Lähestyvä loma häiritsee ajatuksia

Tuntuu kuin istuisin tulisilla hiilillä. En millään jaksaisi olla paikoillani. Lomallelähtöjalka vipattaa niin kovasti, että on vaikea ajatella enää mitään muuta. Loma! Vajaa kuusi tuntia! Vajaa kuusi tuntia tylsien bugien liiskausta. Pää on lähellä räjähtää. Yritän väkisin fokusoida ajatustoimintaani edes vähän bugien suuntaan, mutta lähestyvä loma vetää mustan aukon tavoin kaikki hiemankin harhailevat ajatukset itseensä. Loma, loma, LOMA!!!

Täytyy lounaalla syödä itsensä niin ähkyyn, että ajatus ei liiku enää ollenkaan. Jos en ajattele mitään, voin ehkä saada vahingossa ainakin pari bugia liiskattua. Täytyy yrittää välttää kaikkea kofeiinipitoista. En tarvitse yhtään lisää vireyttä, koska koko vireystilani keskittyy lomaan. Mitä vireämpi olen, sitä enemmän ajattelen lomaa, ja sitä vähemmän teen oikeita töitä. Olisi kuitenkin hyvä, että saisin jätettyä hommat jotenkin siedettävään kuntoon.

Ikkunan takana kävi joku ötökkä lentelemässä päin lasia. Se olisi kovasti kai sitten halunnut päästä sisään. Tyhmä otus. Minä ainakin haluan täältä vain ulos. Kai se ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Ehkä minäkin parin päivän päästä ikävöin tänne takaisin tylsistymään lomastressin keskeltä. Pystyisinköhän simuloimaan täällä tylsistymistä jotenkin kotioloissa? Voisin viedä huoneesta kaikki kivat jutut pois, sensuroida jotenkin ikkunasta näkyvää näköalaa ja alkaa koodata jotain täydellisen älyvapaata omaa projektia, joka ei ikinä valmistu ja jonka lähtökohdatkin ovat aivan tolkuttomat. Sitten lukitsen oven, juon hirveästi kofeeinipitoisia juomia ja kökin siellä koko päivän. Kyllä minä yhdestä lomakuukaudesta taatusti selviän.

Muistuttaako autollinen ihminen autoa?

Bugit olivat yön aikana lisääntyneet kuin bakteerit bakteeriviljelmässä, ja eilisen neljä ranskalaista viivaa on kuin muisto kultaisilta vuosilta. Nyt virheitä kuvaavia ranskalaisia viivoja on niin paljon, että ei niitä jaksa enää edes laskea. Noin yksi A4-arkillinen. Pöh. Minun pitää ilmeisesti viettää viimeiset hetkeni ennen lomaa bugimetsästyksessä. Tänään on onneksi uuden projektin aloituspalaveri, jonne voin ihan luvalla paeta ilkeitä bugeja. Oikeastaan minun pitäisi ennen palaveria lukea läpi jotain pohjustusmateriaalejakin. Täytyy nyt miettiä kehtaanko jättää bugit mellastamaan tuntikausiksi itsekseen. Jos ne pian satuttavat itsensä tai jotain. Kai minun pitää se pohjamateriaali lukea kuitenkin.

Dokumenttien lukeminen on tylsää. Kymmeniä sivuja tekstiä, joista suurin osa ei kosketa itseä millään tasolla, mutta koska en tiedä mitkä osat koskettavat, niin ne on pakko lukea kaikki. Aivoni tulevat täyteen täysin hyödytöntä tietoa. Onneksi olen sentään hyvä unohtamaan.

Sade vain jatkuu. Toivottavasti nyt tulee alas kaikki mitä irtoaa kuukauteen. Pitäisiköhän alkaa laskea jo tunteja ja sekunteja lomalle lähtöön? Olen loppukirinä saanut jopa työtuntitaasenikin plussan puolelle, mikä tarkoittaa sitä, että voin huomenna lähteä lomalle ainakin tunnin etuajassa. Hah! Kunhan tämän päivän vielä jotenkin saan lusittua, niin huomenna voinkin jo keskittyä lomallelähtöä ennakoiviin rutiineihin. Pöydän voisi varmaankin siivota, keräillä kotiin menevät tavarat reppuun, voisin laittaa sähköpostiin lomavastaajan päälle ja tunnitkin pitäisi merkata etukäteen lomaksi koko kuukaudelle. Apua, nythän alkaa kuulostaa suorastaan siltä, että huomenna onkin kiireinen päivä!

Joskus mietin onko tällainen tylsistyminen ja kitinä lapsellista. Aikuismaista ja vastuullista käytöstä olisi varmaankin ottaa vastaan tilanne sellaisena kuin se on, ja elää täysillä sen ehdoilla. Pitäisi nauttia kaikista haasteista, olla kiinnostunut kaikesta, ja tehdä kaikki mitä tehtävissä on projektien eteen kaikilla käytettävissä olevilla voimavaroilla. Lapset kyllästyvät helposti, jos kaikki ei täydellisesti miellytä. Lapset kiukuttelevat ja kitisevät. Minä taidan olla iso lapsi. En kyllä kovin usein kiukuttele, mutta tylsistyn helposti ja kitisen paljon.

Lapsellinen on oikeastaan aika jännä sana. Jos vertaa sanaa vaikka sanaan autollinen, niin logiikka on täysin eri. Autollinen on ihminen, jolla on auto, ja lapsellinen on ihminen joka muistuttaa lasta. Onpa hölmöä. Eipä käy kateeksi niitä ulkomaalaisia raukkoja, joiden pitää opetella puhumaan ja ymmärtämään Suomea. Ei mutta hei, olenhan minä itsekin joutunut joskus lapsena opettelemaan Suomen kielen, niin kuin kaikki muutkin suomalaiset. En voi sääliä kokonaista kansakuntaa. Empatiani ei kertakaikkiaan riitä. Jotenkin kun säälittävä ryhmä on tarpeeksi iso, se lakkaa tuntumasta säälittävältä, missä ei kyllä ole mitään järkeä.

Toimistokärpänen

Miksiköhän kaikki projektit tuntuvat aina aluksi kivoilta, mutta lopulta vain odottelen, että pääsisin niistä eroon? Kun projekti on edennyt tarpeeksi pitkälle, se alkaa tuntua loputtomalta pakkopullalta tai täydelliseltä katastrofilta. Ikinä ei tunnu siltä, että nyt tämä projekti on valmis, ja siitä tuli hyvä. Kun pääsen projektista eroon, siinä on useimmiten vielä jotain kesken, tai ainakin se tuntuu jotenkin muuten aivan huonolta. Pilaanko minä kaikki projektit vai joudunko aina kamaliin projekteihin? Vai ovatko kaikki projektit aina kamalia, mutta niiden kamaluuden ymmärtämiseen kuluu aikaa? Vai onko minulla vain huono asenne?

Täällä lenteli jokin aika sitten kärpänen. Joku on varmaankin avannut jossain huoneessa ikkunan, josta se pujahti sisään. Tai sitten tuo on todella määrätietoisesti väijynyt ovien luona ja onnistunut pörisemään sisälle jonkun mukana ainakin kolmesta ovesta. Haluan uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Mielestäni ovien aukeamista odottelevassa kärpäsessä on jotain sympaattista. Tietenkin yksi vaihtoehto on myös se, että kärpänen on piiloutunut jonkun täällä olevan ihmisen vaatteisiin, tavaroihin, tai vaikkapa hiuksiin. Minulla on ainakin nyt niin lyhyet hiukset, että minun tukkaani se tuskin oli piiloutunut. Joka tapauksessa yksi toimistolla lentelevä kärpänen on ihan kiva. Sitten kun niitä on satoja ja tuhansia, ne eivät ole enää yhtä kivoja.

Jäin taas kiinni nettipelin pelaamisesta yhdelle toiselle projektipäällikölle. Noloa tilannetta hieman kevensi se seikka, että hän itsekin pelaa samaa peliä. Käski vain olla pelaamatta liikaa. Minä yritän olla pelaamatta liikaa. Minä yritän olla tekemättä liikaa yhtään mitään, mutta vaikeaa se on. Täällä on vain niin käsittämättömän tylsää, että viimeisetkin järjen hippeet katoavat, jos en tee välillä ainakin jotain edes näennäisesti kiinnostavaa.

Lupasin tyhmänä tehdä pari pikku juttua kello kolmeen mennessä, mutta pikku jutut osoittautuivat tietenkin taas paljon hankalammiksi kuin odotin. Jouduin sitten huhkimaan hiki hatussa säilyttääkseni uskottavuuteni edes jollain tasolla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tästä opin taas kerran sen, että ei ikinä pidä luvata yhtään mitään kenellekään. Kannattaa aina puhella vain jotain ympäri pyöreää löpinää. "Katsotaan nyt miten asiat sujuvat." "Tähän liittyy kaikenlaista pientä yksityiskohtaa, on mahdotonta antaa tarkkaa arviota."

Auttavatko hallusinaatiot?

Huonekaverini on näymmä tänään poissa. Hän on varmaan tullut kipeäksi, tai saanut sokeroitumiskohtauksen ja pelkää sulavansa sateessa. Kukapa tietää? Ulkona on kyllä aika ankea ilma. Kuullemma tällaista samanlaista pitäisi olla koko loppu viikko. Tämä maksimoi hienosti töissä kökkimisen harmauden. No onneksi ei sentään ole pakko olla pihalla. Teoriassa edes syömään ei olisi pakko mennä ulos, vaan voisin hakea jotain syötävää samassa rakennuksessa olevasta marketista. Taidan kuitenkin lounastunnilla ottaa sulamisriskin ja käydä jossain ravintolassa. Ajattelin matkalla kysellä jostain parturinliikkeestäkin olisiko heillä vapaita aikoja. Ajattelin leikkauttaa itselleni lomatukan jo etuajassa.

Joskus minusta tuntuu todella siltä, että en vain tajua asioita. Tuntuu kuin ymmärrys jostain asiasta olisi ihan käden ulottuvilla ja aistittavissa, mutta kun yritän tarttua siihen, se onkin vain harhaa ja illuusio. Olen yrittänyt tarttua heijastukseen, peilikuvaan jostain todellisesta, mutta en ymmärrä mistä heijastus tulee. Tänään on tuntunut tällaiselta erityisen paljon. Olen jahdannut yhtä harvinaisen itsepintaista bugia jo pari päivää. Välillä joku tekemäni korjaus vaikuttaa johonkin, ja alan jo toivoa, että kohta ongelma ratkeaa, mutta ei. En vain tajua, miksi tuo typerä koodi ei suostu toimimaan. Onneksi kohta on loma. Harmittaa kyllä vähän, jos pitää jättää lomalle lähtiessä tämä ohjelmapalikka täysin toimimattomaan tilaan. Missä se kirottu bugi oikein lymyilee?

On vähän sellainen olo taas, että flunssa saattaisi olla tulossa. Toivottavasti ei tulisi juuri nyt. Ensinnäkään en haluaisi olla flunssassa lomallani, ja toisekseen olisi hyvä kun saisin työt johonkin reilaan ennen lomalle lähtöä. Mutta jos tulen kipeäksi, niin sitten sairastelen kyllä kotona. En takuulla tule kuumeessa töihin, vaikka olisi mikä hätä. Ehkä jos saisin tuplapalkkaa, voisin harkita asiaa.

Mitäköhän lokit tekevät, jos ne saavat flunssan? Kai nekin joskus saavat ihan tavallisen flunssan, eivätkä ainoastaan jotain tappavia lintuinfluenssoja? Kukaan ei varmaankaan tuo lokille ruokaa, vaikka se olisi kuinka kipeä. Eikä lokeilla taida olla mitään kunnon pesiäkään. Jos tuolla ulkona on nyt joku flunssainen lokki, niin kai se vain värjöttelee sateessa nälissään. Ei mene hyvin silläkään. Varmaan aika tylsääkin on silläkin. Paitsi jos se on oikein kunnolla kipeänä ja näkee hallusinaatioita. Pystyvätköhän lokit näkemään hallusinaatioita? Tällaiset kysymykset paljastavat, kuinka häpeällisen vähän tiedän biologiasta. Voisiko hallusinaatioista olla jossain tilanteessa hyötyä lokeille? Tai ihmisillekään? Ehkä hallusinaatiosta voisi hyvällä tuurilla oppia jotain. Ehkä lokki voisi hoksata hallusinaatiosta, että olisi varmaan parempi syödä ja juoda jotain, vaikka onkin huono olo. Ehkä minä voisin hallusinaatiosta saada vinkin siitä, missä se viekas bugi piileskelee. Pitäisiköhän mennä ostamaan kadulta huumeita?

Kannettavan tietokoneen palautusproblematiikasta

Ehdin jo juhannuksen aikoina tottua lomailuun. Paluu takaisin työpaikalle tuntui todella omituiselta. "Taas täällä. Eikös tämä juttu ollut jo käyty läpi? Mitäs täällä nyt vieläkin pitäisi tehdä? Been there, done that, got the t-shirt!" Ei taida minun jupisemiseni itsekseni auttaa kyllä asiaa yhtään. Täytyy kai vain sukeltaa tylsyyden syövereihin ja muhia täällä vielä viikko. Sitten olen kyllä valmis vaikka pidemmällekin lomalle.

Ulkona on aika synkeän näköistä. No nyt saa ollakin. Onneksi viikonloppuna oli hyvä sää, ja toivottavasti ensi viikosta alkaen on kuukauden ajan hieno sää. Täällä töissä kökkiessä on oikeastaan ihan sama millainen sää ulkona on. Voi kyllä olla, että kun aurinko paistaa ikkunasta, on minulla hieman energisempi olo ja sateella en saa aikaiseksi sitäkään vähää, minkä tavallisena päivänä saisin tehtyä. Ukkonen on myös aika jänskää. Sitä on hauska seurailla ja usein siitä seuraa sähkökatkoksia, jolloin työt pitää lopettaa ja seuraa yleistä sekoilua. Ukkosmyrskyjä on harmillisen harvoin.

Pöydälläni lojuva kannettava tietokone alkaa hautautua pölyyn. Onneksi en ole tarvinnut sitä enää pitkähköön aikaan. Voisin itse asiassa muuten heivata sen pöydältäni muualle, mutta se ihminen kenelle se olisi järkevintä heivata, on lomalla. Tietysti yksi vaihtoehto olisi palauttaa kone takaisin sinne minne se kuuluu, eli mikrotukeen, mutta täällä päin on perinteenä, että kun mikrotuesta jotain saa irti, siitä pidetään kiinni ja ollaan siihen tyytyväisiä. Toisaalta, jos palauttaisin tuon koneen asiallisesti sinne, voisin jäädä ehkä heille mieleen äärimmäistä luottamusta herättävänä ihmisenä, ja jos/kun joskus myöhemmin tarvitsen heiltä taas jotain, voisin ehkä hyötyä tuosta luottamuksesta. Yksi varteenotettava näkökulma on kyllä sekin, että jos palautan tuon rakkineen sinne, niin todennäköisesti tarvitsen sitä tunnin päästä, ja kun menen kinuamaan sitä takaisin itselleni, se on jo päätynyt seuraavalle. Taidan jättää tuon tuohon pöydän nurkalle keräämään pölyä.


Yhden kaukana näkyvän talon pihalle on ilmestynyt nosturi. Aika iso nosturi vielä, se näyttää melkein kaksi kertaa korkeammalta kuin talo, jonka pihalle se on tuotu. Ulkonäöstä päätellen se on jonkinmoinen nosturiauto, vaikka en maan läheistä osaa näekään. Jotenkin tuo varsi vain näyttää sellaiselta, että se päättyy autoon. Joka tapauksessa nosturi on tosi iso. Nyt tätä kirjoittaessani se tempaisi ison tavarakontin maasta ja nosti sen todella korkealle. Näyttää vähän siltä, että konttia ei aiota laskeakaan mihinkään. Olen itse asiassa joskus ihmetellyt tuollaista nosturin nokassa roikkuvaa tavarakonttia, ja joku oli tietävinään, että sinne laitetaan yöksi työkalut, räjähteet yms. tavara, mikä saattaisi kiinnostaa varkaita. Mitäköhän tuolla kontissa on? Presidentin jalokivet ja valtikka? Jos minäkin voisin pistää täältä yöksi talteen jotain nosturin nokassa killuvaan tavarakonttiin mitähän se olisi?

En ymmärrä ihmisiä

Kylläpäs on vetelä olo. Olin todella väsynyt jo ennen lounaalle lähtöä, ja kun söin lounaalla itseni ähkyyn, niin olo on entistäkin väsyneempi. Mitenkähän ihmeessä selviän tästäkin päivästä. On niin tylsääkin, että olen koko ajan tajuttomuuteen vaipumisen partaalla. Yhdellä terassilla ainakin jotkut ovat jo näymmä aloittaneet juhannuksen vieton. Voisinpa mennä kotiin nukkumaan. Tänään kyllä lähden töistä reilusti etuajassa.

Joku on taas parkkeerannut autonsa aivan keskelle pihaa. Minun on vaikea ymmärtää, mitä tuollaisten ihmisten päässä liikkuu. Tai siis todennäköisesti ajatusmalli on hieman tämän tapainen: "Jätänpäs auton tähän keskelle pihaa." Olen varmaankin vain kateellinen, koska toisille kaikki on niin helppoa. Tuollaisten ihmisten ei tarvitse varmaankaan koskaan miettiä vastauksia samanlaisiin ongelmiin kuin minun. Onkohan heillä ongelmia ylipäätään ikinä? "Joku on laittanut parkkisakon tuulilasiin. Heitänpäs sen roskiin."

Olen yrittänyt korjata paria virhettä koodissa koko päivän - huonolla menestyksellä. Olen siirrellyt koodin pätkiä paikasta toiseen ja käynnistellyt serveriä uudestaan ja uudestaan, mutta virheet vain jatkuvat. Pitää kai purkaa taas kaikki atomeiksi ja kasata takaisin pala kerraallaan, samalla tutkien missä vaiheessa virhe katoaa ja tulee takaisin. Taitaa olla jännittävä iltapäivä tiedossa. Väsyttää pelkkä ajatuskin moisesta. Voisinpa nukkua. Huomenna nukun koko päivän.

Pää on ihan tyhjä. Tavoittelevatkohan jotkut ihmiset meditoimalla ja mantroja hokemalla tällaista tilaa? Jos tavoittelevat, en kyllä oikein ymmärrä miksi. Ehkä heitä riivaavat kaameat ajatukset tai jotain. Tyhjyys on varmaan parempi kuin kauheus. Minua ei riivaa tällä hetkellä kyllä mikään. Katselen vain apaattisena ikkunasta, välillä vilkaisen ruudulta ohjelmakoodia ja välillä kelloa. En oikein jaksa prosessoida näkemieni asioiden informaatioarvoa. Kaikki näyttää tänään minusta abstraktilta maalaukselta, mutta en oikein jaksa miettiä yrittääkö maalaus sanoa jotain. Sitä on vain kiva katsella. Onkohan tehty elokuvia, joiden kuvallinen sisältö on abstrakti? Jos ei, niiden varmaan näyttäisi suunnilleen samalta kuin miltä maailma minusta juuri nyt näyttää. Pystyisinköhän jotenkin taltioimaan tämän?

Tietoa uusista rakennuksista

Hoksasin tänään, että jos istun hieman eri asennossa kuin yleensä, niin saan päätäni kääntämällä näköpiiriini vaikka kuinka monta parveketta. Ne ovat kyllä aika kaukana, eikä niillä edes näytä olevan ketään, mutta täytyy pitää asia mielessä ja tarkkailla aina silloin tällöin tilannetta. Olen melko varma, että noillakin parvekkeilla tapahtuu kuitenkin joskus jotain.

Olisikohan nyt oikea aika uusia rakennusraportti? Olen kuitenkin ehtinyt kotiutua tälle uudelle toimistolle jo aika hyvin ja taloja on taas tullut tuijotettua ikkunasta. No mitäpä tuota miettimään, tässäpä tämä:

Rakennusraportti numero 2:
Toimistohuoneeni ikkunoista näkyy 5 valkoista rakennusta, 2 tiilenväristä rakennusta, 2 ruskeaa rakennusta sekä 1 harmaa rakennus. Yksi valkoisista rakennuksista saattaa kyllä olla tulkittavissa vaalean beigeksikin ja yhdessä valkoisessa rakennuksessa on melko suuria ruskeita osia. Lisäksi huomionarvoista on, että tiilenväriset rakennukset eivät ole saman värisiä, toinen on selkeästi oranssihtava ja toinen tummemman punaruskea. Kuten olen useaan otteeseen maininnut aiemmin, niin ikkunoista näkyy näin kesäaikaan kolme ravintolan terassia. Jonkinlaisia lipputankoja näköalaan mahtuu peräti seitsemän. Rakennuksien edessä on niin paljon näköesteitä, että niiden kerrosmääriä on vaikea arvioida. Matalimmissa rakennuksissa kerroksia on kolme ja korkeimmissa todennäköisesti kahdeksan. Satelliittilautasantenneita näköalaan mahtuu viisi ja, hämmentävää kyllä, tavallisia tv-antenneja ainoastaan kaksi. Puita näkyy kauempana ainakin viisi ja lähietäisyydellä jotain rääpäleitä, ehkä noin viisi.

Olen koodannut tänään tekstien käsittelyyn liittyviä juttuja. Periaatteessa tekstirimpsujen seasta toisten tekstirimpsujen hakeminen on aika rentoa touhua, koska olen tehnyt sitä niin paljon, mutta nyt ongelmana on se, että olen koodannut koko ohjelman tähän asti niin huolimattomasti, että milloin mistäkin tulee jatkuvasti ongelmia. Hyvä puoli tietysti on, että vanhatkin koodit tulevat nyt korjatuiksi, mutta bugien metsästäminen on tylsää. Haluaisin vain hoitaa hommat pois alta äkkiä. Sitten voisin keskittyä johonkin mukavampaan, kuten ikkunasta tuijotteluun.

Heitin pöydältä roskiin kynästä irronneen metallisen kuulakärkikynän pidikkeen. Olin säästänyt sen kai siltä varalta, että minun tarvitsisi tehdä sillä jotain. En kyllä oikein tiedä mitä. Räpläilin sitä usein kädessäni, mikä oli oikeastaan aika tyhmää, kun ei se tuntunut kädessä mitenkään erityisen mukavalta, eikä siinä ollut mitään liikkuvia osiakaan. Esteettisesti se oli kyllä ihan kivan näköinen. Nyt kuitenkin mieleeni tuli, että siinä on yksi terävä reuna (se mistä se on katkennut), ja jos lasken huolimattomasti kännykän sen päälle, kännykkään voi tulla naarmu. Se olisi kamalaa. Siksi päätin luopua tuosta muutenkin täysin turhasta... hmmm... no sanotaan suoraan: ROSKASTA. Jotenkin minulla on kyllä nyt kaihea mieli. Tulen varmasti kaipaamaan tuota pidikettä usein. Minun pitäisi tosiaan saada jokin stressilelu räplättäväksi.

Missä ovat ilotulitukset ja ukonilma silloin kun niitä kaivataan?

Nukahtaisin varmasti alle kymmenessä sekunnissa, jos vain laittaisin silmäni kiinni. Nukuin taas viime yönä jostain syystä levottomasti ja tuntuu siltä kuin yö olisi jäänytmonta tuntia vajaaksi. Parin viikon päästä voin nukkua vaikka koko päivän jos siltä tuntuu! Nyt on kyllä aika hieno olo: Väsyttää, nälättää ja vähän kylmäkin on. Takanani huriseva ilmastointilaite on taas päättänyt tehdä koko viikon työt kerralla. Mutta voisivat asiat toki olla paljon huonomminkin. Esimerkiksi minua satu oikeastaan mihinkään. Pitää yritää riemuita siitä.

Töhertelin paperille viime viikolla jonkinmoisen suunnitelman ohjelman toiminnasta, mutta nyt kun katselen sitä, en ymmärrä siitä enää mitään. Minimalismi ei ehkä ole suunnitelmia tehdessä kovin järkevää. Suunnitelmaa tehdessä tuntuu usein siltä, että "kyllähän minä nyt tämän muistan, laitan tähän vain tämän yhden avainsanan, niin kaikki palautuu mieleen". Nyt kun tuijottelen kolmea avainsanaani, muistan kyllä, että ne liittyvät hienoon suunnitelmaani, mutta en silti muista suunnitelmani varsinaisesta sisällöstä mitään. Ensi kerralla piirrän edes pari nuolta johonkin ja kirjoitan muutaman muunkin avainsanan.

Tämä viikko on tosi kiireinen, mutta onneksi myös lyhyt. Periaatteessa nykyisen projektini pitäisi olla valmis juhannukseen mennessä, mutta olen lähes varma, että niin ei pääse käymään. Työt eivät ole tällä viikolla oikein sujuneet niin kuin olisi voinut toivoa. Melkein jokainen asia, jossa voi mennä jotain pieleen, on tällä viikolla mennyt pieleen. Jos jonkin uuden toiminnallisuuden saakin toimimaan, niin jokin aiemmin toiminut asia lakkaa toimimasta. Rasittavaa. Tunnen itseni normaaliakin tyhmemmäksi, kun en saa hommaa valmiiksi.

Ikkunaan tömähti pari vesipisaraa. Toivottavasti nuo olivat vain jotain harhailijoita. En yhtään kaipaisi sadetta nyt, kun muutenkin on niin ankeaa. Mikähän piristäisi? Ilotulitus. Ilotulitus ja ukonilma. Ukonilmalla sataminen ei niin haittaa. Kunhan se lakkaa kun lähden töistä. Tuolla on niin valoisaa, että ei siellä nyt mikään ilotulitus kunnolla näkyisi, mutta jos tulisi oikein kunnon ukkosmyrsky, niin tulisi pimeämpää. Ja hyvällä tuurilla sähkötkin voisivat mennä poikki, ja sitten ei tarvitsisi edes teeskennellä tekevänsä töitä.

Nettipelaaminen huolestuttaa

Kaamea maanantaiaamu koitti sitten jälleen ihanan vapauden jälkeen. Tulin myöhässä töihin, totesin että mikään ei taaskaan toimi, kiire olisi ihan hirveä ja taas minua yritetään repiä vanhaan katastrofiprojektiin, josta minun piti päästä eroon loppuiäkseni. Ainoa lohtuni on, että jäljellä on enää yksi maanantai ennen lomaa. Ja sekin on palkkapäivä.

Tästä päivästä suurin osa on kulunut erään huonosti dokumentoidun apuohjelman ominaisuuksia testatessa perinteisellä menetelmällä. Muutetaan parametriä, katsotaan tapahtuiko mitään, muutetaan toista parametriä, katsotaan tapahtuiko mitään jne. Loppujen lopuksi mistään ei tuntunut tapahtuvan mitään, joten vaihdoin sitten koko ohjelmaa ja runnoin väkisin bitit haluamaani järjestykseen. Asiakas ei välttämättä ilahdu teknisestä ratkaisustani, mutta nyt ainakin jotain tapahtuu.

Pääskysiä viuhahtelee taas ilmatilassa tuolla kauempana. En oikein ole keksinyt logiikkaa siinä, miksi joskus pääskysiä näkyy ikkunasta paljon, ja miksi joinakin päivinä niistä ei näy vilaustakaan. Lentelevätköhän joinakin päivinä niin matalalla tai korkealla, että niitä ei näe? Vai lentelevätköhän ne vain jossain pari korttelia kauempana? Ehkä lomallani voisin ottaa asiasta selvää.

Käytän nykyisin pelottavan paljon ajastani typerän nettipelin pläräämiseen. Enimmäkseen sentään serverin käynnistämistä odotellessani, mutta joskus muutenkin, kun aivot jumittavat. Mitä tapahtuu paljon. Peli etenee niin hitaasti, että en oikeastaan voi tehdä siinä mitään, mutta tutkin pelialueen karttaa ja selailen ihmisten kirjoittamia viestejä. Olen ainakin kaksi kertaa jäänyt jo kiinni projektipäälliköllekin pelin pelailemisesta, mutta en jaksa olla kovin huolissani siitä. Pitäisi ehkä olla. Ihmiset varmaankin ajattelevat, että en täällä muuta teekkään kuin pelailen sitä tyhmää peliä.

Toisen ikkunan verhot aukenivat

Läheisen talon parvekkeella tuntuisi nykyään istuskelevan enemmän ihmisiä tupakalla. Aiemmin siellä ei mielestäni ollut edes tuoleja. Tupakoitsijat ovat varmaankin töissä talossa jossain toimistossa, ja ilmeisesti hommia on viime aikoina ollut vähemmän. Samassa talossa on kyllä yksi ravintolakin. On ehkä mahdollista, että aiemmin osa tupakoitsijoista on voinut polttaa tupakkaa ravintolassa, mutta uuden tupakkalain myötä heidän on ollut pakko siirtyä parvekkeelle tupakalle.

Tänään huoneessamme on ollut jonkin aikaa täysi miehitys. Toinenkin asiakkaan tiloissa työskennellyt huonetoveri tuli käymään täällä, ja nyt meitä oli sitten jo kolme tässä samassa huoneessa, jota aiemmin saatoin pitää yksityishuoneenani. Hieno asia uusissa huonekavereissa on ollut ainakin se, että toinen huonekaverini sai aikaiseksi merkittävän parannuksen avaamalla huoneen toisen ikkunan verhot. Olin itsekin harkinnut verhojen avaamista moneen otteeseen, kerran jopa yritinkin sitä, mutta verhot olivat niin hankalassa paikassa, että jouduin jättämään asian sikseen. Nyt huoneemme valoisuusaste nousi aivan uudelle tasolle. Saapa nähdä onko valoa aurinkoisina päivinä jopa liikaa.

Paitsi, että huoneessamme oli tänään paljon normaalia enemmän ihmisiä muutenkin, niin lisäksi jostain syystä pari ihmistä muista huoneista sai päähänsä tulla tänne jutustelemaan joutavia. Itselläni sen sijaan oli kaamea kiire etsiä vikaa ohjelmistosta, koska parin tunnin päästä minun pitäisi ehkä esitellä sitä asiakkaalle, tai ainakin esittää jokin selkeä näkemys sen toiminnan tilasta. Plääh. Vihaan kiirettä. Vihaan asiakaspalavereita. Vihaan tyhjänpäiväisyyksiä höpötteleviä ihmisiä vieressäni silloin kun minulla on kiire. No niin, tässä sitä taas ollaan hermostumisen rajamailla. Rauhoitutaanpas taas: Täällä on tylsää. Ei kannata hermostua. Kaikki muuttuu merkityksettömäksi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, jos ei se ole sitä jo alun alkaenkin.

Pilvet taivaalla näyttävät taas aika kiinnostavilta. Ne ovat kuin suuria liikkuvia vuoria. Ne eivät näytä oikein uhkaavilta, eivät leppoisilta. Ne näyttävät sellaisilta, että niiden alla saattaa tapahtua ihan mitä vain. Aurinko saattaa alkaa paistamaan tai niskaan voi ropsahtaa sadekuuro. Nuo pilvet voisivat varmaankin muuntautua helposti vaikka ukkosmyrksyksi jos haluaisivat. Parin tunnin päästä minäkin toivon muuntautuvani orjatyöläisestä oman elämäni sankariksi.

Auringonvalo korvaa kofeiinin

Olen pitkällisen itseni tutkiskelun jälkeen tullut siihen tulokseen, että junien tuijottelu on minusta tylsää. Luulin ehkä jossain vaiheessa, että kun juniin perehtyy tarkemmin, ne alkavat kiinnostaa enemmän, mutta nyt ymmärrän olleeni väärässä. Junat vain tulevat ja menevät tai tönöttävät paikoillaan. Niitä on vähän eri näköisiä ja ne saattavat liikkua eri nopeuksilla, mutta pohjimmiltaan ne ovat aina ihan samanlaisia. Tylsiä. Lumiaurat, katujyrät, traktorit ja kuorma-autot ovat paljon kiinnostavampia. Ne voivat ainakin liikkua vähän eri suuntiin ja ne tuntuvat aina tekevät jotain kiinnostavaa. Jopa polkupyöräilijät ovat kiinnostavampia. Tästä ikkunasta näkyy harmittavan vähän polkupyöräilijöitä.

Toisen ihmisen työskenteleminen samassa huoneessa on tuonut uuden lieveilmiön: Tänne tulee muitakin ihmisiä puhelemaan työasioista huonekaverini kanssa. Joudun kuuntelemaan nyt omiin projekteihin liittyvien teknisten jorinoiden lisäksi vielä teknisiä jorinoita, jotka liittyvään huonekaverini projekteihin. Eihän niitä tietysti pakko olisi kuunnella, ja yritänkin välttää sitä, mutta aika vaikeaa se on. Jotkut avainsanat aina pomppaavat esiin, vaikka kuinka yrittäisin olla kuuntelematta.

- Pälä pälä pälä ENKOODAUS pälä pälä pälä pälä pälä pälä RAJAPINTA pälä pälä pälä pälä
- Pälä PNG pälä pälä pälä MPG pälä pälä pälä pälä
- Pälä pälä RUNTIME pälä pälä pälä UML pälä pälä pälä WRAPPER
- Pälä pälä DOKUMENTAATIO pälä pälä pälä pälä


Tämä päivä on mennyt taas päätä seinään hakatessa yhden ohjelmakomponentin kanssa, jota on pakko käyttää. Lähdekoodeja ei tietenkään ole, dokumentaatio on lähes olematon, ohjelmakomponenttia ei selkeästi ole tarkoitettu tällaiseen käyttöön ja toiminnallisuudessakin on puitteita. Tätä tavallista siis taas. Mutta kyllä se tästä. Yleensä seinä on antanut periksi, kun sitä tarpeeksi murjoo päällään. Sivuvaikutuksena tosin pääkin pehmenee.

Jostain syystä en ole viime aikoina juonut kahvia juuri lainkaan. En ole tehnyt mitään kahvinjuonnin vähentämispäätöstä, mutta jostain syystä olen vain juonut enemmän limsoja ja jopa vettä. Ehkä en tarvitse kesällä niin paljon kofeiinia. Imen vireyttä suoraan auringosta.

On järkevää karata, jos ruumiista irtoilee paloja

Ikkunasta näkyvän talon parvekkeelle on tuotu punaisia kukkia tupakoitsijoita ilahduttamaan. Varmaan tietysti muitakin ihmisiä, jotka sattuvat parveketta vilkuilemaan. Ehkä minuakin. Olenkohan nyt sitten ilahtunut? No jaa. Kyllähän nuo kukat ihan kivoilta näyttävät, mutta eivät ne nyt näköalaa täydellisesti mullista. Tuossa pihalla kasvaa kyllä joitakin lupiineitakin ihan luonnonvaraisina, ja kyllä nekin näyttävät aika kivoilta. Kyllä noita kukkia mieluummin tuijottelee kuin vaikka pihalle parkkeerattuja autoja.

Pihalla olevien autojen määrä on muuten huomattavasti vähentynyt. Joko parkkipirkot ovat hoksanneet täällä vallitsevan anarkian, tai sitten ihmiset ovat jo aloittaneet lomansa. Tai sitten he ovat alkaneet kulkea töihin pyörällä tai kävellen. Mikä voi taas johtua siitä, että heillä on kesäisin joka aamu krapula, eivätkä he siksi voi ajaa autoa. Miksiköhän ihmiset olisivat kesällä enemmän humalassa kuin muulloin? Onko kesällä niin kivaa, että on pakko juoda kännit joka ilta, vai onko kesällä niin kamalaa, että selvinpäin ei sitä ei voi kestää?

Odottelen vastausta asiakkaalta tiedusteluun, jossa udellaan hänen näkemystään erään ohjelmakomponentin lisenssin syvimmästä olemuksesta. Ehkä me voimme käyttää komponenttia, tai ehkä emme. Ehkä ohjelmisto siis tulee toimimaan ja toimitetaan ajoissa, tai sitten ei. Siinä tapauksessa joudun koodaamaan hirvittävällä kiireellä jonkun psykedeelisen ohjelmakomponentin, joka erittäin todennäköisesti ei toimi, eikä myöskään valmistu ajoissa. Odottaessani jännityksen vallassa tätä päätöstä, olen joutunut alkamaan toteuttamaan ihan toista osiota ohjelmistossa kuin mitä olin alunperin tekemässä. Tästä taas seuraa se, että ohjelmistossa on nyt kaksi osaa, joista kumpi tahansa saattaa rikkoa ihan mitä tahansa. Hohhoijaa, voisinpa jo lähteä kotiin.

Olisikohan joku stressilelu kiva täällä töissä? Jokin pehmeähkö möllyskä, jota voisi puristella. Joskus minulla oli semmoinen lehmä, jota tuli aina tietokoneella räpellettyä, vaikkei olisi niin stressannutkaan. Se ei ollut ikävä kyllä kovin kestävä: Aika pian siitä alkoi irrota lohmoja ja siitä tuli niin surullisen näköinen, että ei sitä ollu enää kiva murjoa enempää. Mitähän sille oikein tapahtui? En muista heittäneeni sitä menemäänkään. Se varmaan suuttui ja karkasi. Ihan oikeutetusti. Jos joku alkaa päivittäin murjoa minua täällä niin, että ruumiistani irtoaa paloja, niin kyllä minäkin lähden menemään. Mutta jos näen joskus jossain jonkun hauskan puristeltavan jutun, joka vaikuttaa kestävältä, niin voisin kyllä tosiaan ostaa sellaisen tänne. Vaikka en koekaan täällä itseäni erityisen strassaantuneeksi, niin olisi silti kiva räplätä jotain, kun en enää kehtaa nenääkään kaivella.

Nenän kaivelua ei arvosteta tarpeeksi

Nukuin viime yönä taas harvinaisen huonosti, mutta jostain syystä olin ihmeen vireässä ja tuotteliaassa moodissa koko aamupäivän. Sain ratkaistua yhden kohtuullisen vaikean ongelman lähes heittämällä, ja suunniteltua muitakin asioita eteenpäin. Ilmeisesti yöunien vähyys ei vaikuttanut kuitenkaan kaikkeen toimintaan täysin lamaannuttavasti.

Plääh. Aamun menestyksen jälkeen olen jumiutunut taas tiedostojen uudelleen nimeämiseen ja XML:n generointiin. Välillä minun pitää aina ajaa joku skriptin pätkä ja katsoa toimiiko kaikki edelleen. Lopulta tämä urakka tulee päättymään siten, että teen parille koodiriville pari muutosta, ja sitten lähetän koko paketin eteenpäin, ja yritän keksiä mitä seuraavaksi tekisin. Töitä kyllä olisi vaikka kuinka, mutta tietoja puuttuu eikä asioiden tärkeysjärjestyskään ole kristallinkirkkaana mielessäni.

Huonekaverini on mennyt lounaalle johonkin kauemmaksi. Ehkä käytän hyödyllisesti tämän ajan, kun saan olla itsekseni huoneessa, ja suoritan valtaisan kaiveluoperaation nenälleni. Olen varmaankin addiktoitunut lievästi nenän kaiveluun ollessani yksin täällä huoneessa. Se on kyllä huono tapa, mutta jotenkin siinä on vain jotain niin tyydyttävää. En pysty lopettamaan sitä ihan näin yhtäkkiä. Yritän tehdä pehmeän laskun nenän kaivelusta nenän kaivelemattomuuteen. Täytyy kaivella nenää aina kun sain hetkenkin olla itsekseni tässä huoneessa. Jos sellaisia hetkiä ei tule, niin pahimpien nenänkutinakohtausten aikana voin mennä vessaan kaivelemaan nenää. Nenän kaivelu vessassa ei ole kyllä yhtä kivaa. Se tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Puhtaimmillaan nenän kaivelu vain tapahtuu kuin itsestään. Ensin koodaat jotain kaikessa rauhassa, sitten yhtäkkiä huomaat, että sormi ruoppaa sierainta ja se tuntuu ihanan rauhoittavalta. Ja oikealta. Joku saisi tehdä mainoskampanjan nenänkaivelun puolesta. Nenän kaivelussa ei ole mitään pahaa, sitä paheksutaan aivan suotta. Nenänkaivelu on luonnollinen ja kaunis asia!

Pöydälle on taas päässyt ryönääntymään läjittäin papereita. Täytynee varmaankin taas lähiaikoina pitää jonkinmoinen siivouspäivä. Viimeistään ennen lomalle lähtöä. Omituista oikeastaan, että siivoaminen tulee mieleen juuri ennen lomalle lähtöä. Enhän minä lomalla ole katsomassa sitä työpöytää, joten oikeastaan, se on ihan sama onko se sotkuinen vai ei. No, voi toisaalta olla, että paluu töihin lomalta on vähän mukavampi kun työpöytä näyttää siistiltä. Niin, ja jos joku sattuu vaeltelemaan tässä huoneessa silloin kun minä olen lomalla, niin onhan se kivaa vaikuttaa siistiltä, vaikka en ole edes paikalla. Voisin ehkä lavastaa pöydän nurkille näkösälle jotain huipputärkeän näköisiä papereita, niin näyttäisin sitten tärkeältä ihmiseltä. Voisinkin oikeastaan aikani kuluksi etsiä netistä jotain supervaikeita laskukaavoja ja printtailla niitä. Ehkä voisin teipata pari pelottavimman näköistä seinällekin.

Yksityisyyden loppu

Enää kolme viikkoa lomaan. Huu. Se ei ole enää hirveän pitkä aika, mutta kyllä kolmessa viikossa ehtii tapahtuakin vaikka mitä. Kolmessa viikossa ehtii sammaloittaa aivonsa melko tehokkaasti. Lomalla aion uusiutua täysin. Olen oikeasti olemassa lomalla, enkä vain täällä odottelemassa milloin minkäkin asian loppumista tai alkamista.

Aurinko ei paista tänään yhtä tarmokkaasti kuin viime viikolla. Kaikki kolme ikkunasta näkyvää terassia ovat tyhjillään. Ihmiset ovat varmaankin juhlineet viikonloppuna niin railakkaasti, että kenestäkään ei ole enää terassille lähtijäksi, vaikka olisivatkin jo lomalla. Itsekin olen tuntenut itseni tänään viikonlopun jäljiltä aika riekaleiseksi. Aivot jumittavat, joka paikkaa särkee ja kaikki tuntuu jotenkin vieraalta.

Ylhäinen yksinäisyyteni on mennyttä. Huoneeseen tuli tänään toinenkin työntekijä. Tänään olen muutenkin puhellut ihmisten kanssa muutenkin harvinaisen paljon, kun yksi toinen koodaajakin tuli huoneeseeni setvimään juttuja. Kaameaa sekoilua. En osaa keskittyä kunnolla, kun joku lukee samoja koodeja ruudulta selän takaa. En oikein arvosta yhteistyötä tällaisissa asioissa.

Vielä parikymmentä serverin käynnistä, muutaman sadan koodirivin läpipläräys, ehkä jokusen koodirivin kirjoittaminen. Vähän limsan juontia, kellon vilkuilua, ikkunasta tuijottelua ja sitten päivä olisikin siinä. 20% työviikosta suoritettu. 13 työpäivää loman alkuun. Kuinkahan monta työpäivää on jäljellä tässä työpaikassa? Ennemmin tai myöhemmin minä täältä kuitenkin johonkin lähden. Vaikka sitten jalat edellä.

Automaatio tekisi minusta työttömän

Työpöydälläni oli aamulla odottamassa kaksi avattua pullollista lämmintä limsaa. Minulla on taas ongelma. Edellisellä kerralla ratkaisin ongelman karaisemalla mieleni ja kieleni ja juomalla lämpimät limsat. Nyt en näe tätä vaihtoehtoa ratkaisuna. Ensinnäkin hain jo kylmää limsaa, ja toisekseen tänään on aika kuuma. Jostain syystä ilmastointilaitekin on ollut tänään ihan hiljaa. Yksi vaihtoehto voisi olla, että kaataisin kylmää limsaa lämpöisen limsan sekaan, jolloin siitä tulisi haaleaa. Silloin sen voisi ehkä juoda, mutta ei se niin hyvää olisi kuin kylmä limsa. Taidan juoda ainakin tämän limsan kylmänä ja mietin seuraavan pullollisen aikana asiaa uudestaan.

Ensi viikolla tähän huoneeseen tulee kai toinenkin työntekijä. Komennus toisen firman tiloissa on loppu. Mitenkähän asiat tulevat muuttumaan? Hädin tuskin muistan aikoja, jolloin samassa huoneessa työskenteli vaikka kuinka paljon ihmisiä. No, eivät nuo ajat ainakaan mitenkään erityisen kamalina jääneet mieleen, joten enköhän minä kestä yhden ihmisen läsnäolon. Voi olla ihan hauskaakin välillä puhua jollekin jotain.

Copy/paste-urakkani vain jatkuu jatkumistaan. Sain jo käytyä läpi kaikki sata tiedostoa ja tehtyä tarpeelliset korjaukset, mutta sitten tietenkin joku muu teki jonkin muutoksen johonkin ja nyt minun pitää käydä tiedostot läpi uudestaan ja tehdä uusi korjaus. Tätä voisi jatkua loputtomiin, mutta onneksi, minun osuuteni tästä projektista päättyy varmasti tänään. Korkeammalta taholta annettiin ilmoitus, että uusi projekti ei saa kärsiä tämän vanhan projektin tekohengityksen antamisesta. Tästä paluustani vanhaan projektiin seuraa erittäin todennäköisesti, se että uusikin projekti myöhästyy ja joudun todennäköisesti palaamaan senkin pariin sitten kun minulla on jo seuraava projekti käynnissä. Hieno kierre!

Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V, Ctrl + C, Ctrl + V

Tuossa olisi oikeastaan päivän urakkani, pois lukien hiirellä klikkailu ja tekstin maalaaminen. Harmi, ettei sitä voi automatisoida. Tai no, jos sen voisi automatisoida, olisin erittäin todennäköisesti työtön. Mutta en tiedä olisiko sekään nyt niin täydellisen paha asia. Olen kuullut, että työttömät valittavat, että heillä on tylsää, mutta henkilökohtaisesti minun on aika vaikeaa uskoa, että kaikessa rauhassa omien juttujen touhuaminen voisi mitenkään olla tylsempää kuin tälläinen aivoton copy/pastetus.

Pihalla on taas katujyrä! Keskellä pihaa oli näymmä pieni asfalttipaikka, jota se kävi jyräämässä. Nyt siihen laitettiin jokin varoitustolppa, ja jyrä ajoi pois. Tuommoinen pikkujyrä on yllättävän nopea ja ketterä liikkeissään. Tuommoisella olisi kiva käväistä vaikka kioskilla. Tai lounaalla. Olisipa jo ruokatunti, minulla on kaamea nälkä.

Torstai täynnä tylsyyttä

Koodaankohan joskus vanhuksenakin vielä täällä? Pidän mukavuuden halusta tekohampaita vesilasissa näppäimistön vieressä ja tutisevin sormin jahtaan bugeja koodin seasta. Ruokatunnilla en lähde enää muualle syömään, vaan syön velliä kahvitilassa. Kahvia en uskalla juoda enää ollenkaan, koska mahani ei enää kestä sitä.

Jouduin tänäänkin tekemisiin asiakkaan kanssa aivan yllättäen. Tästähän alkaa tulla käytäntö. Kaameaa. Asiakas oli tullut palaveriin jonkun ihan toisen ihmisen kanssa, joka ei yllättäen ollutkaan paikalla, ja projektipäällikkö sysäsi sitten asiakkaan minun riesoikseni. Minun piti äkkiä siivota työpöydältä kaikki epäprofessionaali ja ladata uusimmat tiedostot versionhallinnasta, käynnistellä serveri ja kaikkea kamalaa. Sitten kun uskalsin viimein esitellä koneeltani jotain, en osannut vastata oikeastaan juuri mihinkään kysymyksiin ja pläräilimme sitten vain läpi sovellusta tehden hajanaisia huomioita.
- Kappas, tuossa on tuommoinen.
- Niipäs onkin. Se on varmaan virhe.
- Se pitäisi varmaan korjata.
- Niin kai. En tiedä kyllä yhtään kuka tuonkin jutun on tehnyt.
- Mikäs tuo on?
- Ei aavistustakaan.
- Onkohan tuokin virhe?
- Todennäköisesti.

Ihmisiä lekottelee taas kaikilla kolmella terassilla. Ulkona on kyllä niin hieno ilma taas, että mieluusti oleilisin siellä itsekin. Ruokatunnillakin kävelin takaisin työpaikalle tahallani melko hitaasti, kun aurinko lämmitti ihoa niin leppeästi ja pääskyset huudahtelivat riemukkaasti. Tai mistä minä tiedän vaikka ne olisivat olleet tosi vihaisia tai surullisia. No minusta ne kuulostivat iloisilta. Haluan uskoa, että pääskyset olivat iloisia. Pitäisiköhän tänään pitää kahvitauko jossain kahvilassa. Kaupungin toisella laidalla? Toisaalta, miksi pitäisin vain tyhmän kahvitauon, kun lähes samalla vaivalla voin livahtaa töistä kokonaan kotiin?

Kävinpä taas tylsistymässä yhdessä tylsässä palaverissa. Oikeastaan kenelläkään ei ollut suuremmin mitään asiaa, mutta piti palaveroida silti, kun kerran palaveri oli sovittu. No aika leppoisasti siinä taas pari tuntia hurahti. Katseltiin videoita ja juteltiin tyhmiä. En oikein muista enää mitä, mutta informaation osuus sisällöstä taisi olla aika alhainen. Pöytäkirjanakin käytettiin edellisen palaverin pöytäkirjaa ja siitä vain korjailtiin pari muuttunutta asiaa. Hohhoijaa. Olin ajatellut tehdä illalla kotona vaikka mitä, mutta tuo palaveri alkoi unettaa niin paljon, että taidankin mennä vain päiväunille kotiin päästyäni.

Tämä päivä on ollut epätavallisen tavallinen ja merkityksetön. Tänään ei ole tapahtunut mitään mieleenjäävää. Huomenna varmaankin ihmettelen miten keskiviikon jälkeen tuli suoraa perjantai. Huomenna onkin kesäjuhlat ja pääsen vanhasta projektista eroon! Torstai on todellakin toivoa täynnä. No ehkä täynnä on vähän yliampuvaa. Torstaista kuitenkin löytyy vähän toivoa.

Typerästi hymyileminen on hauskempaa kuin väkinäisesti hymyileminen

Pihalla on kova säpinä käynnissä. Jotkut tyypit raahavat epämääräisen näköisiä tavaroita kärryillä läheiseen ravintolaan pakettiautosta. Ilmeisesti ravintolan työntekijät saavat uusia leluja. Lisäksi pihalla touhuaa kaksi haalarimiestä. Haalarimiehet ovat raastaneet auki palan pihan päällystyksestä ja touhuilevat nyt alta paljastuneella hietikolla jotain. Vieressä on läjä tiiliä tai laattoja. Todennäköisesti he aikovat laittaa asfaltin tilalle jonkinnäköisiä laattoja. Syytä on kyllä vaikea arvailla. Ehkä siihen tulee jokin mosaiikki taideteos? Tai mosaiikkimainos: "Osta Ftmch-limsaa!" Sellainen kestäisi varmaankin aika hyvin.

Vanhasta kauhuprojektista kirposi osalleni veikeä copy/paste-urakka. Minun pitää vaihdella tällä kertaa tekstejä noin sadasta tiedostosta. Hohhoijaa. Sain eilen iltapäivällä räävittyä kasaan kolmanneksen muutoksista. Vähän lupailin eilen että saisin tänään tehtyä loputkin hyvissä ajoin, mutta nyt kyllä tuntuu siltä, että tuossa urakassa kestää ikuisuus. Ihan silläkin, että homma on taas niin tylsää ja toistavaa, että ajatuksen lähtevät väkisinkin aina välillä hortoilemaan aivan väärille urille. Kaikki pitäisi tietysti vielä testatakin, mikä on myös erittäin puuduttavaa. Tämä ei taas oikein tunnu ihmisille tarkoitetulta työltä. Missä ovat ne kaikki simpanssit silloin kun niitä tarvittaisiin? Olenko minä simpanssin korvike?

Ohhoh, nyt tuonne pihalle ilmestyi kuorma-autokin, vilkut päällä! Se ajoi niiden mahdollisten laatoittajien viereen ja nyt en näe enää kunnolla mitä siellä tapahtuu. Joku siellä ainakin heiluu jonkin haravan tapaisen vehkeen kanssa. Ei mutta... Juuri tätä kirjoittaessani kuorma-auton viereen ajoi traktorikin, silläkin vilkut päällä ja kauha ojossa. Mitähän ihmettä ne siellä oikein touhuavat? Kaivavat tunnelin Kiinaan?

Olisi aika loisteliasta ottaa tuo kannettava tietokone kainaloon ja lähteä johonkin puistoon koodaamaan. Periaatteessa voisin aivan yhtä hyvin koodata sielläkin. Käytännössä voi kyllä olla, että en juurikaan koodaisi, katselisin vain taivaalla lentäviä pääskysiä ja hymyilisin typerästi. Typerästi hymyilemisestä tulikin mieleeni, että kohta minun pitää mennä asiakaspalaveriin. Vihaan asiakaspalavereita. Haluaisin vain mököttää hiljaa nurkassa, hörppiä limsaa ja torkahdella, mutta sosiaaliset paineet pakottavat minut hymyilemään siellä väkinäisesti, näyttämään kiinnostuneelta ja höpöttelemään typeryyksiä. En ole edes kovin hyvä näyttelemään ja esitys näyttää taatusti väkinäiseltä. Jos minä olisin asiakas, vihaisin minua.

Kaikki muuttuu merkityksettömäksi

Olen harkinnut ikkunan avaamista. En ilman vaihtumisen takia, täällä on ihan hyvä ilma, mutta sen takia että pihalta kuuluisi ääniä. Eniten kaipaan pääskysten ääniä. On niitä ihan kiva katsellakin ikkunasta, mutta vasta äänet tekevät niiden tarkkailusta ylimaallisen kokemuksen. En taida vielä kuitenkaan uskaltaa. Sieltä varmaankin kuuluu sitä paitsi enimmäkseen vain ohikulkevan liikenteen meteliä. Pidän kuitenkin mahdollisena, että pääskysten äänien kaipuuni saavuttaa jossain vaiheessa pisteen, jossa minun on aivan pakko avata ikkuna.

Annoin toistaiseksi periksi projektien taistelussa, ja luovutin sovinnolla uuden projektin suhteen toistaiseksi. Räpellän nyt ainakin nimellisesti jotain vanhan projektin tiimoilta pari päivää. Sitten voin palata uuteen projektiin. Epäilen kyllä vahvasti hyödyllisyyttäni vanhassa projektissa. Kehitysympäristön uudelleen toimintaan saamiseen menee ikuisuus ja olen ehtinyt jo unohtaa kaiken olennaisen koko projektista.

Toin kotoa vanhoja levyjä, joita en ole kuunnellut vuosiin. Hassusti musiikki kuulostaa aika erilaiselta, kuin minkälaiseksi sen muistin. Ihan hyvältä levyt edelleen kuulostavat, mutta jotenkin vain ilmeisesti sain niistä irti silloin aikoinaan eri asioita kuin nyt. Kirjoissa ja elokuvissa en ole huomannut samaa ilmiötä. Jos katson jonkun elokuvan tai luen kirjan uudestaan vuosien päästä, niin vaikutelma niistä on useimmiten ihan sama kuin aikoinaan. No, ehkä en jaksa enää niin suuresti innostua kaikkein typerimmistä toimintaelokuvista tai räkäisimmistä halpiskauhuelokuvista. Voiko tästä päätellä, että musiikkimakuni on muuttunut, mutta lukumakuni ei ja elokuvamakunikin vain vähän? Ehkä musiikki itsessään on enemmän samantapainen asia kuin pukeutuminenkin. 10-20 vuotta vanhat vaatteet näyttävät nykyään aika hölmöiltä, ja ehkä vanha musiikkikin loksahtaa johonkin eri lokeroon nykypäivänä kuin silloin kun se on alunperin tehty.

Olisi ehkä hauska katsella jotain vanhojen projektien koodeja. Kirjoitankohan nykyään erilaista koodia kuin muutama vuosi sitten? Kirjoitinko silloin parempaa vai huonompaa koodia? Muistanko enää edes miten jollain vanhalla ympäristöllä koodattiin ja toimivatko ne yleensäkään enää yhteen minkään kanssa? Jotenkin tuntuu siltä, että suurin osa tästä minunkin koodauksesta on aika lyhytkestoista koodia. Sovellusta käytetään aikansa, sitten se päivitetään tai tehdään uusi sovellus ja kaikki työni hedelmät katoavat jonnekin bittiavaruuteen. Tämäpäs piristävä ajatus. Kaikki mitä teen muuttuu ennemmin tai myöhemmin merkityksettömäksi.

Hassua, en huomannut ollenkaan, että olin pärjännyt koko eilisen päivän uudelleen käynnistämättä serveriä kertaakaan. Pitäisiköhän pirtää rasti johonkin? Huomasin asian vasta nyt kun piti käynnistää vanhan projektin serveri. Ei ollut kyllä yhtään ikävä noita käynnistystekstejä.

Ruoskaa kuolleelle hevoselle

Minulla oli tavallista pitempi viikonloppu, koska flunssa pakotti olemaan kotona perjantaina. Nyt kun taas ajattelin jatkaa hommia siitä mihin viimeksi jäin, niin mikään ei enää toimi. Ilmeisesti minun pitäisi olla joka hetki täällä tukemassa kehitysympäristöä, ettei se romahda. Jos olisin viikon poissa, niin varmaankaan tietokonekaan ei enää käynnistyisi. Kylläpä taas tunnen itseni tärkeäksi.

Tärkeydestä puheenollen, minut kaapattiin väkivalloin uudesta projektista takaisin vanhaan projektiin. Vanha projekti ilmeisesti on kääntynyt sen luokan katastrofiksi, että sitä tarvitaan paikkailemaan _kaikki_ mahdolliset työntekijät ja muutama mahdotonkin. Uuden projektin ihmiset eivät ole tästä siirrosta suoranaisesti innoissaan, ja itsekin olisin mieluummin jatkanut uutta projektia. Vanha projekti tuntuu kerta kaikkiaan niin menetetyltä tapaukselta. Vähän niinkuin ruoskittaisiin kuollutta hevosta siinä toivossa, että se siitä vähän vielä innostuisi ravaamaan.

Kauhea sählinki. Ihmiset yrittävät miettiä mistä revittäisiin lisää työvoimaa. Kohta varmaan aletaan kadulta repiä koneiden ääreen vanhoja mummoja koodaamaan. Nyt molemmissa projekteissa, joihin minun pitäisi tehdä hommia, on kiireellisiä tulipalon sammutushommia, ja minua ahdistellaan vähän väliä jostain suunnasta jollain asialla. Sitten kun selvittelen milloin mitäkin sekalaista asiaa, niin en sitten ehdi oikein tehdä mitään kunnolla. Jee. Juuri näin pitää toimia. Olisinpa kotona.

Taidan ratkaista uhkaavan stressiongelman tekemällä jotain ihan muuta. Tällaisina hetkinä on hyvä palauttaa mieleen palkka, ja mitä sillä rahalla voi kohtuullisesti olettaa saavansa: Eipä juuri mitään. Kuulen hölmöjen webbisivujen kutsun vaativana: "Unohda se koodaaminen, heivaa aivot narikkaan ja katso mitä ihmeellistä täältä webistä löytyykään. Täällä on kaikki olennainen ja epäolennainen."

Kaikilla kolmella terassilla on ihmisiä. Joillakin onnellisilla ovat jo kesälomat alkaneet. Minun pitäisi kestää vielä kuukausi. Sitten olenkin varmaan niin puhkikulunut, että en jaksa edes istuskella terassilla. Makaan vain nurmikolla ja yritän imeä ravinteita mullasta. Ehkä vähän yhteyttääkin.