kaksi kertaa tänään, että läheisen ravintolan eteen on tilattu taksi, ja kohta joku tulee ravintolasta, hyppää kyytiin ja ajaa pois. Ravintolassa mahtaa olla kamalaa. Hetken siellä istuttuaan ihmiset alkavat miettiä että "täältä on pakko päästä pois nopeasti ja kauas. Tilaanpa taksin ja poistun maasta." Täytyy muistaa, että en koskaan mene tuohon ravintolaan. Siellä on varmaankin työntekijöinä Cthulhun kätyreitä. Ulospäin ravintola kyllä näyttää aivan säädylliseltä.

Taidan tänään livahtaa töistä etuajassa. Tuntikirjanpitoni on kyllä edelleen miinuksella, mutta reuhuttuani kiireellä täällä iltamyöhään koko alkuviikon, en kyllä tänään jaksa notkua täällä yhtään sen pitempään kuin on pakko.

Pankkikatastrofi

Tämä päivä on ollut täynnä epätoivoista räpellystä. Kauhealla kiireellä pitäisi äkkiä korjata vaikka mitä, mutta kun on niin kiire, niin virheitä tulee aina vain lisää. Pitäisi kai lähteä vain sovinnolla kotiin ja kokeilla koodausta paremmalla ajalla uudestaan.

Ulkona vähän satelee. Ei mitenkään hirveästi, mutta sen verran, että ihmisillä näkyy sateenvarjoja. Hassu juttu muuten, minusta tuntuu, että pihalla jalankulkijoiden määrä putoaa heti puoleen, kun vähänkin sataa. Tämä tukee teoriaani siitä, että suurella osalla tuolla pihalla käppäilevistä ihmisistä ei ole mitään erityistä asiaa mihinkään. Jos vähän sataa, niin ajatellaan, että "enpä taidakaan mennä mihinkään. Taidankin jäädä tähän ja odotella jos sade lakkaisi. Ei minulla oikeastaan mitään asiaa mihinkään ollutkaan."

Olen eksyksissä ehtolauseviidakossa. Loputtomien toistorakenteiden sisällä on käsittämätön määrä ehtolauseita, joiden pitäisi ottaa huomioon kaikki mahdollinen. Tietenkään kaikkea ei voi ottaa huomioon. Noihin typeriin toistorakenteisiin pitäisi saada jotain älykkyyttä. Pitäisi puhaltaa henkiin nuo koodin pätkät, niin että ne elelisivät ihan omaa elämäänsä, eikä niitä tarvitsi ohjailla kaikessa mahdollisessa. Hyvän koodin pitäisi pystyä pärjäilemään ihan omillaankin ja tekemään omia päätöksiä.

Nettipankin sivut olivat poissa käytöstä. Kaameaa. Juuri kun mieleni kerrankin teki maksaa laskuja. Tai siis kerrankin muistin, että pitäisi maksaa yksi lasku. Tästä seuraa varmaankin katastrofi. Laskuni jää maksamatta, hakkerit ovat vallanneet koko pankin ja siirtäneet rahat omille tileilleen. Ihmisten palkat jäävät maksamatta, eikä kenelläkään ole rahaa maksaa asuntoaan tai ostaa ruokaa. Kuolemme kaikki nälkään kylmässä katuojassa. Alasti. Iho täynnä paiseita ja hiukset syöpäläisiä kuhisten. Viimeinen ajatukseni lienee: "Olisikohan kommunismissa sittenkin ollut järkeä?"

Jotenkin tuntuu siltä kuin olisin unessa. En osaa sanoa miksi. Kaikki vain tuntuu epätodelliselta. Ihan kuin olisin puolihorteessa, jossa tietäisin että, olen unessa ja kohta herään. "Millään ei ole mitään väliä, koska tämä on vain unta. Oikeasti kaikki tapahtuu myöhemmin toisessa maailmassa."

Minne pommi pitäisi viedä?

Taivas on täysin pilvetön. Aurinkokin vähän paistelee. Aivan kuin olisi kesä. Taidan yrittää psyykata itseni kuvittelemaan, että nyt onkin kesä, ja olen lomalla ja olen vain huvin vuoksi tullut tänne töihin rennosti fiilistelemään. Siis toisin sanoen kuvittelen, että olen tullut hulluksi. Onkohan hullua kuvitella olevansa hullu? Jos on hullu, niin saako töistä vapaata?

Ajan kuluksi erehdyin tuijottelemaan työpöytääni. Nyt minua häiritsee suunnattomasti, että pöydän sivutason puun syyt kulkevat eri suuntaan kuin muun pöydän puun syyt. Tuota tasoa ei ikävä kyllä saa kiinni pöytään toisin päin, eli niin, että syyt kulkisivat saman suuntaisesti. Minun on pakko keksiä tuolle kummallisuudelle hyvä ja looginen selitys, muuten se tuntuu liikaa virheeltä, enkä voi kestää sitä. Jospa puun syiden tarkoitus on kohdistaa katse monitoriin? Puun syyt tavallaan kyllä osoittavat monitoriin. Saa luvan kelvata selitykseksi.

Huomenna pitäisi taas toimittaa asiakkaalle jotain. Oikeastaan koko sovelluksen pitäisi kai olla huomenna valmis. Yritän korjailla mahdollisimman tehokkaasti viimeisiä virheitä. En oikein usko, että saan kaikkia korjattua ajoissa, mutta kunhan nyt kaikkein irvokkaimmat virheetkin saisin siistittyä, niin voisin olla jossain määrin levollisella mielin. Vaikka on kiirekin, on silti tylsää. Serverin käynnistymisen odottaminen tuntuu kestävän normaaliakin pitempään. Virheiden jäljittäminenkin on tylsää, vaikka sitä tekisi kiireessäkin.

Joku mies juoksi äsken pihan poikki laatikko sylissään. Laatikossa oli varmaankin pommi. Mies oli joko terroristi matkalla kohteeseensa, tai suuri sankari kiikuttamassa pommia johonkin missä siitä ei olisi kenellekään vaaraa. Voisikohan hän olla vähän molempia? Jos hän vaikka huomasi pommin jossain kohteessa, missä hän ei halunnut sen räjähtävän ja sen sijaan, että olisi yrittänyt estää pommin räjähtämisen, hän veikin sen jonnekin, missä se hänen mielestään saikin räjähtää. Ehkä hän vei sen työpaikalleen?

Ongelma vanhoista kuiteista

Kaamea maanantai on täällä taas. Tänään ei töissä tunnu onnistuvan mikään. Olen koodannut mielestäni äärimmäisen tehokkaasti varmaankin satoja rivejä, mutta silti mikään ei tunnu riittävän. Olisi pitänyt kai kyhjöttää täällä koneen äärellä koko viikonloppu, nyt tunnit jäivät kyllä aika vähäisiksi. Täytyy kai yrittää tasoittaa tilannetta tekemällä ylitöitä. Masentavaa ajatella ylitöitä heti maanantaina.

Pihalla on kaksi autoa taas pysäköity suoraan pysäköintikieltomerkin alle. Toinen niistä on kyllä taksi, ehkä takseilla on jotain erikoisoikeuksia? Toinen taas on jonkinmoinen isännöintiyhtiön tai vastaavan pakettiauto, semmoinen jonka tuulilasissa useimmiten lukee "HUOLTOAJO". Silläkin on varmaan jotain erikoisoikeuksia. Onkohan kaikilla autoilijoilla jotain erikoisoikeuksia, joiden takia ei tarvitse välittää kaikista liikennemerkeistä ja -säännöistä?

Sain jonkunmoisen aikataululistan, josta näkyy mitä minun olisi pitänyt minäkin päivänä olla tehnyt. Sanomattakin on selvää, että olen heti kättelyssä siitä päiväkausia jäljessä. Toisaalta tarkka tieto siitä kuinka paljon olen myöhässä voi jopa tehdä olon levollisemmaksi: Aiemmin vain arvailin, että kuinka paljon olen myöhässä. Nyt tavallaan tuntuu siltä, että aikataulua voi jopa kuroa umpeen.

Heitin lompakostani läjän vanhoja kuitteja roskiin. Rahaahan siellä ei tietenkään ollut enää tässä vaiheessa kuukautta. Nyt joku utelias roskisdyykkari voi selvittää kuiteistani mihin olen rahani tuhlannut. Hänhän saa selville koko elämäni! Pitäisiköhän käydä varmuuden vuoksi tyhjentämässä roskis vaikka arkaluontoisten paperien roskikseen? Tai biojäteroskikseen! Kai nuo kuitit maatuvat? Ja jos niiden päällä on kaksi kiloa käytettyjä kahvinpuruja, banaanin kuoria ja puuron jämiä, niin ketään tuskin enää kiinnostaa tutkia niitä. Tai sitten voisin polttaa nuo roskat, se olisi miehekästä! Siinä olisi kyllä se huono puoli, että täällä on palohälyttimiä joka paikassa. Voisin tietty mennä ulos, mutta sielläkin saattaisin herättää epätoivottua huomiota. Ehkä voisin liottaa nuo kuitit paperimassaksi? Ei nyt keksin: heitän kuitit biojäteroskikseen, sitten syön roskiksesta jotain ällöttävää, niin että minun on pakko oksentaa, ja oksennan kuittien päälle. Kukaan ei taatusti koske kuitteihin enää kun ne ovat oksennuksessa. Sitä paitsi vatsahapot saattavat liuottaakin kuitit tehokkaasti lukukelvottomaksi mössöksi.

Haluaisin olla ohjelmistodiktaattori

Taas sitä ollaan viikonloppuna töissä. Nyt minun ei olisi ollut varmaan ihan pakko tulla tänne, mutta päätin yrittää vähän paikkailla syntejäni epätunnollisena työntekijänä viime viikolta. Pitäisi saada yksi projekti valmiiksi, että voisin sitten keskittyä kokonaan toiseen projektiin. Tietysti asiakaskin voisi olla iloinen, kun saisi tilaamansa ohjelmiston silloin kun sen pitikin tulla. En kyllä menisi vielä vannomaan, että näin tulee tapahtumaan.

Täällä on todella rauhallista. Ketään muuta ei taida olla töissä minun lisäkseni. En ainakaan huomannut ketään missään huoneessa, enkä ole kuullut mitään orgaanista ääntelyä. Tietysti joku voi olla kyyhöttämässä siivouskomerossa, mutta hänkään ei minua suuremmin ole häirinnyt. Kuuntelen musiikkia vaihteeksi ihan kaiuttimilla kuulokkeiden sijaan. Oikeastaan täällä on aika leppoisaa, kun ihmisiä ei ravaa ympärillä, eikä tarvitse kuunnella, että yrittääkö joku puhua minulle, tai tuijotteleeko joku olkani yli mitä teen. Toisaalta täällä on myös entistäkin tylsempää. Ihmisille tulee useimmiten puhuttua aina joskus sentään jotain.

Yritän taas reagoida ihmisten kummallisiin tapoihin käyttää tätä koodaamaani ohjelmakomponenttia. Ihmiset käyttävät näitä ohjelmia toisinaan typerästi. Tekisi mieli tämänkin tapauksen kohdalla antaa käyttäjälle ilmoitus: "Se mitä juuri teet on tyhmää. Lopeta se ja tee jotain muuta." Ikävä kyllä nykyinen trendi ohjelmistokehityksessä on se, että käyttäjät sanelevat miten ohjelman tulisi toimia. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, kun voisin vain sanoa käyttäjille, että "jos haluat käyttää tätä sovellusta, niin sinun toimittava juuri näin, eikä millään muulla tavoin". "Tämä ohjelmisto on diktatuurinen. Joko käytät sitä juuri niin kuin sitä on tarkoitettu käytettäväksi, tai et käytä sitä ollenkaan."

20 vuotta eteen- ja taaksepäin

Nyt ei ole kyllä taas yhtään työnteko-olo. En oikein tiedä mikä olo minulla on, mutta jotenkin tuntuu taas vaikealta saada ajatukset keskitettyä koodaamiseen. Olen höpötellyt sekavia työkavereiden kanssa, pelannut nettipeliä, surffaillut turhilla www-sivuilla ja koodannut siinä ohessa jotain mitä olen itsestäni irti saanut. Voisinpa mennä jo kotiin.

Koodaankohan minä tällaista soopaa vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin? Toivottavasti en. Todennäköisesti teen jotain samantapaista työtä, mutta käytännön työn teko on toivottavasti jotain muuta. Luotan siihen, että kehitys parantaa elinolojani. En luota omaan kehitykseeni, urakehitykseen, enkä työnantajani kehitykseen, mutta luotan ohjelmistojen ja ohjelmistojen tekemisen kehitykseen. Parin kymmenen vuoden päästä toivottavasti monet nyt ärsyttävät jutut on jotenkin automatisoitu, tekeminen painottuu enemmän suunnitteluun ja serverin buuttiajat ovat ainakin lyhentyneet. Toivottavasti serveriä ei tarvitsisi tulevaisuudessa enää edes buutata sataa kertaa päivässä. Toisaalta tulevaisuus tuo todennäköisesti mukanaan jotain aivan uusia ärsyttäviä asioita, joita en osaa nyt kuvitellakaan. Luotan silti siihen, että tulevaisuudessa koodaaminen on kivempaa.

Minkähänlaista koodaaminen oli kaksikymmentä vuotta sitten? Jotain kummallista konekielisoopaa? Ei kai tuolloin enää ollut sentään reikäkortteja ollut käytössä? Semmoisia hassun näköisiä nauha-asemia varmaankin oli vielä 1987 jossain. En ole ikinä tavannut kovin vanhaa koodaajaa, jolta olisin voinut kysyä, minkälaista koodaaminen tuolloin oli. Oikeastaan kun alan ajatella asiaa, niin en ole koskaan tavannut kovin vanhaa koodaajaa. Pitäisiköhän huolestua? Kuolevatko kaikki koodaajat ennen eläkeikää? Joskus olen kuullut puhuttavan, että jossain oli jotain koodaajia, jotka jäävät kohta eläkkeelle, mutta nuo nyt ovat tuommoisia huhupuheita. Joskus olen tavannut jonkun ihmisen, joka oli joskus kauan sitten koodannut, mutta vaihtoi alaa. Olisi tuossa toivon kipinä? Ehkä kaikki koodaajat eivät kuolekaan nuorena, heistä vain tulee jotain muuta. Mitähän minusta tulee? Lakaisukoneenkuljettaja?

Onpa kylmä. Joko tuo ilmastointilaite on taas pimahtanut tai sitten olen tulemassa kipeäksi. Tai jotain. Ehkä minun elimistöni yrittää taas keksiä jotain virikkeitä minulle, kun muuten on niin tylsää.

Sadetta tiedossa itään

Unen puute alkaa tuntua aika murskaavalta. Kävin äsken loikoilemassa kymmenen minuuttia lepohuoneen sohvalla. En osaa sanoa nukuinko. Todennäköisesti. Onneksi kohta on viikonloppu, vaikka minun pitäisi kyllä tulla viikonloppunakin töihin. Tänään tulin tunnin myöhässä töihin ja lähden etuajassa.

Olo tuntuu jotenkin valasmaiselta. En osaa sanoa miksi. Ehkä osin runsaanpuoleisesta lounaasta, ja osin ehkä siksi, että tekee mieli päästellä suusta korkeita ujeltavia ääniä. Mitenkähän valaat nukkuvat? Nousevatko ne meren pinnalle kelluskelemaan? Vai uivatko ne unissaan? Täytyyhän niiden ainakin hengittää välillä - osaavatkohan ne unissaan nousta välillä hengittämään? Siis jos ne uivat nukkuessaankin.

Kissat ovat ihailtavan hyviä nukkumaan. Olisinpa kissa.

Ulkona on harmaa ilma, ei kuitenkaan sada vielä. Lokkeja lentelee korkealla, vain hieman pilvien alapuolella. Pilvimassat liikkuvat aika nopeasti itään. Ne muuttavat muotoaan hieman liikkuessaan. Tuntuu siltä kuin ne muuttuisivat koko ajan enemmän sadepilvien näköisiksi. Viimeistään Venäjällä varmasti sataa.

Statistiikkaa serverin käynnistelystä: Serverin ohjelmistokoodien kääntämiseen kului aikaa 2 minuuttia 45 sekuntia. Itse serverin käynnistäminen kesti 57 sekuntia. Lisäksi aikaa kului varmaankin noin minuutti, ennen kuin huomasin, että serveri olikin jo käynnissä. Pienen muutoksen testaamiseen kuluu siis aikaa aina vähintään viisi minuuttia. Ei oikeastaan ole ihmekään, että en ole oikein hyvin aikataulussa.

Koodaajat ja merirosvot

Vähän semmoinen olo, että saatan olla tulossa kipeäksi. Aivastelen, vähän paleltaa ja silmiäkin aristaa. Oireet voivat kyllä johtua taas ihan tavallisesta unen puutteestakin.

Pihalle on parkeerannut joku salainen agentti. Pihan laidalle on parkkeerannut vihreä Audi nokka keskelle pihaa osoittaen ja ratin takana istuu joku mies. Miehellä on vaalea ulkotakki päällään, en näe tästä kuinka pitkä se on, mutta veikkaisin, että se on juuri sellainen agenttitakki. Niin ja aurinkolasitkin miehellä on. No nyt mies kai huomasi, että huomasin hänet ja ajoi pois. Pahus.

Voikohan koodaajien ammattikunnasta koskaan tulla yhtä legendaarista kuin merirosvojen ammattikunnasta? Merirosvoista on sentään tehty elokuvia, heidän pukeutumistyylinsä tunnistaa heti ja jos örisee omituisesti niin useimmat ymmärtävät/luulevat heti, että esität merirosvoa. Varmaankin merirosvotkin ovat aikoinaan olleet ihan tavallisia ammatinharjoittajia siinä missä muutkin. Jos aikoinaan katsoi torin laidalle ja luetteli siellä maleksivien ihmisten ammatteja, niin merirosvo oli vain yksi muiden joukossa. "Tynnyrintekijä, maanviljelijä, kauppias, merirosvo, kalastaja." Toisaalta tynnyrintekijät eivät ole kovinkaan legendaarisia. Muistuttavatko koodaajat enemmän merirosvoja vai tynnyrintekijöitä. Lapset eivät varmaankaan halua leikkiä tynnyrintekijöitä, mutta merirosvoja haluavat. Miksi? Tynnyrintekijät ovat tylsiä, he eivät erotu joukosta, eikä heille ei tapahdu mitään mielenkiintoista. Merirosvoilla on omat tapansa, he erottuvat pukeutumisellaan ja he elävät vaarallista ja haasteellista elämää. Koodaajillakin on kyllä omat tapansa, hekin saattavat erottua pukeutumisellaan (useimmiten negatiivisessa mielessä), heidänkin elämänsä on haasteellista... Mutta tylsää. Minun on helppo kuvitella, että merirosvoa monet ovat ihailleet, koodaajia ihailevat korkeintaan toiset koodaajat.

Hooh, nyt täytyykin jo lähteä osaston tiedotus/ideointi/mikälie-tapahtumaan. Toivottavasti siellä on kahvia.

Ideoita ohjelmistotuotantoon sämpylöistä

Olin eilen ja tänään opiskelemassa. Eilen minulla oli tarkoitus tulla vielä illalla töihin, kun oli niin paljon hommia, mutta en sitten jaksanut. Väsytti ihan liikaa. Nukuin taas viikonloppuna huonosti. Pahus kun ei ole mitään lomaakaan tiedossa, että ehtisin joskus nukkua pois univelat.

Niin, niinhän sitä sanotaan: "Kuolema kuittaa univelat." Onkohan nukkumisesta tullut eräänlainen lupaus siitä että tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa? Aikoinaan papit lupailivat, että "ei se mitään vaikka elämäsi on kamalaa, taivaan ilot odottavat sinua sitten kun kuolet." Nykyään kukaan ei enää lupaile mitään paratiisia. Pelkästään ikuinen uni riittää.

Huomenna on joku ihme juttu jossain, minne meidän osastolta ilmeisesti ainakin suurin osa on menossa. Minä ainakin menen, vaikka olisi hirveästi hommiakin. Jos täältä saa olla luvalla pois, niin minähän häivyn heti. En muista yhtään mistä tilaisuudessa oli kyse. Varmaankin jotain osaston kehittämistä. Ei minulla kyllä ole yhtään ideaa mistään kehityksestä. Ei paljon muustakaan. Luutavasti siellä saa jotain syötävää. Voisin ammentaa ideoita ehkä ruoasta.
"Minun mielestäni, meillä pitäisi olla osastolla enemmän vihreää. Niin kuin salaattia. Ehkä jotain kelmeää keltaistakin, vähän niin kuin juustoa."
"Projektimme kaipaavat enemmän sisäistä rapeutta. Ja joustoa."
"Asiakkaamme haluavat meiltä varmaankin enemmän tanakkuutta. Sellaista tuhtiutta, että heillä ei olisi tyhjä olo palveluitamme tilatessaan."
"Meidän ei myöskään tulisi tarjota palveluitamme liikaa asiakkaille, ettei heille tule ähky. Annetaan kaikkea sopivasti, niin että he ovat tyytyväisiä tekemisiimme, mutta edelleen toimintakykyisiä. Pahinta olisi, jos antaisimme heille niin paljon ohjelmistotuotteita, että he eivät enää kykenisi sulattamaan niitä."

Saapas nähdä, ehdinkö huomennakaan tehdä tylsyysraporttia. Ehkä heti aamusta. Aamulla on kyllä usein tylsää, mutta toisaalta aamuisin minulla on usein niin vähän energiaa, että en jaksa edes raportoida tylsyydestä. Työt nyt eivät ainakaan etene huomenna yhtään. Tarkoituksenani olisi vielä torstaina ja perjantainakin lähteä töistä normaalia aiemmin. Toisaalta ajattelin kyllä myös tulla viikonloppuna töihin, mutta silti projektin valmistuminen ajallaan näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Varmaan minun pitäisi ilmoittaa asiasta jollekin, mutta en jaksa. Ehkä huomenna. Tai ylihuomenna. Tai no, kylläpähän ne huomaavat sen itsekin aikanaan.

Työläiset tulevat ja menevät

Uijui! Pihalla ikkunan alla on betoniauto kaatamassa betonia jonkunmoiseen ränniin kuorma-auton lavalla. Näyttää aika jännältä. Rännistä betoni ilmeisesti ohjataan johonkin kummallieen putkivarteen, josta sitten betonia tungetaan tämän rakennuksen kylkeen. Tämä rakennus on varmaankin vaarassa sortua ja nyt nuo yrittävät epätoivoisesti pönkittää tätä. Taidan karata tänään töistä aikaisin, ennen kuin talo romahtaa.

Kylläpä taas turtunut olo. Yritän saada koodattua uutta toiminnallisuutta, mutta olen niin väsynyt ja tylsistynyt, että unohdan koko ajan mitä olin tekemässä. Tekisi mieli tehdä jotain ihan muuta. En oikein tiedä kyllä mitä. Ihan mitä vain. Voisin ehkä vaikka napsutella sormiani. Se voi kyllä hermostuttaa huonekaveriani. Ehkä napsuttelen sormiani mielessäni. Plääh. Ei tämä toimi. Tylsää.

Saimme kääretorttua. Yksi työntekijä irtisanoutui ja menee kilpailijalle töihin. Läksiäisiksi hän tarjosi kuitenkin hyvää kääretorttua. Tänään myös yksi toinenkin työntekijä jää opintovapaalle. Hän ei kuitenkaan tarjonnut mitään, koska palaa vielä takaisin. Kai. Ensi viikolla meidän osastomme on prosenteissa huomattavasti pienempi. No, tuli meille kyllä joku aika sitten pari uuttakin työntekijää, joten ei kai tässä nyt aivan hätää olla kärsimässä. Tosin toinen uusista työntekijöistä oli täällä töissä ennestäänkin työharjoittelijana, mutta nyt hänelle aletaan ilmeisesti maksaa jotain palkkaakin.

Kuluisipa aika edes hieman nopeammin. Sinänsä työn kannalta aivan hullua toivoa, että aika kuluisi nopeammin, koska jo nyt on kova kiire, mutta ihmisenä todellakin toivon, että pääsisin jo pois täältä. Perjantai-iltapäivä saa taas olon tuntumaan siltä kuin ihoa pistelisi jokin teräsvillan tapainen. Ehkä se on taas vain liika kofeiini.

Ohjaako musiikki toimintaani?

Taas tulee kiire koodata. Vanhasta projektista pitäisi päästä eroon pikaisesti. Aikaa on tämä ja ensi viikko. Ensi viikolla vain minulla on vähän kiireitä, enkä ehdi koodata täysi päiväisesti kuin kahtena päivänä ja tätäkään viikkoa ei ole jäljellä kuin tämä päivä ja huominen. Kaikesta tästä seuraa loogisesti se, että minun pitää tulla taas viikonloppuna töihin. Aargh! Tai sitten minun pitäisi olla yli-inhimillisen nopea ja tehokas, mitä en tietenkään voi olla. Hyvä kun kykenen edes inhimilliselle tasolle.

Joitakin kappaleita kuunnellessa hommat tuntuvat sujuvan paremmin, kuin toisia kappaleita kuunnellessa. Itse asiassa joistakin kappaleista tulen sellaiselle mielialalle, että mikään ei ikinä onnistu. Eivätkä sellaisetkaan kappaleet silti ole minusta huonoja, oikeastaan mieleni tekee useinkin kuunnella sellaisia kappaleita. Haluankohan kuunnella tuollaisia kappaleita siksi, että oikeastaan minusta tuntuu jo muutenkin siltä, että mikään ei onnistu? Vai tuleeko mieliala niistä ja minun muuten vain tekee mieli kuunnella niitä? Jos kuuntelen vuorotellen epäonnistumismusiikkia ja onnistumismusiikkia, niin työskentelenkö sitten keskiverrosti? Riippuuko työtehokkuuteni täysin kuuntelemastani musiikista? Olenko musiikin sätkynukke? Jos olen, niin ohjaako musiikkimakuni kaikkea toimintaani? En voi tajuta. Tai en halua ymmärtää.

Olen päässyt vanhassa projektissani mieltä ylentävään vaiheeseen, jossa minun pitää lisätä kannettavalla tietokoneella kirjoittamani koodi, jonka tein ilman kehitysympäristöä, varsinaiseen kehitysympäristöön. Sanomattakin on selvää, koodi on täynnä virheitä. Harkitsen vakavasti kaiken kirjoittamista uusiksi. Voi olla että selviytyisin hommasta hieman nopeammin vain korjaamalla koodin, mutta virheiden korjaaminen on ärsyttävämpää kuin saman jutun koodaminen uudestaan. Hyvällä tuurilla mieleeni on jäänyt jotain edellisestä kerrasta, ja koodaan nyt saman jutun itse asiassa hieman paremmin.

Tuijottelen ikkunasta pihalle. Siellä on rakennuksia, autoja ja ihmisiä. Viimeksi mainitut ovat ehkä mielenkiintoisimpia, vaikka eivät hekään kyllä kovin mielenkiintoisia ole. Jos minun pitäisi muutamalla sanalla kuvailla ikkunasta näkyviä ohikulkijoita, kuvailisin heitä varmaankin sanoilla "ihme hiippareita". Enin osa ihmisistä näyttää kuljeksivan tuolla sen näköisinä, että ei heillä ole oikeastaan mitään erityistä syytä mennä paikasta toiseen, mutta he nyt vain menevät jonnekin, kun eivät parempaakaan tekemistä keksi. Vain harvalla ihmisellä näyttää olevan kiire mihinkään. Oikeastaan "ihme hiipparit" kuvastaa ihan hyvin kiireisiäkin ihmisiä. Suurin osa maailman ihmisistä taitaa olla "ihme hiippareita". Varmaan minäkin. Muut ihmiset ovat tylsiä, pelottavia ja kammottavia. Ehkä jokunen todella kivakin ihminen löytyy jostain.

Kannettava tietokone häipyi

Tämä päivä on jostain syystä kulunut ällistyttävän nopeasti. En tajua miksi. Minusta tuntuu, että en ole tehnyt oikeastaan mitään erityistä, en ole paiskinut hulluna hommia, enkä lusmuillut, enkä ole edes muistaakseni vaipunut kertaakaan koomaan. Johonkin päivä on vain hurahtanut huomaamatta. Mitähän taas satuilen tuntikirjaukseen?

Yksi merkittävä asia tapahtui tänään: Palautin pöydän nurkalta kannettavan tietokoneen mikrotukeen. Koneeni tuntuu olevan taas täysin toimintakuntoinen, enkä ole kaivannut pikkukonetta enää mihinkään. Kyselin parilta muultakin ihmiseltä, olisiko heillä koneelle käyttöä, mutta kukaan ei tuntunut kaipaavan mokomaa rotiskoa. Sinne se sitten katosi mikrotuen arkistoihin. Nyt voisi alkaa laskea tunteja kauanko kestää, että tarvitsisin sitä taas, eikä sitä tietenkään saa enää koskaan takaisin.

Ostin lounastunnilla uuden usb-muistitikun. Hassua että sille mahtuu samanverran dataa kuin yhden minulla edelleen käytössä olevan tietokoneen kovalevylle. Tuolle yhdelle pienelle muistitikulle mahtuisi helposti kaikki data, mitä olen tuottanut koko aikana kun olen tässä firmassa työskennellyt. Jos saisin datan jotenkin järkevästi luokiteltua, olisi oikeastaan aika hauskaa kun kaikki mitä olen ikinä täällä tehnyt olisi koko ajan saatavillani.

Jos todella kopioisin kaiken koskaan koodamani jutun tuommoiselle muistitikulle ja hukkaisin sen, ja se päätyisi rikollisten käsiin, niin pystyisiköhän joku taitava rikollinen hyödyntämään tietoja jotenkin? Kyllä siinä olisi kuitenkin aikamoinen analysointi tarpeen, ennen kuin mitään rikollista saisi aikaiseksi. Todennäköisesti rikollinen voisi jollain toisella rötöksellä tienata enemmän nopeammin.

Hupsis

Teen taas juttuja, joita tein viimeksi puolisen vuotta sitten. Olen onnistunut näymmä taas unohtamaan ällistyttävän hyvin, miten kaikki toimi tässä kehitysympäristössä. Muistan monesta jutusta, että olen tehnyt jotain tämmöistä aiemminkin, mutta en muista miten. No kai tämä pitää vain ajatella positiivisesti vaihteluna. Kun saan taas tähän kehitysympäristöön liittyvät niksit palautettua päähäni, unohdan vastaavasti taas ne mitä olen sinne tässä välillä onnistunut ahtamaan.

Tulin tänään puolitoista tuntia myöhässä töihin. Olin aamulla niin väsynyt, että en kertakaikkiaan jaksanut vielä nousta sängystä. Olo ei siltikään tunnu mitenkään erityisen pirteältä. Olisi varmaan pitänyt vain raahautua töihin normaaliaikaan, niin olisin päässyt kotiinkin aiemmin. Nyt täällä pitää notkua iltamyöhään. Toisaalta täällä on paljon rennompaa notkua illalla, kun ei täällä ole paikalla enää niin paljon ihmisiä. Voi kaikessa rauhassa käydä lukemassa välillä lehtiä ja ihmetellä akvaariota. Eikä tarvitse pelätä että joku ilmestyy selän taakse juuri kun on surffaamassa selkeästi töihin liittymättömällä www-sivulla.

Oho. Taas unohdin tallentaa viimeisimmän muokkaukseni kun lähdin käymään jossain. Kone olisi voinut sillä välin kaatua, ja kaikki korvaamattoman arvokas työni olisi mennyt hukkaan. Minulle tulee kyllä aika usein tämmöisiä, hupsis-, oijoi- ja oho-juttuja. On varmaan kaikkien edun mukaista, että minusta ei tullut kirurgia. Unohtelisin varmaankin ommella haavat kiinni ja haavoihin jäisi jotain instrumentteja, jotka eivät sinne kuulu. Minun jäljiltä leikkaus näyttäisi menneen hyvin, mutta kun potilas menee leikkauksen jälkeen vessaan, niin sisuskaluista kuuluu naks, kun jokin puristin irtoaa, ja kiinni ompelematon haava alkaa pumpata verta vatsaonteloon. Ohjelmistopuolella sentään suurin osa ilmiselvistä virheistä huomataan testauksessa ja ne voi helposti korjata. Vaikka ei kai tämmöinen huolimattomuus ole oikein toivottava luonteenpiirre millään alalla.

Minulla oli jokin aikaa sitten limsapullo pöydän nurkalla. Mitähän sille tapahtui? Unohdinkohan sen johonkin, vai ottiko joku luonani käynyt sen mukaansa luullen sitä omakseen? Olikahan se edes minun pullo alunperinkään?

Mamoilua

Aloitin viimeinkin konkreettisesti koodaamaan jotain uuteen projektiinkin. Kyllä tämä tästä. Syksy lähestyy ja kesäloma on vain kaunis muisto jostain kaukaisesta menneisyydestä. Nyt pitää pysytellä toimeliaana ja tehdä jotain hyödyllistä.

Nyt aletaan todella koetella unenpuutteeni sietorajoja. Yleensä olen viikonloppuisin nukkunut univelkoja takaisin, mutta tänä viikonloppuna poikkeuksellisesti keräsinkin vain lisää univelkaa. Olo tuntuu melko sumuiselta. Peilistä katsoessa silmäni näyttävät hieman turvonneilta. Yritän olla juomatta liikaa mitään kofeiinipitoista. Tätä helpottaa hieman se seikka, että limsa-automaatista ovat taas melkein kaikki juomat loppu. Ikävä kyllä energiajuomaa oli vielä jäljellä, mutta sen verran minullakin on vielä järkeä päässä ja kontrollia käyttäytymiseeni, että tajuan, että energiajuomaa ei pidä juoda työpäivän aikana kolmea litraa.

Luulin löytäneeni tänään jotain, mitä haluaisin laittaa seinälle: Yhden laulun sanoitukset. Käytin varmaankin puoli tuntia tekstin muotoiluun ja asemoimiseen Wordissä, printtasinkin tekstin ja jätin pöydän nurkalle odottamaan, että huonekaverini lähtee töistä. Sitten ajattelin laittaa sen sinitarralla seinälle. Pari tuntia myöhemmin vilkaisin paperia uudestaan ja tulinkin siihen tulokseen, että en haluakaan laittaa sitä seinälle. Se oli liian provosoivaa tekstiä, se olisi määritellyt minut liikaa pessimistiksi ja hoksasin, että kaiken huipuksi huonekaverini olisi joutunut tuijottelemaan tekstiä enemmän kuin minä, seinän ja huonekalujen sijoittelusta johtuen. En vain ollut sitten tarpeeksi kova jätkä laittamaan tekstiä seinälle.

Ulkona näyttää melko autiolta. Ratapihalla ei näy yhtään junaa, villisti parkkeeratut autotkin ovat harvenneet. Kaksi ihmistä istuu yhdellä terassilla, kaksi muuta terassia ovat autiona. Joku pyöräilijä sujahti ohi. Pari jalankulkijaakin tuosta meni johonkin. Ovatko kaikki jo lähteneet töistään? Maanantai on tuntunut kestämättömän pitkältä? Voisin oikeastaan itsekin lähteä tästä pian kotiin. En jaksa tehdä ainakaan mitään ylitöitä tänään.

Olen parempi ihminen ensi viikolla

Palkkapäivän kunniaksi uudet levyt taas raikaavaat kuulokkeissani. Tai oikeastaan ne ovat jo pari kymmentä vuotta vanhoja, mutta minulle kuitenkin uusia. Toisesta oli tehty joku paranneltu versio ja se oli siksi ihan uusi, toinen oli käytetty ja todellakin näyttääkin siltä. Ei käytetty levykään varmaan oikeasti ihan 20 vuotta vanha cd ole, mutta varmasti ainakin kymmenen. Alkuperäinen levy on varmaankin julkaistu vain vinyylinä ja cd-versio on julkaistu myöhemmin. Eivät cd:t 80-luvulla niin yleisiä olleet. Nykyään nekin taitavat olla sukupuuttoon kuolemassa. Kaikki vain latailevat musiikkinsa netistä.

Yritän ymmärtää mitä minun tarkkaan ottaen pitäisi tehdä uudessa projektissa. Pläräilen dokumentteja, asentelen ohjelmia ja valmistaudun. Oikeasti minulla pitäisi olla jo vaikka mitä valmiina, mutta en vain ole saanut itsestäni irti tarpeeksi. Virallisesti syytän vanhaa projektia, jota olen myös joutunut edelleen korjailemaan. Tämä uusi projekti jatkuu kai maailman tappiin. Ehkä se vanhakin.

Huonekaverini lähti jo viikonlopun viettoon. Minunkin tekisi mieleni livahtaa, mutta yritän tehdä tunteja varastoon, enkä siksi salli itselleni livahtaa paikalta. Minulla on parin viikon päästä vähän menoja työaikana, joten minulle tulee paljon miinustunteja silloin ja ne eivät tunnu ihan niin musertavilta, jos tunnit ovat ennestään plussalla.

Tänään piti olla sateista ja syksyistä, mutta aika mukavasti aurinko tuolla paistelee. Terasseillakin istuskelee ihmisiä vaikka kuinka. Voisinpa siirtää astraaliruumiini tuonne nurmikolle aurinkoa ottamaan. Maallinen tomumajani hoitaisi hyvin projektin ihmettelyn. Minusta tuntuu jotenkin, että jos saisin aivoni jotenkin halvaannuksiin, niin ymmärtäisin paremmin mitä minun pitäisi tehdä. Nyt tuntuu kuin ajatukseni vipeltelisivät ympäriinsä täydessä kaaoksessa, enkä saa niitä oikein keskitettyä mihinkään yhtenäiseen toimintaan. Fokus on hukassa. Tämä sekavuus alkaa jo vähän huolestuttaa, koska tänään en ole edes juonut mitään hillittömiä kofeiiniyliannostuksia. Syytän perjantaita. Viikonloppu imee ajatuksia muualle.

Miksiköhän minulla on tarve etsiä syyllistä vanhasta projektista tai perjantaista? Enkö voisi vain tunnustaa, että olen huono ihminen, eikä tämä projekti jaksa kiinnostaa minua nyt pätkääkään. No niin, nyt se on sanottu, näin on tilanne! Tästä on hyvä yrittää parantaa. Ehkä ensi viikolla saan kaivettua itsestäni inspiraatiota ja yritän kehittää itseäni ihmisenä.

Peilailevatko projektipäälliköt ikinä itseään?

Syksy tosiaan lähestyy. Töihin tullessa huoneemme ikkunat olivat aivan huurussa ja työmatkallakin näin sumua monin paikoin. Toisaalta näin myös västäräkin, ne eivät ainakaan ole vielä muuttaneet.

Aloitin aamuni tänään syömällä banaanin ja kuuntelemalla reipasta musiikkia. Ja tietysti kolalla. Ehkä oloni tuntuu tänä aamuna hieman normaalia pirteämmältä jostain syystä. En ole taaskaan nukkunut koko viikolla kunnon yöunia, mutta ehkä elimistöni alkaa loman jälkeen taas tottua jatkuvaan unen puutteeseen vallitsevana olotilana. Kai sitä voisi kiusata itseään vaikka millaisella epämukavuudella ja aina siihen jotenkin tottuisi.

Löyhkään taas valkosipulilta kuin... No jokin mikä haisee valkosipulilta TOSI PALJON. Lounaalla ravintolan kokilla olivat ilmeisesti olleet täytteet muuten vähissä, mutta valkosipulia oli sitäkin enemmän, joten kokki oli ratkaissut ongelman vaihtamalla puolet voileipien täytteistä valkosipuliin. Samanlaisia voileipiä söi minun lisäkseni kaksi muutakin ihmistä meidän toimistolta ja meillä oli tänään osastopalaveri. Voi sitä löyhkää. Ilmeisesti löyhkä oli liikaa yhdelle projektipäällikölle, joka ilmoitti irtisanoutuneensa. Tämä vain tukee teoriaani vampyyrien ja projektipäällikköjen yhtäläisyyksistä.

Pitäisi joskus yrittää katsoa peilin kautta projektipäällikköä. Vampyyrit eivät kuullema näy peilistä, näkyisivätköhän projektipäällikötkään? Mahtaisi muuten olla aika hankala yhdistelmä ulkonäön suhteen tuommoinen, kun usein projektipäälliköt ovat aika tarkkoja ulkonäöstään, ja jos ne eivät näe itseään peilistä, niin miten ne oikein kampaavat tukkansa ja ajavat partansa tai meikkaavat? Onkohan niillä apuna videokamera yhdistettynä televisioon? Kyllä projektipäälliköistä ainakin valokuvia pystyy ottamaan, joten kaipa heitä voi kuvata videokamerallakin.

Päässä jotenkin ihan kuin suhisee. Siis en kuule suhinaa, mutta tuntuu kuin pään sisällä ajatukset singahtelisivat ympäriinsä lujalla vauhdilla toistensa lomasta sujahdellen ja niistä syntyisi tasaista suhinaa. Niinkuin kaukaa kuultu vilkas moottoritie. Todennäköisesti se on tämä väsymyksen ja kofeiinin yhdistelmä.

Tärylätkä helvetistä

Ulkona sataa ja mielikin on aika maassa. Olen viettänyt päiväni taas asentelemalla kaikkea mahdollista uudestaan, metsästämällä tiedostoja oudoista paikoista, kyselemällä ihmisiltä tyhmiä ja ihmettelemällä miksei mikään toimi. Homma on paitsi tylsää, myös turhauttavaa ja turruttavaa. Tuijottelen latauspalkkeja, käynnistelen konetta, vaihtelen epämääräisiä asetuksia ja odottelen milloin mitäkin tapahtuvaksi.

Koko talo tärisee. Viereisellä työmaalla tehdään jotain rajua isolla koneella. Tältä varmaankin tuntuisi olla jättimäisen hierovan sängyn sisällä. Jota samanaikaisesti hiottaisiin katuporalla. Yritimme käydä naapurihuoneen ikkunasta katsomassa miltä kone näyttää, mutta ei sieltäkään mitään näkynyt. Joku väitti nähneensä kyseisen tärinäkoneen ja sanoi että se oli ihan tavallinen tärylätkä, eikä edes kovin iso. Tärinästä päätellen olisin kuvitellut vehkeen ainakin kuorma-auton kokoiseksi.

En muista nähneeni pitkään aikaan lintuja taivaalla, vaikka vähän väliä tuijottelenkin ikkunasta. Pääskyset ovat varmaankin jo muuttaneet etelään, eikä ulkona ole niin huono ilma, että lokit ilmestyisivät paikalle. En huomannut sateen aikana tarkkailla tilannetta, ehkä siellä silloin olisi lennellytkin noita pahan ilman lintuja.

Tunnelin päästä näyttää siintävän hieman valoa tietokoneen suhteen: Olen saanut yllättäen kaksi suurehkoa kehitysympäristöä toimimaan, ja pystyn taas vaihteeksi tekemään jopa jotain oikeita töitä koneellani. Nyt kyllä tunnen itseni niin sankarilliseksi, että ei enää huvita tehdä mitään. Taidankin lähteä kotiin aikaisin. Pidin hieman normaalia lyhemmän ruokatunninkin, joten olen vapaa-aikani hyvin ansainnut. Huomenna minulla on koko päivä aikaa tylsistyttää itseni tekemällä jotain korjauksia ja ihmettelemällä uusia ominaisuuksia ja uutta kehitysympäristöä.

Saanko tietokonettani enää koskaan käyttökelpoiseksi?

No niin, nyt iso tietokone on taas käytössäni uudella käyttöjärjestelmällä varustettuna. Melkein koko päivä on taas kulunutkin ohjelmia asennellessa ja katsellessa kun niitä asennellaan. Ei tässä äkkiseltään mitään suurempaa eroa edes huomaa käytettävyydessä. Isoin syy käyttöjärjestelmän vaihtoon olikin itse asiassa se, että pari uutta ohjelmaa eivät suostuneet toimimaan enää kämäisessä Windows 2000:ssa.

Ulkona ei ole mitenkään erityisen hieno ilma, mutta silti läheisillä terasseilla istuskelee vaikka kuinka paljon ihmisiä. Kello ei ole vielä kolmeakaan - mitä nuo ihmiset tuolla tekevät? Ei kai nyt kukaan vielä tähän aikaan ole päässyt töistä, eikä nyt ole enää mikään lounasaikakaan. Ei kai kukaan enää ole lomallakaan? Kahvitunnistakaan ei ole kyse, sillä ihmisillä näyttää olevan edessään lasituoppeja. Kai sitä tietysti kahvitunnillaan voi juoda oluen tai siiderinkin, mutta veikkaisin, että kyse on jostain muusta. Jostain paheellisesta.

Olen juonut tänään työpäivän aikana äkkiseltään laskettuna 2,5 litraa limsaa ja avasin juuri uuden limsapullon. Minusta jotenkin tuntuu, että ei ole ehkä kovin terveellistä juoda limsaa näin paljon. Jotenkin vain tulin vahingossa juoneeksi sitä. Ensin aamulla väsytti töihin tullessa, sitten palaverissa väsytti. Lounaalla tietysti piti juoda limsaa ja lounaalta palatessakin jotenkin teki mieli jotain makeaa ja kofeiinipitoista. En ole kyllä aivan täysin varma olenko itse juonut kaiken tuon limsan, vai onko joku vain jättänyt yhden tai kaksi tyhjää pulloa pöydälleni. Toisaalta olen kyllä saattanut viedä ajatuksissani pulloja pois jo aikaisemmin, joten olen saattanut juoda limsaa jopa enemmänkin. Joka tapauksessa olen juonut tänään paljon kofeiinipitoista limsaa. Kädet tärisevät hieman ja olo tuntuu kohtuullisen levottomalta. Oikeastaan mieleni olisi tehnyt vielä enemmän kahvia, mutta jos olisin juonut kahvia samalla innolla, niin oloni olisi varmaan vielä omituisempi. Huomenna voisin yrittää kyllä juoda enemmän vettä.

Nyt kun sain viimein koneen jollain asteella toimimaan, niin minun pitää asentaa miljoona pikku apuohjelmaa ja päivitystä. Tämä pitää sisällään loputonta latauspalkin matelemisen tuijottamista, ok-napin klikkailua, tyhmiin kysymyksiin vastailua, rastien ruksimista ruutuihin ja koneen jatkuvaa uudelleenkäynnistämistä. Aina kun saan jonkun jutun toimimaan, löytyy jokin toinen juttu, joka ei toimi. Tavoitteenani oli tehdä tänään jotain edes näennäisesti tuottavaa, mutta pahasti näyttää siltä, että en saa kyllä tänäänkään valmiiksi yhtään mitään. Taidan antaa periksi. Pelailen vielä vähän nettipeliä, surffaan parilla foorumilla ja lähden kotiin. Jos huomenaamuna kaikki olisi vaikka maagisesti korjaantunut.

Tietokoneen uusiutumista odotellessa

Onneksi kannettava tietokone oli jäänyt tähän pöydän nurkalle. Isoa tietokonetta alettiin viimeinkin laittaa kuntoon, ja homma kestääkin näymmä niin kauan, että ehdin tässä toiseella koneella tehdä vaikka mitä. Tai ehtisin jos tekisin. Enimmäkseen olen vain surffaillut netissä ja yrittänyt säätää tätä romua vähän helppokäyttöisemmäksi. Sain miltei sydänkohtauksen, kun hoksasin, että en voi kuunnella musiikkia ison koneen kovalevyltä asennuksen aikana, eikä tällä koneella mitään musiikkia ole, mutta sitten onneksi muistin, että repussani oli mp3-soitin. Nyt minulla on sentään musiikkia lohtunani. Tässä vehkeessä on aivan naurettavan pieni näyttökin. Se hyvä puoli tällä koneella työskentelyssä kyllä on, että näen tästä paikalta ikkunasta ulos käyttäen huomattavan paljon vähemmän energiaa: Ikkuna on miltei suoraan koneen takana. Toisaalta sekin on kyllä vain huono asia, ikkunasta pälyilykin kulutti sentään vähän energiaa, ja johonkin minun lounaalla itseeni ahtamiani kaloreita olisi hyvä kuluttaa.

Loputkin lomalaiset ovat varmaankin palanneet töihin. Ainakin huonetoverini palasi. Tulikin aamutuimaan höpöteltyä vaikka mitä, ja sitten menimme vielä samaan palaveriinkin. Aamupäivä kului yllättävän rivakasti. Itse asiassa iltapäiväkin on kulunut ihan kohtuullisen nopeasti, eihän tässä ole enää kuin pari tuntia työaikaa. En kyllä yhtään muista mitä ihmettä olen tehnyt lounaan jälkeen. Jotain taisin käydä etsiskelemässä rakennuksen toisesta päästä ja keskustelin jotain jonkun työkaverin kanssa. Hmm. Mitäköhän ihmettä taas merkitsen tuntikirjaukseen? Olen ollut tänään taas niin syvällä maanantaimoodissa, että en oikein muista edes milloin tulin töihin tai kauanko olin lounaalla.

Nyt kun kuuntelen musiikkia mp3-soittimesta, niin minulla olisi ainutlaatuinen tilaisuus kuunnella musiikkia täysin keskeytyksettä. Voisin pistää soittimen taskuun ja kuunnella musiikkia kahvia hakiessa, wc:ssä käydessäni, palavereissa jne.

Se vähä mitä olen tänään tehnyt jotain oikeaa työtä, on ollut melko turhaa touhua. Itse asiat ovat sinänsä olleet ihan järkeviä, mutta koska isosta koneestani otettiin myöhemmin levylle palautettava kopio jo perjantaina, niin kaikki mitä teen nyt tässä päivitysoperaation välissä pitää käsin siirtää erikseen. Pelkäsin sekoittavani tuommoisessa operaatiossa kehitysympäristöni, joten aloin tehdä uusia ominaisuuksia erillisiin tiedostoihin kehitysympäristön ulkopuolelle, jotta ne olisi helpompi yhdistää. Tässä on vain se huono puoli, että joudun koodaamaan sokkona, kun en voi testata kehitysympäristössä miten kirjoittamani koodi varsinaisesti toimii. Virhemahdollisuus tämmöisessä koodauksessa moninkertaistuu. Kun lopulta saan yhdistettyä tänään kirjoittamani koodin kehitysympäristöön, niin joudun todennäköisesti korjaamaan puolet koodista. Tämänkin olisi varmaan voinut hoitaa jotenkin fiksummin, mutta en näin maanantaina jaksa ymmärtää, että miten. Maanantaimoodissa pitäisi olla joka asiaan selkeät ohjeet. Jos haluaisin maksimoida työtehoni, niin minun pitäisi oikeastaan tehdä aina edellisellä viikolla ohjeita itselleni seuraavaa maanantaita varten.

Virvoitusjuomien kehittäjien tulisi tutustua nanoteknologiaan

En saanut vielä tietokonettani uudistettua. Sain maailman meluisimman kovalevyn koneeseen kyllä, mutta käyttöjärjestelmä ei ole vielä suostunut muljahtamaan koneelle. Joudun elämään tämän kämäisen kauhistuksen kanssa varmaankin maanantaihin asti. Ensimmäinen arvaus monelle olisi varmaankin, että koneeseeni asennetaan Windows Vista, mutta ehei. Olen tähän asti joutunut pärjäilemään Windows 2000:lla ja nyt saan tilalle Windows XP:n. Ei tässä vanhassa romussa varmaankaan mikään Vista toimisikaan. Joskus olen pyöräyttänyt tässä koneessa Linuxiakin, mutta ei siihen vain saa kaikkia niitä ohjelmia mitä tarvitsen. Mac olisi ehkä realistinen vaihtoehto, mutta ne ovat niin kalliita, että ei meidän firma sellaista kykene kustantamaan. Puolet nykyisen koneeni osista on peräisin vuosituhannen vaihteesta.

Mahassa on outo tunne. En ole ähkyssä, enkä nälissäni, eikä maha ole sekaisinkaan. Se vain tuntuu oudolta. Toivottavasti tämä ei ole alkusoittoa jollekin kamaluudelle. Mahastani syöksähtää kohta varmaankin alien niin kuin siinä elokuvassa. Taidan myrkyttää sen juomalla jotain kaameaa. Pohjaan palanutta kahvia, 3 litraa energiajuomaa tai sangollisen vesijohtovettä. Jos ei se siitä nujerru, niin sitten minä nujerrun. Ehkä kuolemme molemmat.

Olen taas jonkinmoisessa oudossa projektien välisessä rajatilassa. Oikeastaan oli puhe, että olisin aloittanut uutta projektia, mutta kehitysympäristö ei suostunut toimimaan. Kun oli tiedossa, että koko koneen sisältö pistetään uuteen uskoon, niin elättelemme toivoa, että uudella käyttöjärjestelmällä kehitysympäristö alkaisi maagisesti toimia. Tuskinpa alkaa kuitenkaan. No odotellessani aloin tehdä jatkosuunnitelmia vanhaan projektiini. Minun pitäisi oikeastaan tehdä nytkin jotain suunnitelmia toteutuksesta, mutta en nyt saa itseäni oikeaan moodiin. Katsotaan, jos myrkkylitkujen juominen auttaisi.

Olisi hienoa, jos joskus tulevaisuudessa keksittäisiin jokin nanoteknologiaan perustuva juoma, joka parantaisi aivojen toiminnallisuutta. Aivosoluja tappavia nesteitähän meillä jo on. Sellainen neste joka sisältäisi aivosoluja matkivia nanokoneita olisi hieno. Mitä enemmän juomaa joisit, sitä älykkäämmäksi tulisit, muistisi paranisi ja olisit muutenkin miellyttävämpi ihminen. Jos nanokoneet eivät osaisi suoranaisesti matkia aivosoluja, niin ainakin ne voisivat jotenkin buustata olemassa olevien aivosolujen toimintaa. Toisaalta, en tiedä olisiko tuollaisten juomien juottaminen työntekijöille yrityksen etujen mukaista. Usein minusta tuntuu, että täällä kaivattaisiin enemmän simpanssien kaltaisia suorittajia, jotka eivät miettisi turhia.

Tietokoneeni odottaa uutta elämää

Tänään ei olekaan aikaa kirjoitella kovin pitkästi. Iltapäivällä pitäisi mikrotuesta tulla yhden tyypin päivittelemään mun konetta raskaalla kädellä. Saapas nähdä jääkö tämä merkintä viimeiseksi. En ehkä enää koskaan tee tällä koneella yhtään mitään. Liekö tuo kyllä suuri menetys.

Kävelin lounastunnilla parin terassin ohitse ja yllätyksekseni kaikki terassillaolijat eivät juoneetkaan olutta, vaan osalla oli myös kahvia. Hyvin moni myös tupakoi. Ihmiset ovatkin ilmeisesti raittiimpia kuin olen luullut. Eivät nuo kaikki välttämättä ole edes lomalla, ehkä he ovat vain lounastuntinsa päätteeksi menneet kahville ja tupakalle. Ja myöhemmin he saattavat olla lakisääteisellä kahvitunnillaan. Pitäisi tarkkailla hieman tarkemmin terassilla istujia ja ottaa aikaa siitä kuinka kauan he siellä viipyvät.

Tänään on ollut pitkästä aikaa pari kertaa sellainen olo, että mitähän minun oikeastaan pitäisi tehdä. Uusi projekti on alkamassa ja vanha projekti alkaa olla loppusuoralla. Kyllä siinä vielä tekemistä on, mutta juuri nyt siinä on sellainen suvantovaihe, että ehdin jopa pyöritellä peukaloita.

Väsyttää taas aivan törkeästi. Nukuin aivan liian vähän ja tuhti lounas ei ainakaan piristänyt. Täytyy varmaan alkaa kittaamaan urakalla jotain kofeiinipitoista, että saan silmäni pysymään auki. Tätä kirjoittaessanikin ne ovat pari kertaa lupsahdelleet. Jos se mikrotuki-ihminen säätää konettani kauan, eikä puhu mitään, niin on erittäin todennäköistä, että nukahdan.

Ovatko tuomet tuomittuja?

Seinistä kuuluu runkoäänenä jotain omituista suhinan, surinan, lorinan ja jurskutuksen tapaista. Joku jossain kauempana tekee seinälle jotain, mutta mitä ja millä on minulle täysi arvoitus. Ensimmäinen arvaukseni on, että joku poraa seinään reikää jonkinmoisella suuripaineisella vesisuihkulla. Toinen arvaukseni on, että joku poraa reikää vesiputkeen, josta valuu samalla vettä. Siihen mielikuvitukseni voimavarat sitten ehtyivätkin. Paitsi tietysti yksi vaihtoehto ovat alienit: Niiden touhuista ei ota selvää. Jokin, mitä alienit tekevät, voisi hyvinkin kuulostaa juuri tuolta.

Ostin ison pussin salmiakkia, ja nyt minun on ilmeisesti pakko syödä kaikki kerralla. En kestä salmiakin läheisyyttä reagoimatta siihen. Ei ole kyllä yhtään nälkä, eikä enää tee edes mieli mitään makeaa, mutta jotenkin vain käteni lappavat noita karkkeja suuhuni. Tahdonvoimani on liian heikko vastustamaan tätä autonomista toimintoa. Voisin ehkä kyetä tunkemaan karkkipussin reppuuni pois näkösältä, mutta sekin on varmaan aivan turhaa, koska kohta minun olisi pakko kaivaa se taas esiin. Olen tuhoon tuomittu.

Tuomittu on muuten omituinen sana. Onko sillä jotain tekemistä tuomi-sanan kanssa? Kun joku on tuomittu, niin tuleeko hänestä silloin tuomen kaltainen? Onko tuomio jonkinmoinen tuomeksi muuttumisen asteen langettaminen? Jos tuomio on ankara, muuttuu kokonaan tuomeksi, ja pienemmästä tuomiosta tulee vain vähän puuta muistuttavaksi? Vai onko asia juuri toisinpäin: Ovatko tuomet tuomittuja? Ovatko ne olleet alunperin jotain ihan muuta, mutta sitten ne on rangaistukseksi muutettu puiksi? Onpa outo tuomio. Ja jos ne olivat alunperin jotain muuta, niin mitä ne sitten olivat? Onko tuomeksi muuttuminen jotenkin olennaisesti huonompi asia kuin esimerkiksi männyksi muuttuminen? Miksei koskaan puhuta männyttämisestä?

Olen päässyt hetkeksi eroon bugeista. Jee! Nyt voin tehdä uusia jännittäviä ominaisuuksia sovellukseen. Ensimmäisenä listallani on... rumpujen pärinää... LOKALISOINTI! Muutan kaikki tekstit ulkoisiin tiedostoihin ja sijoitan ne sitten paikoilleen ohjelmakoodissa. Hohhoijaa.
Tylsyysaste: 85%.
Rasittavuusaste: 25%.
No, kai tämä on parannusta bugien korjaamiseen, joiden tylsyysaste oli 75% ja rasittavuusaste 85%. Tästä varmaankin selviää pelkällä kahvilla.

Taide- ja väkivaltaterapiaa

Autot pihalla ovat taas villiintyneet. Joku ajoi äsken jalkakäytävän kautta, kun ei ilmeisesti tie piisannut, joku toinen taas on parkkeerannut autonsa puoliksi pyörätielle. Ja kaiken huipuksi läheiselle rakennustyömaalle pääsyä odottavat kuorma-autot on pysäköity suunnilleen keskelle tietä. Joku rakennusmies taitaa juuri käydä valittamasta asiasta kuorma-auton kuskille. Tai mistä minä tiedän, vaikka miehet kehuisivat toisiaan.
- "Hyvin oivallettu, että auton voikin jättää tähän. Tästä on tosi lyhyt matka tuonne työmaalle."
- "Joo, ajattelin että en tuhlaa teidän kallista aikaanne parkkeeramalla johonkin kauas. Tästä pääsen työmaalle välittömästi kun minua tarvitaan."
- "No nyt kun homma on hanskassa, niin eiköhän lähdetä lounaalle?"
- "Juu mennään vain. Eiköhän tämän autonkin voi tähän jättää siksi aikaa, ei täältä varmaan kenenkään niin nopeasti tarvitse pois päästä."

Olisi kivaa terapiamielessä tehdä aina joka projektista johon osallistuu jonkinmoinen taideteos, johon voisi purkaa tuntojaan projektista. Maalaus, veistos, runo, laulu tai vaikka performanssiesitys. Tästä projektista haluaisin tehdä savesta patsaan. Se olisi suuri monilonkeroinen hirviö, josta roikkuisi paljon pieniä loiseliöitä, ja jolla olisi vain yksi silmä ja sekin jotenkin muurautunut puoliksi umpeen. Kun saisin teokseni valmiiksi, olisi todella terapeuttista mätkiä sitä lekalla, liekittää sitä hitsauspillillä, pilkkoa se sentin paloiksi, heittää palaset talon katolta, kerätä ne ja lopuksi upottaa palaset meren syvimpään nurkkaan, jossa Cthulhu odottaisi ja söisi ne.

Jos joskus tylsyyskiintiöni tulee täyteen, niin voisin alkaa työpaikkaterapeutiksi ja järjestää työntekijöille tuollaisia projektin purkutilaisuuksia, joissa he voisivat ilmaista tuntemuksiaan taiteen ja väkivallan keinoin. Minusta tulisi varmasti hetkessä miljonääri. Ehkä voisin laajentaa toimintaani muillekin toimialoille kuin työelämään.

Korjailen taas samoja bugeja uudestaan. Olen joutunut kierteeseen, jossa korjaan bugin A, mistä seuraa että aiemmin korjattu bugi B ilmestyy uudestaan ja pitää korjata. Kun saan korjattua bugin B, bugi A:n korjaus hajoaa, ja siihen pitää keksiä uusi korjaus jne. Samojen bugien korjaaminen uudestaan ja uudestaan on niin tylsää, että unohdan koko ajan mitä olin edes tekemässä. Taidan tylsistyttää itseäni välillä lukemalla muutaman tiedotteen. Nekin on pakko joskus kahlata läpi, jos niissä vaikka olisi jotain minuakin koskettavaa. Tuskin on.

Kukat saivat vettä

Bugien muuntautumiskyky jaksaa aina hämmästyttää minua. Perjantaina lähdin töistä hyvillä mielin siitä, että tiedossani ei ollut yhtään kovin vakavaa bugia sovelluksessa. Tänään töihin tullessani ne olivat onnistuneet taas majoittumaan sovellukseen ja nyt niitä on taas alettava savustamaan esiin piiloistaan. Saastaiset kiusankappaleet!

Joku täti kävi täällä huoneessa kastelemassa kukkia. Olenkin joskus ihmetellyt, miten nuo pysyvät hengissä. Kukkienkastelijatäti käy täällä yleensä ilmeisesti johonkin toiseen aikaan, aikaisin aamulla, myöhään illalla tai lounasaikaan. Tai joskus kun olen muuten vain hortoilemalla käytävillä. Miksiköhän hän tänään tuli sellaiseen aikaan, että minäkin olin paikalla? Kävinkö minä eri aikaan lounaalla? Kävikö hän eri aikaan lounaalla? Aloittiko hän kukkien kastelun tänään rakennuksen eri päästä? Nukkuiko hän pommiin? Vai oliko hän kerrankin ajoissa töissä?

Kaikilla kolmella terassilla istuskelee taas ihmisiä. Jotenkin ajattelin, että sitten kun koulut alkavat, niin muillakin ihmisillä lomat loppuvat, mutta eipä niin ollutkaan. Huonetoverinikin on edelleen lomalla, samoin näytti olevan jokunen muukin ihminen muista huoneista. Ja nuo hirviöt terasseillakin ovat varmaankin lomalla. Menisivät kotiinsa lomailemaan, tai johonkin mökille, niin ettei minun tarvitsisi katsella niiden lomailua koko päivää.

Pöydän reunalle on kasautunut aikamoinen läjä kaikenmaailman papereita ja levyjä, joihin pitäisi kai reagoida jotenkin. Ei ole muka ollut aikaa, tai siis oikeasti en ole vain jaksanut perehtyä niihin. Ei niillä varmaankaan ole kovin kiire. Yksi ohjelma pitäisi ainakin asentaa, mutta kun en ole sitä vielä tarvinnut, niin olen lykännyt sen asentamista "tärkeämpien" juttujen alta pois. Pitäisi siivota kovalevyäkin. Tai käydä kinuamassa mikrotuesta uusi levy. Saisinpa kokonaan uuden koneen.

Vietin tänään oikean megahortoilusession. Kävin ensin palauttamassa yhden levyn rakennuksen toiseen päähän. Sitten toin sieltä toisen levyn takaisin huoneeseeni. Sitten kävin vessassa ja tein vielä yhden reissun, jolla hain limsaa. Kyllä siinä varmaankin taas puolisen tuntia tärvääntyi.

Olen yrittänyt havannoida, näyttävätkö nuo kukat nyt elinvoimaisemmilta, kuin ennen kuin niitä käytiin kastelemassa. Minusta näyttää ihan kuin niiden lehdet olisivat hieman terhakammin pystyssä, vaikka eivät nuo kyllä yleisesti ottaen kovin hyväkuntoisilta vaikuta. Pitäisi varmaan ottaa niistä säännöllisesti kuvia ja vertailla kuvista niiden elinvoimaisuusastetta eri päivinä. Jos kukkien kastelu todella vaikuttaa niiden ulkonäköön, niin voisin ehkä kuvasarjoista päätellä, milloin niitä käydään kastelemassa, jos en satu itse olemaan paikalla.