perjantaina, elokuuta 31, 2007

Työläiset tulevat ja menevät

Uijui! Pihalla ikkunan alla on betoniauto kaatamassa betonia jonkunmoiseen ränniin kuorma-auton lavalla. Näyttää aika jännältä. Rännistä betoni ilmeisesti ohjataan johonkin kummallieen putkivarteen, josta sitten betonia tungetaan tämän rakennuksen kylkeen. Tämä rakennus on varmaankin vaarassa sortua ja nyt nuo yrittävät epätoivoisesti pönkittää tätä. Taidan karata tänään töistä aikaisin, ennen kuin talo romahtaa.

Kylläpä taas turtunut olo. Yritän saada koodattua uutta toiminnallisuutta, mutta olen niin väsynyt ja tylsistynyt, että unohdan koko ajan mitä olin tekemässä. Tekisi mieli tehdä jotain ihan muuta. En oikein tiedä kyllä mitä. Ihan mitä vain. Voisin ehkä vaikka napsutella sormiani. Se voi kyllä hermostuttaa huonekaveriani. Ehkä napsuttelen sormiani mielessäni. Plääh. Ei tämä toimi. Tylsää.

Saimme kääretorttua. Yksi työntekijä irtisanoutui ja menee kilpailijalle töihin. Läksiäisiksi hän tarjosi kuitenkin hyvää kääretorttua. Tänään myös yksi toinenkin työntekijä jää opintovapaalle. Hän ei kuitenkaan tarjonnut mitään, koska palaa vielä takaisin. Kai. Ensi viikolla meidän osastomme on prosenteissa huomattavasti pienempi. No, tuli meille kyllä joku aika sitten pari uuttakin työntekijää, joten ei kai tässä nyt aivan hätää olla kärsimässä. Tosin toinen uusista työntekijöistä oli täällä töissä ennestäänkin työharjoittelijana, mutta nyt hänelle aletaan ilmeisesti maksaa jotain palkkaakin.

Kuluisipa aika edes hieman nopeammin. Sinänsä työn kannalta aivan hullua toivoa, että aika kuluisi nopeammin, koska jo nyt on kova kiire, mutta ihmisenä todellakin toivon, että pääsisin jo pois täältä. Perjantai-iltapäivä saa taas olon tuntumaan siltä kuin ihoa pistelisi jokin teräsvillan tapainen. Ehkä se on taas vain liika kofeiini.

Ei kommentteja: