maanantaina, elokuuta 27, 2007

Mamoilua

Aloitin viimeinkin konkreettisesti koodaamaan jotain uuteen projektiinkin. Kyllä tämä tästä. Syksy lähestyy ja kesäloma on vain kaunis muisto jostain kaukaisesta menneisyydestä. Nyt pitää pysytellä toimeliaana ja tehdä jotain hyödyllistä.

Nyt aletaan todella koetella unenpuutteeni sietorajoja. Yleensä olen viikonloppuisin nukkunut univelkoja takaisin, mutta tänä viikonloppuna poikkeuksellisesti keräsinkin vain lisää univelkaa. Olo tuntuu melko sumuiselta. Peilistä katsoessa silmäni näyttävät hieman turvonneilta. Yritän olla juomatta liikaa mitään kofeiinipitoista. Tätä helpottaa hieman se seikka, että limsa-automaatista ovat taas melkein kaikki juomat loppu. Ikävä kyllä energiajuomaa oli vielä jäljellä, mutta sen verran minullakin on vielä järkeä päässä ja kontrollia käyttäytymiseeni, että tajuan, että energiajuomaa ei pidä juoda työpäivän aikana kolmea litraa.

Luulin löytäneeni tänään jotain, mitä haluaisin laittaa seinälle: Yhden laulun sanoitukset. Käytin varmaankin puoli tuntia tekstin muotoiluun ja asemoimiseen Wordissä, printtasinkin tekstin ja jätin pöydän nurkalle odottamaan, että huonekaverini lähtee töistä. Sitten ajattelin laittaa sen sinitarralla seinälle. Pari tuntia myöhemmin vilkaisin paperia uudestaan ja tulinkin siihen tulokseen, että en haluakaan laittaa sitä seinälle. Se oli liian provosoivaa tekstiä, se olisi määritellyt minut liikaa pessimistiksi ja hoksasin, että kaiken huipuksi huonekaverini olisi joutunut tuijottelemaan tekstiä enemmän kuin minä, seinän ja huonekalujen sijoittelusta johtuen. En vain ollut sitten tarpeeksi kova jätkä laittamaan tekstiä seinälle.

Ulkona näyttää melko autiolta. Ratapihalla ei näy yhtään junaa, villisti parkkeeratut autotkin ovat harvenneet. Kaksi ihmistä istuu yhdellä terassilla, kaksi muuta terassia ovat autiona. Joku pyöräilijä sujahti ohi. Pari jalankulkijaakin tuosta meni johonkin. Ovatko kaikki jo lähteneet töistään? Maanantai on tuntunut kestämättömän pitkältä? Voisin oikeastaan itsekin lähteä tästä pian kotiin. En jaksa tehdä ainakaan mitään ylitöitä tänään.

Ei kommentteja: