perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Olen epätärkeä työntekijä

Varasin ajan lääkärille. Jonkun ajan päästä pitääkin jo lähteä sinne. Toivottavasti siellä kestää kauan, niin että ei tarvitse enää tulla takaisin töihin. Tai siis pitää minun joka tapauksessa tulla ainakin käymään vielä töissä, mutta toivottavasti voin vain käväistä ja lähteä heti kotiin.

Vanhaan projektiin tuli taas jotain pikku korjauksia. En voi käsittää, miksi tuo typerä projekti vain jatkuu ja jatkuu, vaikka sen oli tarkoitus loppua jo ajat sitten. No korjaukset olivat kyllä aika helppoja ja rentoja tehdä. Paljon tylsempiä ja kamalampiakin hommia löytyisi helposti. Pitää kai olla sitten vähän tyytyväinen. Sikälikin voin olla ihan tyytyväinen, että kävin ostamassa levykaupasta kolme uutta levyä. Tai siis ikivanhoja levyjä nuokin taas ovat, mutta minulle uusia kuitenkin. Olen varmaankin tullut viimeistään nyt vanhaksi, kun ostelen vain vanhoja levyjä.

Huonekaverini oli kadonnut johonkin ruokatunnilla. Meni varmaankin johonkin palaveriin. Hän oli hetken aikaa kanssani tuossa uudemmassa projektissani, mutta hänet siirrettiin johonkin tärkeämpään projektiin. Minusta on kyllä hienoa tehdä epätärkeitä hommia epätärkeässä projektissa. Työmotivaationikin on kyllä sen mukainen. Ja palkka.

Viereiseltä työmaalta on tänään kuulunut pelottavia ääniä. Sellaisia väkivaltaisen kuuloisia kirskumisia, isojen koneiden jyrinöitä ja kovia kolahduksia. Toivottavasti ne haalarimiehet siellä tietävät mitä tekevät, eivätkä tule kohta seinästä läpi tai räjäytä jotain. No onneksi kuuntelen enimmäkseen uusia levyjäni kuulokkeilla, niin että äänet eivät suuremmin kuulu, enkä tule ajatelleeksi liikaa noiden touhuja.

Uuden projektin projektipäällikkö ahdistelee minua aikatauluilla, vaikka tietää, että minun pitäisi hoitaa ensin tuon vanhan projektin hommat pois alta. Pyh. Teeskentelen olevani niin kiireinen, että en ehdi nyt perehtyä tuommoisiin. Oikeasti sain jo toisen projektin korjaukset oikeastaan tehtyä, mutta kun kohta pitää lähteä sinne lääkäriin, niin en nyt jaksa tässä alkaa enää riehumaan toisen kehitysympäristön kanssa. No pitää kai näön vuoksi kumminkin jotain tehdä, ettei tarvitse ihan päin näköä valehdella, kun projektipäällikkö kuitenkin kysyy, että mitä olen tehnyt koko päivän.

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Onko vaikuttaminen hauskaa?

Univaje alkaa taas käydä aika musertavaksi. Kaikki tuntuu ikäänkuin vähän ärsyttävän, vaikka ei olisi mitään erityistä syytäkään. Eikä mikään toimi, kun en kertakaikkiaan vain jaksa tajuta, tai edes ajatella mitään. Olisi pitänyt jäädä vain kotiin nukkumaan pitempään tänä aamuna. Meillä oli heti aamusta jokin osaston tiedotustilaisuus, mistä ei mieleeni jäänyt juuri mitään. Pidin osan tilaisuuden ajasta silmiäni kiinni ja ehkä saatoin vähän nukkuakin. Joskus aikoinaan on kuullemma mennyt paremmin, välillä meni tosi huonosti ja nyt menee taas vähän paremmin. Sepäs kiva.

Heti tiedotustilaisuuden jälkeen olikin sitten projektin palaveri. Sielläkin olin aivan unessa. Ihmiset höpöttelivät minun kannaltani täysin irrelevantteja asioita, mutta en kehdannut nukkua, kun muut olisivat huomanneet sen heti. Tein ajankuluksi vihkoon muistiinpanoja, mistä voisin kirjoittaa tähän blogiin. Hoksasin vihkossa edellisen projektipalaverin muistiinpanot, johon olin myös kirjoitellut vain mitä voisin kirjoitella tähän blogiin. Tämän päivän lista ja viime palaverin lista olivat lähes identtiset. Tällä kertaa nenäni ei alkanut vuotaa ja tänä aamuna meillä oli se tiedotustilaisuus.

Minulla ei tässä uudessa projektissa ole käytännössä yhtään vaikutusvaltaa siihen mitä teen. Teen vain mitä tehtävälistalla lukee ja se siitä. Tämä uusi projektikin vaikuttaa tylsältä ja ärsyttävältä. Lisäksi tässä on myös olevinaan hirveä kiire. Tämä projekti ei ole kuitenkaan toistaiseksi ollut yhtä rasittava kuin edellinen, jonka mystiset bugit ja älyvapaa kehitysympäristö liuottivat huomattavan prosentin aivosoluistani, vaikka siinä projektissa minulla tuntuikin olevan ainakin vähän vaikutusvaltaa. Vaikutusvalta on muuten omituinen sana: Vaikutusvaltaisella ihmisellä on oikeus vaikuttaa - eli läiskiä korvavahaa minne huvittaa? Miksi kukaan haluaisi levitellä korvavaikkuaan joka paikkaan?

Lähimmän ravintolan terassilla on joku ihme porukka. Luulin jo, että nyt ei terasseille mene enää kukaan, mutta tuolla istuskelee joku mummeli ja viisi nuorta miestä. No kyllähän tuolla vähän aurinko paistelee, eikä taida kovin kylmäkään olla. Oikeastaan istuskelisin itsekin mieluummin tuolla kuin täällä.

Ei yhtään huvittaisi testailla mitään. Taidan lähteä hortoilemaan käytäville ja kyselemään tyhmiä ihmisiltä. Ei minulla kyllä mitään asiaa ole oikeasti kenellekään. Voisin kysellä vaikka jotain aikataulujen pitävyydestä eri projekteissa. Tai udella kuka on tehnyt uudet kahvinkeitto-ohjeet. Ehkä voisin myös etsiskellä tyhjiä huoneita ja olla etsiskelevinäni poissaolijoita. Pari tuntia pitäisi vielä jotenkin saada tärvättyä johonkin.

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Urotekoja ja sekoilua

Joku oli tuonut kahvinkeittimen luo uudet kuvitetut kahvinkeitto-ohjeet. Joku ilkeämielinen ihminen oli heittänyt vanhat seikkaperäiset kirjoitetut ohjeet roskiin. Nuo uudet ohjeet ovat tavallaan selkeämmät, mutta tavallaan vähän turhan epämääräiset. Onneksi kahvin keittäminen ei ole kovin vaikeaa. Kahvi oli ohjeista huolimatta tietenkin taas loppu. Keitin uutta, kohta varmaankin unohdan sen, ja kun taas muistan asian, on kahvi taas loppu, eikä kukaan ole keittänyt uutta. No väheneepähän kahvin juonti.

Pihalla on linja-auto. Asiallisesti pukeutuneita keski-ikäisiä ihmisiä heiluu sen ympärillä isojen matkalaukkujen kanssa. Ihmiset kättelevät toisiaan, huitovat käsillään ja juttelevat innostuneen oloisesti. Nuo ovat varmaankin menossa jonnekin ulkomaille loma- tai liikematkalle. En kyllä ymmärrä miksi ihmeessä he lähtevät matkalle tuosta pihasta. Ei täällä ole mitään matkatoimiston tapaistakaan. Ehkä sana alueen villeistä parkkeerausmahdollisuuksista on kiirinyt ja tänne on hyvä sopia tapaamisia, koska autoja voi pitää parkissa missä tahansa miten kauan tahansa. Pitäisiköhän minun itseni vaihtaa alaa ja ryhtyä pysäköinnin valvojaksi? Se alkaa tuntua pikkuhiljaa kutsumusammatilta.

Tein aamupäivällä urotekoja ja sain korjattua viimeisetkin virheet vanhasta projektistani. Löysin bugien akilleen kantapäät, tarrasin niistä kiinni ja heivasin ne...Heivasin ne öö... No hankkiuduin niistä kuitenkin eroon. Hahhaa! Projekti alkaa viimeinkin olla loppu, sillä tänään keskusteltiin jo lessons learned -tilaisuuden järjestämisestä. Siellä sitten ihmetellään, että mikä meni vikaan ja opittiinko taaskaan mitään.

Loppupäivä taas on ollut normaalia pään seinään hakkaamista. Pääsin hieman eteenpäin uudessa projekissa (joka sekin muuten alkaa olla jo loppusuoralla), ja sitten taas kaikki alkoi räjähdellä ja paukkua. Mystisiä bugeja ilmestyi jostain, tiedostot ovat väärissä paikoissa, versionhallinta on sekaisin, ohjelmat eivät suostu toimimaan... Täyttä kaaosta ja sekoilua. Voisinpa jo lähteä kotiin. Nyt kun sain asiat jonkinmoisen stabiiliuden tilaan, en uskalla enää koskea mihinkään tai tehdä mitään. Taidan loppupäivän vain tuijotella ikkunasta. Tai menen piiloon siivouskomeroon.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Vaadin tasa-arvoa ohjelmistosuunnittelijoiden ja muurareiden välille

Hrraaaugh! Se oli haukotus. Tarkemmin sanoen väkivaltaa hipova haukotus. Venyttelin ja önisin niin, että huonetoverini säikähti. Väsyttää aivan älyttömästi, koska nukuin taas viime yönä aivan liian vähän, mutta toisaalta palkkapäivä piristää minua huomattavasti. Niinpä jaksan haukotella uskomattoman energisesti ja huomiota herättävästi.

Aamupäivä sujui lähes typerryttävän tylsyyden vallitessa. Olen joutunut testaamaan sovellusta käyttäen apuna hölmöä testausohjelmaa. En oikein tajua mitä hyötyä ohjelmalla testaamisesta on, mutta sellaista nyt vain kuullema pitää tehdä. No lähes samapa tuo on, miten minä täällä aikaani tärvään. Kliksuttelen hiirellä syötekenttiä ja tallennan kliksuttelut, sitten simuloin kliksuttelua ohjelmalla ja katson mitä tapahtuu. Yleensä täsmälleen samat asiat kuin aiemminkin, mutta vain hieman nopeammin. Enin osa harvoista virheistäkin johtuu epätarkasta testauksesta.

Kävin aamupäivällä myös jossain hölmössä palaverissa, josta ei jäänyt mieleen yhtään mitään. Jotain tavallista siellä varmaankin puheltiin, aikatauluista ehkä jotain? Ei, muistanpas sittenkin jotakin: Nenäni alkoi vuotaa ja minun piti käydä kesken palaverin hakemassa nenäliinoja. Tämä varmasti järkytti useita läsnäolijoita. Taisin aivastaakin pari kertaa.

Vanha projektini heräsi taas henkiin ja vaati kiireellisesti huomiota. Asiakas on kuullema päättänyt sittenkin käyttää sovellusta, mutta siitä on poistettava joitakin kaikkein epämääräisimpiä toimintoja. En varmaankaan pääse tästäkään projektista eroon koskaan. Palojen poistaminen ohjelmasta oli kyllä melko terapeuttista ja outoa. Vähän niin kuin olisin juuri rakentanut kesämökin jollekin, joka päätti, ettei haluakaan saunoa ikinä ja vaati saunaa poistettavaksi rakennuksesta.

Jos joskus voitan lotossa, voisin kiusata rakennusmiehiä jollain loputtomalla rakennusurakalla.
- "Haluan että ulko-ovi siirretään tuolta seinältä vastakkaiselle seinälle."
- "Siis tuohon? Siinähän on keittiö."
- "Niin juuri. Haluan ulko-oven tuohon tiskialtaan paikalle, ja koko keittiön voisi siirtää tähän eteisen paikalle."
- "Tuota, se on aika hankalaa... Ja keittiöstä tulee aika ahdas..."
- "Niin tosiaan, haluan että keittiön ja eteisen välistä sisäseinää siirretään 1,5 metriä vanhaan keittiöön päin, jotta uudelle keittiölle saadaan enemmän tilaa."
- "Ööh, tuota... Ei se oikein onnistu, kun tuo seinä on kantava rakenne..."
- "Ei muka onnistu! Höpö höpö! Puratte vain ensin katon ja toisen kerroksen ja rakennatte uuden kantavan seinän 1,5 metrin päähän."

Rakennusmiehillä ei varmasti ole keskimäärin lähellekään niin ärsyttäviä asiakkaita kuin ohjelmistoalalla. Olisi oikeus ja kohtuus, että heitäkin vaadittaisiin välillä toteuttamaan järjettömiä päähänpistoja, kyseenalaistettaisiin heidän ammattitaitonsa ja tehtäisiin heidän tulevaisuuden suunnittelemisensa mahdottomaksi.

maanantaina, syyskuuta 24, 2007

Jag talar inte svenska

Tämä päivä on tuntunut todella sumuiselta. En oikein muista mitä olen tarkkaan ottaen tehnyt koko päivän. Aamulla taisin ihmetellä työkaverin kanssa jotain mystistä bugia ja keskustelimme mitä kertoisimme asiakkaalle sovelluksen tilasta. Asiakas kuullema harkitsee koko sovelluksen hyllyttämistä, koska se toimii niin epäluotettavasti. Mikä on täysin järkevä reaktio asiakkaalta. En minäkään haluaisi kehittää pitemmälle tällaista roskaa.

Taivas on harmaa, talot ovat harmaita, tietokone ja monitorit ovat harmaita, sovellusten palkit ovat harmaita, arki on harmaata, ihmiset ovat harmaita. On oikeastaan vaikeaa keksiä mikä ei olisi ainakin kuvainnollisesti harmaata. Tämä maanantai on kyllä nujertanut minut täysin.

Olen tiedostanut tänään huonon asenteeni yrityksemme tuottavuutta kohtaan. Olen jo pariin kertaan sanonut ihan suoraan työkavereille, että ei minua kiinnosta yhtään, vaikka asiakas ei enää jatkaisi tätä sovellusta, tai yhteistyötä kanssamme ylipäätään. Taidan alitajuisesti kärttää potkuja itselleni. Olen viime aikoina taas miettinyt, että pitäisikö hakea töitä jostain muualta. Eivät ne hommat toisaalla varmaankaan juurikaan eroaisi siitä mitä täällä teen, mutta ehkä voisin yrittää tällä kertaa neuvotella itselleni paremman alkupalkan, ja toivoa että siellä palkat nousisivat nopeammin kuin täällä. Onhan uudessa työpaikassa hetken aikaa muutenkin aina hetken aikaa jotain hohtoa ja toivoa paremmasta huomisesta.

Minulle on alkanut tulla sähköpostiin ruotsinkielistä roskapostia. Luulevatkohan ne raukat, että ymmärrän niiden viesteistä yhtään mitään? Ei minun ole viime aikoina tullut lueskeltua noita spammereiden hengentuotoksia, mutta tuntuu kyllä jotenkin vielä typerämmältä että nuo ovat vaivautuneet ottamaan selvää maantieteellisen sijaintini, ja sen perusteella lähettelevät minulle ruotsinkielisiä viestejä, ikään kuin lukisin ne paremmin kun ne ovat melkein omalla kielellä.

Testailen jollain koodaamaani sovelluksen osiota uudella testaustyökalulla. En oikein täysin hahmota miten se toimii, enkä edes mitä minun varsinaisesti pitäisi tehdä. En jaksa välittää. Ränklään sovellusta ja testaustyökalua summassa ja katson mitä niistä irtoaa. Välillä tuijottelen epäuskoisena muiden ihmisten tekemiä testejä omille sovelluksen osioilleen ja yritän ymmärtää mistä ihmeestä oikein on kyse. Voisi olla järkevää mennä kysymään joltain jotain, mutta en jaksa. Kyllä se päivä näinkin kuluu. Enää pari tuntia jäljellä. Ehkä huomenna on parempi päivä ja ymmärrän asioista jotain. Ehkä alitajuntani ehtii huomiseksi kasata tänään keräämästäni hajanaisesta informaatiosta jonkin eheän kokonaiskuvan joka selittää kaiken.

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Pizzaa Afrikkaan

Kävin selvittelemässä yhtä asiaa työkaverin huoneessa ja sen huoneen ikkunasta näkyi kauhakuormaaja ja kuorma-auto tekemässä jotain maansiirto-operaatiota. Vaikutti aika mielenkiintoiselta. Pahus kyllä minun huoneeni ikkunasta noista vehkeistä ei näy vilaustakaan. Tämä on väärin. Minunkin huoneestani näkyy kyllä kaivinkone ja yksi kuorma-auto, mutta ne vain kököttävät apaattisesti paikoillaan, eivätkä tee mitään.

Bugit ovat taas kietoneet mystiikan salaperäisen taikakaavun päälleen ja naamioituvat niin ovelasti, että niiden olemassaolon pystyy hädintuskin tiedostamaan. Siitä huolimatta ne terrorisoivat sovellusta armotta ja tekevät ohjelmiston käyttökokemuksesta epämielyttävän. Käyttäjäparkojen tekee varmasti mieli kirkua muutaman tämän sovelluksen parissa vietetyn minuutin jälkeen. Haluaisin kovasti auttaa näitä käyttäjäraukkoja ja paljastaa noiden pirullisten bugien hirviömäiset metkut (oikeastaan haluaisin liiskata ne mössöksi), mutta aikataulu ja henkiset voimavarani eivät suosi tällaista toimintaa. Perjantai-iltapäivä imee aivoistani energiaa, jota siellä on muutenkin aivan liian vähän, koska elimistöni mielestä on tärkeämpää sulatella liioitellun kokoista lounastani kuin ajatella.

Pystyisinköhän jotenkin hyödyntämään tätä kuuluisaa sata-simpanssia-kirjoituskoneella-sata-vuotta-ja-yksi-niistä-kirjoittaa-shakespearea-toimintamallia? Voisinko saada suurella määrällä aivotonta touhuamista aikaiseksi jotain järkevää? Voiko määrä korvata laadun ohjelmoinnissa?

Pihalla notkuu jotain Punaisen Ristin rahankerääjiä. Kaksi nuorta miestä, joilla on punaiset liivit päällä ja jonkunmoinen säästölipas kourassa. Toinen näyttää juttelevan jonkun ohikulkijan kanssa ja toinenkin vain seisoskelee. Kukaan ohikulkijoista ei näytä reagoivan heihin millään tavalla. Toivottavasti Punaisen Ristin muut rahanhankintakeinot ovat tehokkaampia. Ei, nyt joku nainen todella pysähtyi toisen kerääjän luo ja antoi rahaa. Kappas! Jos ohikulkijat antavat keskimäärin euron ja ohikulkijoista joku antaa rahaan kerran kymmenessä minuutissa, niin kaksi kerääjää tienaa työpäivässä 90 euroa. No, kyllä sillä jo jotain kustantaa. Saisi sillä ainakin kahdeksantoista pizzaa lähipizzeriasta. Paljonkohan niiden postittaminen nälänhätäalueille maksaisi? Varmaankin ihan liikaa. Sitä paitsi pizzat menisivät pilalle kuljetuksessa. Eivätkä ne ole edes kovin terveellisiä.

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Kaksi lentokonehavaintoa

Taas työyhteisömme kuohuu ja vääntelehtii. Organisaatiokaaviomme meni osin uusiksi ja yksi iso pomo lähtee kokonaan talosta. Hän jää kuullemma osakkaaksi, mutta tapaus kuulostaa silti jotenkin epäilyttävältä. Mitähän lie mokaillut. Pelehtinyt iltamissa toimitusjohtajan vaimon kanssa tai jotain.

Korjailen tänään käsittämättömiä bugeja. Virhe, jota olen koko päivän yrittänyt korjata, syntyy tilanteessa, jossa ohjelmaa käytetään tavalla, jolla minä en ainakaan käyttäisi ohjelmaa, ja teknisesti virheen pitäisi olla muutenkin mahdoton, mutta siellä se bugi vain olla möllöttää. Ärsyttävää. Nyt pitää taas kokeilla kaikkea mahdollista ja vähän mahdotontakin. Serveri pitää käynnistää varmaankin sata kertaa ja minun pitää lukea muutama tuhat riviä äärimmäisen tylsiä logitiedostoja. Hohhoijaa.

Tässä näytteeksi muutama rivi virhelogista:
insertLink:{$ddsffsd#1$}
setTextInsertPoint:-1
setTextInsertPoint:-1
setTextInsertPoint:-1
Updated links:0
fixAHrefsForExport1:
fixAHrefsForExport2:
oldHref:undefined
newHref:undefined


Näin ikkunasta kaksi lentokonetta. Tai oikeastaan näin ne kahdesta eri ikkunasta. Ne lensivät niin läheltä, että erotin jopa toisen lentäjän siluetin ja koneiden äänikin kuului selvästi, vaikka täällä on tosi hyvä äänieristys. Lentokoneet lensivät peräkanaa melko matalalla, liekkö yrittivät pysytellä tutka-alueen alapuolella. Se että miksi ne halusivat vältellä tutkaa hiukan hämmentää. Kyllä niissä minusta Suomen tunnukset oli kyljessä, mutta eihän se silti sitä tarkoita, että ne todella olisivat omia koneita. Saattoivat hyvin olla naamioituneita ufojakin.

Hoksasin äsken, että jos laitan huoneen oven kiinni ja menen makaamaan osin oven taakse yhteen nurkkaan, niin kukaan ei voi nähdä minua. Jos toisin töihin patjan, kukaan ei huomaisi vaikka nukkuisin siellä koko päivän. Tietty joku voisi vähän ihmetellä, miksi en ole tietokoneeni ääressä, koska se näkyy huoneen sisäikkunasta, vaikka ovi olisi kiinnikin. Oikeastaan voisin samalla logiikalla jäädä kotiin nukkumaan, ei minua kukaan sielläkään huomaisi.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

En halua olla vahingossa ylitöissä

Taksit tuntuvat käyttävät yhtä läheistä jalkakäytävää ihan vakioajoreittinään. Kai se sitten oikaisee niin paljon. Luulisi, että taksikuskin ei kannattaisi ottaa tuollaista riskiä, että saa sakot kun ajelee jalkakäytävällä, varsinkin kun ottaa huomioon, että siinä myös ajomatka lyhenee, ja sen myötä myös palkkio pienenee. Minä en ainakaan oikoisi taksikuskina jalkakäytävän kautta.

Minun pitäisi tehdä jotain arvioita joidenkin virheiden korjaamiseen menevästä ajasta. Mistä ihmeestä minä voin tietää kauanko jonkun virheen korjaamiseen menee, kun minulla ei ole aavistustakaan, mikä virheen aiheuttaa? Virheen syyn selvittäminen vie useimmiten enemmän aikaa kuin itse virheen korjaus. Täytyy kai yrittää miettiä jokin aikahaarukka, millä välillä ongelmat normaalisti ratkeavat, ja antaa arvioksi jotain keskimääräistä vähän yläkanttiin.

Olin aamulla taas niin paljon myöhässä, että en ehtinyt syödä aamupalaa. Lounasaikaan minulla olikin sitten aivan järjetön nälkä. Pahaksi onneksi menin syömään kiinalaiseen ravintolaan buffetpöytään ja söin aivan liikaa. Nyt minulla ei ole kyllä enää nälkä, mutta en kyllä ähkyltäni jaksa tehdä enää mitään. Sorruin jopa taas juomaan kahviakin, mutta ei sekään auttanut yhtään. Täytyy kai vain hyväksyä kooma. Tällaisia päiviä varten töihin pitäisi hankkia herätyskello. Olisi kamalaa, jos olisin niin koomassa, että en edes huomaisi, että työaika on jo loppunut ja tuijottelisin vain edelleen apaattisesti monitoria. Pitäisiköhän minun soittaa jollekin ja pyytää soittamaan minulle kun työaika loppuu? Tai olikohan tuossa puhelimessa jonkinmoinen herätyskello? Kalenteri siinä ainakin on ja sen saa piippaamaan, heräisinköhän minä siihen?

Näen ikkunasta ensimmäiset keltaiset puunlehdet. Tämä on lopun alkua. Kohta puissa ei ole enää lehtiä ja sitä kaameaa valkoista töhnää alkaa putoilla taivaalta. Vihaan syksyä. Ja vielä enemmän vihaan talvea. Ainoa hyvä asia, mikä tulee mieleen talvesta on lumiaurat: Niitä on aika hauska katsella ja ne ovat aggressiivisia lunta kohtaan. Lumen viholliset ovat minun ystäviäni.

Vähän palelee ja muutenkin pönttö olo. Olisinkohan tulossa kipeäksi? Tosin yli-innokas ilmastointilaite, järjettömän kokoinen lounas ja yleinen aivolamaannus saattavat myös selittää olotilan. Auttaisikohan kahvi?

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Tavallistakin tylsempi päivä

Limsa-automaateista ovat taas limsat lopussa. Yhtä pahan makuista kolaa oli vielä jäljellä, minun pakko juoda sitä, etten saisi kofeiniinpuutostilakramppeja. En kyllä voi kovin montaa pullollista tuota litkua juoda. Pitää kai siirtyä taas kahviin tai hakea oikeaa kolaa lähikaupasta. Pahus, olen pärjäillyt jo aika pitkään ilman kahvia.

Pihapiirissä autoilijat ovat ulottaneet anarkiaparkkeeraustoimintansa piha-alueelta viereiselle pyörätiellekin. Koko pyörätien varsi on nyt täynnä parkkeerattuja autoja. En tajua mikseivät parkkipirkot käy täällä ikinä. Kaupungin tulot tuplaantuisivat annettujen pysäköintisakkojen määrällä. Kai kaupunki saa rahat pysäköintisakoista?

Tänään on ollut vielä normaaliakin tylsempää. Ensinnäkin joudun korjaamaan todella ärsyttävää merkkijonon korjaustoiminnallisuutta, ja toisekseen pöhkön nettipelin palvelin on poissa käytöstä, enkä voi seurata mitä joukkoni tekevät. Onhan pelin seuraaminenkin aika tylsää, mutta mielummin katselen vaikka pelin vaihtuvia numeroita, kuin loputtomasti rullaavia serverin käynnistymistekstejä.

Huonetoveri tuossa on kähissyt ja köhinyt jo pari päivää. Hän kävi lääkärissäkin, mutta aikoi silti sinnitellä töissä. Lopulta järki alkoi iskostua tuohonkin ihmisraukkaan, ja päivän päätteeksi tämä työn sankari joutui nöyrtymään ja lähtemään loppuviikoksi kotiin sairaslomalle. Mieli tekisi itsekin alkaa teeskennellä samanlaisia oireita sairasloman toivossa, mutta olen niin huono näyttelijä, että ei minua kukaan uskoisi. Nenä on kyllä välillä taas vähän vuotanut. Jospa tällä kertaa tulisinkin oikeasti kunnolla kipeäksi.

Kävin taukotilassa syömässä nuudeleita ja todistin kolmen ihmisen sadattelua siitä, että kahvi oli kummastakin kannusta loppu. Virallinen käytäntöhän on, että kun toinen loppuu, niin se pitäisi keittää heti täyteen. Vain yksi kolmesta ihmisestä todella keitti kahvia, muilla oli kai olevinaan liian kiire tai jotain. Onneksi en juo enää kahvia. Tai en ainakaan juo sitä usein.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Olisi kivaa osata kirjoittaa musikaalisesti

Olen tänään työskennellyt kolmen eri projektin parissa. Yksi vanha kauhuprojektikin palasi kummittelemaan, ja vaati kiireellistä huomiotani. Elättelen hieman toivoa, että pääsisin siitä kuitenkin taas toistaiseksi eroon. Saapa nähdä. Kahdella muullakin projektilla on tietenkin älytön kiire. Kylläpäs taas alkaa viikko ihanasti. Ulkonakin sataa kaatamalla.

Projektista toiseen siirtyessä minulle tulee aina joksikin aikaa täydellinen epätietoisuus siitä, mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä. Unohdan joka projektin aina lähes välittömästi, kun en ole juuri tekemässä sitä. Riippuen kuinka kauan on aikaa siitä kun viimeksi olen koskenut projektiin, asiat pikku hiljaa alkavat palailla mieleen ja alan hahmottaa mitä minun pitäisi tehdä. Tänään, kun olen pomppinut kolmen projektin välillä, näitä epätietoisuus hetkiä on ollut normaalia enemmän. Tuijottelen silloin epäuskoisen näköisenä koodia, klikkailen auki tiedostoja ja näytän ulkopuolisesta tarkkailijasta varmaankin todella poissaolevalta.

Voisi olla aika jännittävää opetella kirjoittamaan rytmisesti. Tarkoitan siis, että olisi kiva kun siinä napsutuksessa joka tulee kirjoittamisesta olisi jokin vetävä rytmi. Useimmiten kirjoittamisesta tuleva naksutus on aika epärytmistä. Voisin yrittää keskittyä pitämään lyöntitiheyden alkuun mahdollisimman tasaisena. Jos saisin sen sujumaan, niin voisin sitten yrittää muuntaa näpytysrytmiä mielenkiintoisemmaksi. Todella hienoa olisi, jos vaikka kolme ihmisistä samassa huoneessa kirjoittaisi niin, että kaikkien rytmit sopisivat yhteen. Kaikkien näppäimistöt kuulostavat kuitenkin hieman erilaisilta. Tuloksena voisi olla jotain afrikkalaisheimojen rummutuksen tyylistä primitiivistä polyrytmiä.

Olisikohan mahdollista tehdä tavallisen työskentelyn ohessa jotain uutta, mitä kukaan ei olisi tehnyt koskaan aiemmin? Vaikka keksisi jonkun ihan uuden tavan ratkaista jokin ongelma. Pakkohan sellaista on joskus tapahtua. Rajan veto sen välille, mikä on todella uutta, ja mikä vain vanhan toistoa, on varmaankin aika vaikeaa. Toisaalta tuskin kukaan kirjoittaa edes perusjuttuja aivan täsmälleen samalla tavalla kuin joku toinen, mutta toisaalta suuri osa ohjelmakoodista muistuttaa paljon jotain muuta ohjelmakoodia.

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Monitorini ei korvaa nuotiota

Uuden projektin kehitysympäristö alkaa taas palailla mieleeni. Tässä olikin enimmäkseen kyse tekstin pätkien kopioinnista paikasta toiseen. Mukava puoli tässä ympäristössä on myös se, että serveriä ei tarvitse käynnistellä uudestaan kovinkaan usein. Maalailen vain hiirellä tekstejä ja hakkailen ctrl + c:tä ja ctrl + v:tä. Aivoja ei tarvitse suuremmin rasittaa. Pitäisi kyllä ehkä: Saattaa olla, että kun vain kopioin aivottomasti koodia paikasta toiseen, niin koodi ei välttämättä kyllä aina tee ihan sitä mitä kuvittelen sen tekevän. No, testaamisesta tulee sitten jännittävämpää.

Vaikka ulkona on jo aika kylmää ja syksyistä, niin joku sekopää istuskelee vielä ravintolan terassilla. Mies on varmaan eskimo. Tai humalassa. Tai molempia. Tai ehkä hän on narkomaani. Tätä viimeistä vaihtoehtoa tukisi se, että hänellä on aurinkolasit päässään. Narkomaanit tunnetusti käyttävät aina aurinkolaseja.

Argh! Sain työpuhelun. Vanhan projektin ihmiset olivat tulleet juuri asiakasneuvotteluista ja sopineet että koodaamaani palikkaan tulee muutoksia, jotka ovat viikon päästä valmiina. Jees! Juuri näin. En ollutkaan toisesta projektista kuin suunnilleen viikon jäljessä, nyt kun vielä teen ensi viikolla tuota vanhaa projektia, niin olen ehkä jo kaksi viikkoa jäljessä. Pitäisi kai tehdä taas koko viikonloppu hommia. En kyllä jaksa. Taidan tänäänkin lähteä etuajassa. Sitä paitsi tänään on vielä joku hölmö osastopalaverikin. Hommat eivät kyllä nyt taas etene yhtään.

Täällä on kylmä. Minun on pakko näpytellä koko ajan jotain, etteivät sormeni kohmetu. Taidan kohta lämmitellä niitä varovasti monitorin päällä. Toivottavasti sormeni eivät paistu kuin nakit nuotiolla. No ei kai tuo monitori ihan niin kuuma ole kuitenkaan. Jos se olisi, niin tuntisin siitä hohkaavan lämmön varmasti tänne asti. Tuo tuntuu kyllä keskittävän lämpöenergiansa suoraan ylöspäin, eikä lainkaan sivuille. Kokeilin varovasti monitorin päällistä: Ei kovinkaan kuuma, hieman lämmin vain. Olen hieman pettynyt.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Tiedän missä Cthulhu käy syömässä

Taas yksi työntekijä on lähdössä meiltä. Saimme itse leivottua kakkua lähtiäisten kunniaksi. Tämä projektipäällikkö ei suostunut vihjaisemaankaan, mitä aikoo tehdä seuraavaksi. Jäähyväissähköpostissa kyllä jossain puhuttiin alan vaihtamisesta, ehkä hän alkaa lakaisukoneenkuljettajaksi.

Pääsin ainakin hetkeksi eroon yhdestä projektista ja aloin koodaamaan toista. Hah, tämä uusi projekti tuntuu kuin lomalta edelliseen verrattuna. Tosin vanhakin projekti palasi kummittelemaan sen verran, että keskustelimme tulevaisuuden suunnitelmista, ja minua varovaisesti kyseltiin osallistumaan johonkin asiakaspalaveriinkin. Kun kerran sain valita, niin en tietenkään suostunut.

Ihan kuin aamulla olisi tuullut eri suunnasta kuin nyt iltapäivällä. Mielestäni aamulla tuuli lännestä, nyt näyttäisi tuulevan idästä. Ilmavirrat varmaankin pyörteilevät, ja tuulen suunta vaihtuu sen mukaan, kun pyörteen keskus liikkuu johonkin päin.

Olen nähnyt jo kaksi kertaa tänään, että läheisen ravintolan eteen on tilattu taksi, ja kohta joku tulee ravintolasta, hyppää kyytiin ja ajaa pois. Ravintolassa mahtaa olla kamalaa. Hetken siellä istuttuaan ihmiset alkavat miettiä että "täältä on pakko päästä pois nopeasti ja kauas. Tilaanpa taksin ja poistun maasta." Täytyy muistaa, että en koskaan mene tuohon ravintolaan. Siellä on varmaankin työntekijöinä Cthulhun kätyreitä. Ulospäin ravintola kyllä näyttää aivan säädylliseltä.

Taidan tänään livahtaa töistä etuajassa. Tuntikirjanpitoni on kyllä edelleen miinuksella, mutta reuhuttuani kiireellä täällä iltamyöhään koko alkuviikon, en kyllä tänään jaksa notkua täällä yhtään sen pitempään kuin on pakko.

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007

Pankkikatastrofi

Tämä päivä on ollut täynnä epätoivoista räpellystä. Kauhealla kiireellä pitäisi äkkiä korjata vaikka mitä, mutta kun on niin kiire, niin virheitä tulee aina vain lisää. Pitäisi kai lähteä vain sovinnolla kotiin ja kokeilla koodausta paremmalla ajalla uudestaan.

Ulkona vähän satelee. Ei mitenkään hirveästi, mutta sen verran, että ihmisillä näkyy sateenvarjoja. Hassu juttu muuten, minusta tuntuu, että pihalla jalankulkijoiden määrä putoaa heti puoleen, kun vähänkin sataa. Tämä tukee teoriaani siitä, että suurella osalla tuolla pihalla käppäilevistä ihmisistä ei ole mitään erityistä asiaa mihinkään. Jos vähän sataa, niin ajatellaan, että "enpä taidakaan mennä mihinkään. Taidankin jäädä tähän ja odotella jos sade lakkaisi. Ei minulla oikeastaan mitään asiaa mihinkään ollutkaan."

Olen eksyksissä ehtolauseviidakossa. Loputtomien toistorakenteiden sisällä on käsittämätön määrä ehtolauseita, joiden pitäisi ottaa huomioon kaikki mahdollinen. Tietenkään kaikkea ei voi ottaa huomioon. Noihin typeriin toistorakenteisiin pitäisi saada jotain älykkyyttä. Pitäisi puhaltaa henkiin nuo koodin pätkät, niin että ne elelisivät ihan omaa elämäänsä, eikä niitä tarvitsi ohjailla kaikessa mahdollisessa. Hyvän koodin pitäisi pystyä pärjäilemään ihan omillaankin ja tekemään omia päätöksiä.

Nettipankin sivut olivat poissa käytöstä. Kaameaa. Juuri kun mieleni kerrankin teki maksaa laskuja. Tai siis kerrankin muistin, että pitäisi maksaa yksi lasku. Tästä seuraa varmaankin katastrofi. Laskuni jää maksamatta, hakkerit ovat vallanneet koko pankin ja siirtäneet rahat omille tileilleen. Ihmisten palkat jäävät maksamatta, eikä kenelläkään ole rahaa maksaa asuntoaan tai ostaa ruokaa. Kuolemme kaikki nälkään kylmässä katuojassa. Alasti. Iho täynnä paiseita ja hiukset syöpäläisiä kuhisten. Viimeinen ajatukseni lienee: "Olisikohan kommunismissa sittenkin ollut järkeä?"

Jotenkin tuntuu siltä kuin olisin unessa. En osaa sanoa miksi. Kaikki vain tuntuu epätodelliselta. Ihan kuin olisin puolihorteessa, jossa tietäisin että, olen unessa ja kohta herään. "Millään ei ole mitään väliä, koska tämä on vain unta. Oikeasti kaikki tapahtuu myöhemmin toisessa maailmassa."

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Minne pommi pitäisi viedä?

Taivas on täysin pilvetön. Aurinkokin vähän paistelee. Aivan kuin olisi kesä. Taidan yrittää psyykata itseni kuvittelemaan, että nyt onkin kesä, ja olen lomalla ja olen vain huvin vuoksi tullut tänne töihin rennosti fiilistelemään. Siis toisin sanoen kuvittelen, että olen tullut hulluksi. Onkohan hullua kuvitella olevansa hullu? Jos on hullu, niin saako töistä vapaata?

Ajan kuluksi erehdyin tuijottelemaan työpöytääni. Nyt minua häiritsee suunnattomasti, että pöydän sivutason puun syyt kulkevat eri suuntaan kuin muun pöydän puun syyt. Tuota tasoa ei ikävä kyllä saa kiinni pöytään toisin päin, eli niin, että syyt kulkisivat saman suuntaisesti. Minun on pakko keksiä tuolle kummallisuudelle hyvä ja looginen selitys, muuten se tuntuu liikaa virheeltä, enkä voi kestää sitä. Jospa puun syiden tarkoitus on kohdistaa katse monitoriin? Puun syyt tavallaan kyllä osoittavat monitoriin. Saa luvan kelvata selitykseksi.

Huomenna pitäisi taas toimittaa asiakkaalle jotain. Oikeastaan koko sovelluksen pitäisi kai olla huomenna valmis. Yritän korjailla mahdollisimman tehokkaasti viimeisiä virheitä. En oikein usko, että saan kaikkia korjattua ajoissa, mutta kunhan nyt kaikkein irvokkaimmat virheetkin saisin siistittyä, niin voisin olla jossain määrin levollisella mielin. Vaikka on kiirekin, on silti tylsää. Serverin käynnistymisen odottaminen tuntuu kestävän normaaliakin pitempään. Virheiden jäljittäminenkin on tylsää, vaikka sitä tekisi kiireessäkin.

Joku mies juoksi äsken pihan poikki laatikko sylissään. Laatikossa oli varmaankin pommi. Mies oli joko terroristi matkalla kohteeseensa, tai suuri sankari kiikuttamassa pommia johonkin missä siitä ei olisi kenellekään vaaraa. Voisikohan hän olla vähän molempia? Jos hän vaikka huomasi pommin jossain kohteessa, missä hän ei halunnut sen räjähtävän ja sen sijaan, että olisi yrittänyt estää pommin räjähtämisen, hän veikin sen jonnekin, missä se hänen mielestään saikin räjähtää. Ehkä hän vei sen työpaikalleen?

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Ongelma vanhoista kuiteista

Kaamea maanantai on täällä taas. Tänään ei töissä tunnu onnistuvan mikään. Olen koodannut mielestäni äärimmäisen tehokkaasti varmaankin satoja rivejä, mutta silti mikään ei tunnu riittävän. Olisi pitänyt kai kyhjöttää täällä koneen äärellä koko viikonloppu, nyt tunnit jäivät kyllä aika vähäisiksi. Täytyy kai yrittää tasoittaa tilannetta tekemällä ylitöitä. Masentavaa ajatella ylitöitä heti maanantaina.

Pihalla on kaksi autoa taas pysäköity suoraan pysäköintikieltomerkin alle. Toinen niistä on kyllä taksi, ehkä takseilla on jotain erikoisoikeuksia? Toinen taas on jonkinmoinen isännöintiyhtiön tai vastaavan pakettiauto, semmoinen jonka tuulilasissa useimmiten lukee "HUOLTOAJO". Silläkin on varmaan jotain erikoisoikeuksia. Onkohan kaikilla autoilijoilla jotain erikoisoikeuksia, joiden takia ei tarvitse välittää kaikista liikennemerkeistä ja -säännöistä?

Sain jonkunmoisen aikataululistan, josta näkyy mitä minun olisi pitänyt minäkin päivänä olla tehnyt. Sanomattakin on selvää, että olen heti kättelyssä siitä päiväkausia jäljessä. Toisaalta tarkka tieto siitä kuinka paljon olen myöhässä voi jopa tehdä olon levollisemmaksi: Aiemmin vain arvailin, että kuinka paljon olen myöhässä. Nyt tavallaan tuntuu siltä, että aikataulua voi jopa kuroa umpeen.

Heitin lompakostani läjän vanhoja kuitteja roskiin. Rahaahan siellä ei tietenkään ollut enää tässä vaiheessa kuukautta. Nyt joku utelias roskisdyykkari voi selvittää kuiteistani mihin olen rahani tuhlannut. Hänhän saa selville koko elämäni! Pitäisiköhän käydä varmuuden vuoksi tyhjentämässä roskis vaikka arkaluontoisten paperien roskikseen? Tai biojäteroskikseen! Kai nuo kuitit maatuvat? Ja jos niiden päällä on kaksi kiloa käytettyjä kahvinpuruja, banaanin kuoria ja puuron jämiä, niin ketään tuskin enää kiinnostaa tutkia niitä. Tai sitten voisin polttaa nuo roskat, se olisi miehekästä! Siinä olisi kyllä se huono puoli, että täällä on palohälyttimiä joka paikassa. Voisin tietty mennä ulos, mutta sielläkin saattaisin herättää epätoivottua huomiota. Ehkä voisin liottaa nuo kuitit paperimassaksi? Ei nyt keksin: heitän kuitit biojäteroskikseen, sitten syön roskiksesta jotain ällöttävää, niin että minun on pakko oksentaa, ja oksennan kuittien päälle. Kukaan ei taatusti koske kuitteihin enää kun ne ovat oksennuksessa. Sitä paitsi vatsahapot saattavat liuottaakin kuitit tehokkaasti lukukelvottomaksi mössöksi.

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Haluaisin olla ohjelmistodiktaattori

Taas sitä ollaan viikonloppuna töissä. Nyt minun ei olisi ollut varmaan ihan pakko tulla tänne, mutta päätin yrittää vähän paikkailla syntejäni epätunnollisena työntekijänä viime viikolta. Pitäisi saada yksi projekti valmiiksi, että voisin sitten keskittyä kokonaan toiseen projektiin. Tietysti asiakaskin voisi olla iloinen, kun saisi tilaamansa ohjelmiston silloin kun sen pitikin tulla. En kyllä menisi vielä vannomaan, että näin tulee tapahtumaan.

Täällä on todella rauhallista. Ketään muuta ei taida olla töissä minun lisäkseni. En ainakaan huomannut ketään missään huoneessa, enkä ole kuullut mitään orgaanista ääntelyä. Tietysti joku voi olla kyyhöttämässä siivouskomerossa, mutta hänkään ei minua suuremmin ole häirinnyt. Kuuntelen musiikkia vaihteeksi ihan kaiuttimilla kuulokkeiden sijaan. Oikeastaan täällä on aika leppoisaa, kun ihmisiä ei ravaa ympärillä, eikä tarvitse kuunnella, että yrittääkö joku puhua minulle, tai tuijotteleeko joku olkani yli mitä teen. Toisaalta täällä on myös entistäkin tylsempää. Ihmisille tulee useimmiten puhuttua aina joskus sentään jotain.

Yritän taas reagoida ihmisten kummallisiin tapoihin käyttää tätä koodaamaani ohjelmakomponenttia. Ihmiset käyttävät näitä ohjelmia toisinaan typerästi. Tekisi mieli tämänkin tapauksen kohdalla antaa käyttäjälle ilmoitus: "Se mitä juuri teet on tyhmää. Lopeta se ja tee jotain muuta." Ikävä kyllä nykyinen trendi ohjelmistokehityksessä on se, että käyttäjät sanelevat miten ohjelman tulisi toimia. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, kun voisin vain sanoa käyttäjille, että "jos haluat käyttää tätä sovellusta, niin sinun toimittava juuri näin, eikä millään muulla tavoin". "Tämä ohjelmisto on diktatuurinen. Joko käytät sitä juuri niin kuin sitä on tarkoitettu käytettäväksi, tai et käytä sitä ollenkaan."

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

20 vuotta eteen- ja taaksepäin

Nyt ei ole kyllä taas yhtään työnteko-olo. En oikein tiedä mikä olo minulla on, mutta jotenkin tuntuu taas vaikealta saada ajatukset keskitettyä koodaamiseen. Olen höpötellyt sekavia työkavereiden kanssa, pelannut nettipeliä, surffaillut turhilla www-sivuilla ja koodannut siinä ohessa jotain mitä olen itsestäni irti saanut. Voisinpa mennä jo kotiin.

Koodaankohan minä tällaista soopaa vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin? Toivottavasti en. Todennäköisesti teen jotain samantapaista työtä, mutta käytännön työn teko on toivottavasti jotain muuta. Luotan siihen, että kehitys parantaa elinolojani. En luota omaan kehitykseeni, urakehitykseen, enkä työnantajani kehitykseen, mutta luotan ohjelmistojen ja ohjelmistojen tekemisen kehitykseen. Parin kymmenen vuoden päästä toivottavasti monet nyt ärsyttävät jutut on jotenkin automatisoitu, tekeminen painottuu enemmän suunnitteluun ja serverin buuttiajat ovat ainakin lyhentyneet. Toivottavasti serveriä ei tarvitsisi tulevaisuudessa enää edes buutata sataa kertaa päivässä. Toisaalta tulevaisuus tuo todennäköisesti mukanaan jotain aivan uusia ärsyttäviä asioita, joita en osaa nyt kuvitellakaan. Luotan silti siihen, että tulevaisuudessa koodaaminen on kivempaa.

Minkähänlaista koodaaminen oli kaksikymmentä vuotta sitten? Jotain kummallista konekielisoopaa? Ei kai tuolloin enää ollut sentään reikäkortteja ollut käytössä? Semmoisia hassun näköisiä nauha-asemia varmaankin oli vielä 1987 jossain. En ole ikinä tavannut kovin vanhaa koodaajaa, jolta olisin voinut kysyä, minkälaista koodaaminen tuolloin oli. Oikeastaan kun alan ajatella asiaa, niin en ole koskaan tavannut kovin vanhaa koodaajaa. Pitäisiköhän huolestua? Kuolevatko kaikki koodaajat ennen eläkeikää? Joskus olen kuullut puhuttavan, että jossain oli jotain koodaajia, jotka jäävät kohta eläkkeelle, mutta nuo nyt ovat tuommoisia huhupuheita. Joskus olen tavannut jonkun ihmisen, joka oli joskus kauan sitten koodannut, mutta vaihtoi alaa. Olisi tuossa toivon kipinä? Ehkä kaikki koodaajat eivät kuolekaan nuorena, heistä vain tulee jotain muuta. Mitähän minusta tulee? Lakaisukoneenkuljettaja?

Onpa kylmä. Joko tuo ilmastointilaite on taas pimahtanut tai sitten olen tulemassa kipeäksi. Tai jotain. Ehkä minun elimistöni yrittää taas keksiä jotain virikkeitä minulle, kun muuten on niin tylsää.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Sadetta tiedossa itään

Unen puute alkaa tuntua aika murskaavalta. Kävin äsken loikoilemassa kymmenen minuuttia lepohuoneen sohvalla. En osaa sanoa nukuinko. Todennäköisesti. Onneksi kohta on viikonloppu, vaikka minun pitäisi kyllä tulla viikonloppunakin töihin. Tänään tulin tunnin myöhässä töihin ja lähden etuajassa.

Olo tuntuu jotenkin valasmaiselta. En osaa sanoa miksi. Ehkä osin runsaanpuoleisesta lounaasta, ja osin ehkä siksi, että tekee mieli päästellä suusta korkeita ujeltavia ääniä. Mitenkähän valaat nukkuvat? Nousevatko ne meren pinnalle kelluskelemaan? Vai uivatko ne unissaan? Täytyyhän niiden ainakin hengittää välillä - osaavatkohan ne unissaan nousta välillä hengittämään? Siis jos ne uivat nukkuessaankin.

Kissat ovat ihailtavan hyviä nukkumaan. Olisinpa kissa.

Ulkona on harmaa ilma, ei kuitenkaan sada vielä. Lokkeja lentelee korkealla, vain hieman pilvien alapuolella. Pilvimassat liikkuvat aika nopeasti itään. Ne muuttavat muotoaan hieman liikkuessaan. Tuntuu siltä kuin ne muuttuisivat koko ajan enemmän sadepilvien näköisiksi. Viimeistään Venäjällä varmasti sataa.

Statistiikkaa serverin käynnistelystä: Serverin ohjelmistokoodien kääntämiseen kului aikaa 2 minuuttia 45 sekuntia. Itse serverin käynnistäminen kesti 57 sekuntia. Lisäksi aikaa kului varmaankin noin minuutti, ennen kuin huomasin, että serveri olikin jo käynnissä. Pienen muutoksen testaamiseen kuluu siis aikaa aina vähintään viisi minuuttia. Ei oikeastaan ole ihmekään, että en ole oikein hyvin aikataulussa.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Koodaajat ja merirosvot

Vähän semmoinen olo, että saatan olla tulossa kipeäksi. Aivastelen, vähän paleltaa ja silmiäkin aristaa. Oireet voivat kyllä johtua taas ihan tavallisesta unen puutteestakin.

Pihalle on parkeerannut joku salainen agentti. Pihan laidalle on parkkeerannut vihreä Audi nokka keskelle pihaa osoittaen ja ratin takana istuu joku mies. Miehellä on vaalea ulkotakki päällään, en näe tästä kuinka pitkä se on, mutta veikkaisin, että se on juuri sellainen agenttitakki. Niin ja aurinkolasitkin miehellä on. No nyt mies kai huomasi, että huomasin hänet ja ajoi pois. Pahus.

Voikohan koodaajien ammattikunnasta koskaan tulla yhtä legendaarista kuin merirosvojen ammattikunnasta? Merirosvoista on sentään tehty elokuvia, heidän pukeutumistyylinsä tunnistaa heti ja jos örisee omituisesti niin useimmat ymmärtävät/luulevat heti, että esität merirosvoa. Varmaankin merirosvotkin ovat aikoinaan olleet ihan tavallisia ammatinharjoittajia siinä missä muutkin. Jos aikoinaan katsoi torin laidalle ja luetteli siellä maleksivien ihmisten ammatteja, niin merirosvo oli vain yksi muiden joukossa. "Tynnyrintekijä, maanviljelijä, kauppias, merirosvo, kalastaja." Toisaalta tynnyrintekijät eivät ole kovinkaan legendaarisia. Muistuttavatko koodaajat enemmän merirosvoja vai tynnyrintekijöitä. Lapset eivät varmaankaan halua leikkiä tynnyrintekijöitä, mutta merirosvoja haluavat. Miksi? Tynnyrintekijät ovat tylsiä, he eivät erotu joukosta, eikä heille ei tapahdu mitään mielenkiintoista. Merirosvoilla on omat tapansa, he erottuvat pukeutumisellaan ja he elävät vaarallista ja haasteellista elämää. Koodaajillakin on kyllä omat tapansa, hekin saattavat erottua pukeutumisellaan (useimmiten negatiivisessa mielessä), heidänkin elämänsä on haasteellista... Mutta tylsää. Minun on helppo kuvitella, että merirosvoa monet ovat ihailleet, koodaajia ihailevat korkeintaan toiset koodaajat.

Hooh, nyt täytyykin jo lähteä osaston tiedotus/ideointi/mikälie-tapahtumaan. Toivottavasti siellä on kahvia.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Ideoita ohjelmistotuotantoon sämpylöistä

Olin eilen ja tänään opiskelemassa. Eilen minulla oli tarkoitus tulla vielä illalla töihin, kun oli niin paljon hommia, mutta en sitten jaksanut. Väsytti ihan liikaa. Nukuin taas viikonloppuna huonosti. Pahus kun ei ole mitään lomaakaan tiedossa, että ehtisin joskus nukkua pois univelat.

Niin, niinhän sitä sanotaan: "Kuolema kuittaa univelat." Onkohan nukkumisesta tullut eräänlainen lupaus siitä että tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa? Aikoinaan papit lupailivat, että "ei se mitään vaikka elämäsi on kamalaa, taivaan ilot odottavat sinua sitten kun kuolet." Nykyään kukaan ei enää lupaile mitään paratiisia. Pelkästään ikuinen uni riittää.

Huomenna on joku ihme juttu jossain, minne meidän osastolta ilmeisesti ainakin suurin osa on menossa. Minä ainakin menen, vaikka olisi hirveästi hommiakin. Jos täältä saa olla luvalla pois, niin minähän häivyn heti. En muista yhtään mistä tilaisuudessa oli kyse. Varmaankin jotain osaston kehittämistä. Ei minulla kyllä ole yhtään ideaa mistään kehityksestä. Ei paljon muustakaan. Luutavasti siellä saa jotain syötävää. Voisin ammentaa ideoita ehkä ruoasta.
"Minun mielestäni, meillä pitäisi olla osastolla enemmän vihreää. Niin kuin salaattia. Ehkä jotain kelmeää keltaistakin, vähän niin kuin juustoa."
"Projektimme kaipaavat enemmän sisäistä rapeutta. Ja joustoa."
"Asiakkaamme haluavat meiltä varmaankin enemmän tanakkuutta. Sellaista tuhtiutta, että heillä ei olisi tyhjä olo palveluitamme tilatessaan."
"Meidän ei myöskään tulisi tarjota palveluitamme liikaa asiakkaille, ettei heille tule ähky. Annetaan kaikkea sopivasti, niin että he ovat tyytyväisiä tekemisiimme, mutta edelleen toimintakykyisiä. Pahinta olisi, jos antaisimme heille niin paljon ohjelmistotuotteita, että he eivät enää kykenisi sulattamaan niitä."


Saapas nähdä, ehdinkö huomennakaan tehdä tylsyysraporttia. Ehkä heti aamusta. Aamulla on kyllä usein tylsää, mutta toisaalta aamuisin minulla on usein niin vähän energiaa, että en jaksa edes raportoida tylsyydestä. Työt nyt eivät ainakaan etene huomenna yhtään. Tarkoituksenani olisi vielä torstaina ja perjantainakin lähteä töistä normaalia aiemmin. Toisaalta ajattelin kyllä myös tulla viikonloppuna töihin, mutta silti projektin valmistuminen ajallaan näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Varmaan minun pitäisi ilmoittaa asiasta jollekin, mutta en jaksa. Ehkä huomenna. Tai ylihuomenna. Tai no, kylläpähän ne huomaavat sen itsekin aikanaan.