Haluaisin olla ohjelmistodiktaattori

Taas sitä ollaan viikonloppuna töissä. Nyt minun ei olisi ollut varmaan ihan pakko tulla tänne, mutta päätin yrittää vähän paikkailla syntejäni epätunnollisena työntekijänä viime viikolta. Pitäisi saada yksi projekti valmiiksi, että voisin sitten keskittyä kokonaan toiseen projektiin. Tietysti asiakaskin voisi olla iloinen, kun saisi tilaamansa ohjelmiston silloin kun sen pitikin tulla. En kyllä menisi vielä vannomaan, että näin tulee tapahtumaan.

Täällä on todella rauhallista. Ketään muuta ei taida olla töissä minun lisäkseni. En ainakaan huomannut ketään missään huoneessa, enkä ole kuullut mitään orgaanista ääntelyä. Tietysti joku voi olla kyyhöttämässä siivouskomerossa, mutta hänkään ei minua suuremmin ole häirinnyt. Kuuntelen musiikkia vaihteeksi ihan kaiuttimilla kuulokkeiden sijaan. Oikeastaan täällä on aika leppoisaa, kun ihmisiä ei ravaa ympärillä, eikä tarvitse kuunnella, että yrittääkö joku puhua minulle, tai tuijotteleeko joku olkani yli mitä teen. Toisaalta täällä on myös entistäkin tylsempää. Ihmisille tulee useimmiten puhuttua aina joskus sentään jotain.

Yritän taas reagoida ihmisten kummallisiin tapoihin käyttää tätä koodaamaani ohjelmakomponenttia. Ihmiset käyttävät näitä ohjelmia toisinaan typerästi. Tekisi mieli tämänkin tapauksen kohdalla antaa käyttäjälle ilmoitus: "Se mitä juuri teet on tyhmää. Lopeta se ja tee jotain muuta." Ikävä kyllä nykyinen trendi ohjelmistokehityksessä on se, että käyttäjät sanelevat miten ohjelman tulisi toimia. Kaikki olisi niin paljon helpompaa, kun voisin vain sanoa käyttäjille, että "jos haluat käyttää tätä sovellusta, niin sinun toimittava juuri näin, eikä millään muulla tavoin". "Tämä ohjelmisto on diktatuurinen. Joko käytät sitä juuri niin kuin sitä on tarkoitettu käytettäväksi, tai et käytä sitä ollenkaan."

20 vuotta eteen- ja taaksepäin

Nyt ei ole kyllä taas yhtään työnteko-olo. En oikein tiedä mikä olo minulla on, mutta jotenkin tuntuu taas vaikealta saada ajatukset keskitettyä koodaamiseen. Olen höpötellyt sekavia työkavereiden kanssa, pelannut nettipeliä, surffaillut turhilla www-sivuilla ja koodannut siinä ohessa jotain mitä olen itsestäni irti saanut. Voisinpa mennä jo kotiin.

Koodaankohan minä tällaista soopaa vielä kahdenkymmenen vuoden päästäkin? Toivottavasti en. Todennäköisesti teen jotain samantapaista työtä, mutta käytännön työn teko on toivottavasti jotain muuta. Luotan siihen, että kehitys parantaa elinolojani. En luota omaan kehitykseeni, urakehitykseen, enkä työnantajani kehitykseen, mutta luotan ohjelmistojen ja ohjelmistojen tekemisen kehitykseen. Parin kymmenen vuoden päästä toivottavasti monet nyt ärsyttävät jutut on jotenkin automatisoitu, tekeminen painottuu enemmän suunnitteluun ja serverin buuttiajat ovat ainakin lyhentyneet. Toivottavasti serveriä ei tarvitsisi tulevaisuudessa enää edes buutata sataa kertaa päivässä. Toisaalta tulevaisuus tuo todennäköisesti mukanaan jotain aivan uusia ärsyttäviä asioita, joita en osaa nyt kuvitellakaan. Luotan silti siihen, että tulevaisuudessa koodaaminen on kivempaa.

Minkähänlaista koodaaminen oli kaksikymmentä vuotta sitten? Jotain kummallista konekielisoopaa? Ei kai tuolloin enää ollut sentään reikäkortteja ollut käytössä? Semmoisia hassun näköisiä nauha-asemia varmaankin oli vielä 1987 jossain. En ole ikinä tavannut kovin vanhaa koodaajaa, jolta olisin voinut kysyä, minkälaista koodaaminen tuolloin oli. Oikeastaan kun alan ajatella asiaa, niin en ole koskaan tavannut kovin vanhaa koodaajaa. Pitäisiköhän huolestua? Kuolevatko kaikki koodaajat ennen eläkeikää? Joskus olen kuullut puhuttavan, että jossain oli jotain koodaajia, jotka jäävät kohta eläkkeelle, mutta nuo nyt ovat tuommoisia huhupuheita. Joskus olen tavannut jonkun ihmisen, joka oli joskus kauan sitten koodannut, mutta vaihtoi alaa. Olisi tuossa toivon kipinä? Ehkä kaikki koodaajat eivät kuolekaan nuorena, heistä vain tulee jotain muuta. Mitähän minusta tulee? Lakaisukoneenkuljettaja?

Onpa kylmä. Joko tuo ilmastointilaite on taas pimahtanut tai sitten olen tulemassa kipeäksi. Tai jotain. Ehkä minun elimistöni yrittää taas keksiä jotain virikkeitä minulle, kun muuten on niin tylsää.

Sadetta tiedossa itään

Unen puute alkaa tuntua aika murskaavalta. Kävin äsken loikoilemassa kymmenen minuuttia lepohuoneen sohvalla. En osaa sanoa nukuinko. Todennäköisesti. Onneksi kohta on viikonloppu, vaikka minun pitäisi kyllä tulla viikonloppunakin töihin. Tänään tulin tunnin myöhässä töihin ja lähden etuajassa.

Olo tuntuu jotenkin valasmaiselta. En osaa sanoa miksi. Ehkä osin runsaanpuoleisesta lounaasta, ja osin ehkä siksi, että tekee mieli päästellä suusta korkeita ujeltavia ääniä. Mitenkähän valaat nukkuvat? Nousevatko ne meren pinnalle kelluskelemaan? Vai uivatko ne unissaan? Täytyyhän niiden ainakin hengittää välillä - osaavatkohan ne unissaan nousta välillä hengittämään? Siis jos ne uivat nukkuessaankin.

Kissat ovat ihailtavan hyviä nukkumaan. Olisinpa kissa.

Ulkona on harmaa ilma, ei kuitenkaan sada vielä. Lokkeja lentelee korkealla, vain hieman pilvien alapuolella. Pilvimassat liikkuvat aika nopeasti itään. Ne muuttavat muotoaan hieman liikkuessaan. Tuntuu siltä kuin ne muuttuisivat koko ajan enemmän sadepilvien näköisiksi. Viimeistään Venäjällä varmasti sataa.

Statistiikkaa serverin käynnistelystä: Serverin ohjelmistokoodien kääntämiseen kului aikaa 2 minuuttia 45 sekuntia. Itse serverin käynnistäminen kesti 57 sekuntia. Lisäksi aikaa kului varmaankin noin minuutti, ennen kuin huomasin, että serveri olikin jo käynnissä. Pienen muutoksen testaamiseen kuluu siis aikaa aina vähintään viisi minuuttia. Ei oikeastaan ole ihmekään, että en ole oikein hyvin aikataulussa.

Koodaajat ja merirosvot

Vähän semmoinen olo, että saatan olla tulossa kipeäksi. Aivastelen, vähän paleltaa ja silmiäkin aristaa. Oireet voivat kyllä johtua taas ihan tavallisesta unen puutteestakin.

Pihalle on parkeerannut joku salainen agentti. Pihan laidalle on parkkeerannut vihreä Audi nokka keskelle pihaa osoittaen ja ratin takana istuu joku mies. Miehellä on vaalea ulkotakki päällään, en näe tästä kuinka pitkä se on, mutta veikkaisin, että se on juuri sellainen agenttitakki. Niin ja aurinkolasitkin miehellä on. No nyt mies kai huomasi, että huomasin hänet ja ajoi pois. Pahus.

Voikohan koodaajien ammattikunnasta koskaan tulla yhtä legendaarista kuin merirosvojen ammattikunnasta? Merirosvoista on sentään tehty elokuvia, heidän pukeutumistyylinsä tunnistaa heti ja jos örisee omituisesti niin useimmat ymmärtävät/luulevat heti, että esität merirosvoa. Varmaankin merirosvotkin ovat aikoinaan olleet ihan tavallisia ammatinharjoittajia siinä missä muutkin. Jos aikoinaan katsoi torin laidalle ja luetteli siellä maleksivien ihmisten ammatteja, niin merirosvo oli vain yksi muiden joukossa. "Tynnyrintekijä, maanviljelijä, kauppias, merirosvo, kalastaja." Toisaalta tynnyrintekijät eivät ole kovinkaan legendaarisia. Muistuttavatko koodaajat enemmän merirosvoja vai tynnyrintekijöitä. Lapset eivät varmaankaan halua leikkiä tynnyrintekijöitä, mutta merirosvoja haluavat. Miksi? Tynnyrintekijät ovat tylsiä, he eivät erotu joukosta, eikä heille ei tapahdu mitään mielenkiintoista. Merirosvoilla on omat tapansa, he erottuvat pukeutumisellaan ja he elävät vaarallista ja haasteellista elämää. Koodaajillakin on kyllä omat tapansa, hekin saattavat erottua pukeutumisellaan (useimmiten negatiivisessa mielessä), heidänkin elämänsä on haasteellista... Mutta tylsää. Minun on helppo kuvitella, että merirosvoa monet ovat ihailleet, koodaajia ihailevat korkeintaan toiset koodaajat.

Hooh, nyt täytyykin jo lähteä osaston tiedotus/ideointi/mikälie-tapahtumaan. Toivottavasti siellä on kahvia.

Ideoita ohjelmistotuotantoon sämpylöistä

Olin eilen ja tänään opiskelemassa. Eilen minulla oli tarkoitus tulla vielä illalla töihin, kun oli niin paljon hommia, mutta en sitten jaksanut. Väsytti ihan liikaa. Nukuin taas viikonloppuna huonosti. Pahus kun ei ole mitään lomaakaan tiedossa, että ehtisin joskus nukkua pois univelat.

Niin, niinhän sitä sanotaan: "Kuolema kuittaa univelat." Onkohan nukkumisesta tullut eräänlainen lupaus siitä että tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa? Aikoinaan papit lupailivat, että "ei se mitään vaikka elämäsi on kamalaa, taivaan ilot odottavat sinua sitten kun kuolet." Nykyään kukaan ei enää lupaile mitään paratiisia. Pelkästään ikuinen uni riittää.

Huomenna on joku ihme juttu jossain, minne meidän osastolta ilmeisesti ainakin suurin osa on menossa. Minä ainakin menen, vaikka olisi hirveästi hommiakin. Jos täältä saa olla luvalla pois, niin minähän häivyn heti. En muista yhtään mistä tilaisuudessa oli kyse. Varmaankin jotain osaston kehittämistä. Ei minulla kyllä ole yhtään ideaa mistään kehityksestä. Ei paljon muustakaan. Luutavasti siellä saa jotain syötävää. Voisin ammentaa ideoita ehkä ruoasta.
"Minun mielestäni, meillä pitäisi olla osastolla enemmän vihreää. Niin kuin salaattia. Ehkä jotain kelmeää keltaistakin, vähän niin kuin juustoa."
"Projektimme kaipaavat enemmän sisäistä rapeutta. Ja joustoa."
"Asiakkaamme haluavat meiltä varmaankin enemmän tanakkuutta. Sellaista tuhtiutta, että heillä ei olisi tyhjä olo palveluitamme tilatessaan."
"Meidän ei myöskään tulisi tarjota palveluitamme liikaa asiakkaille, ettei heille tule ähky. Annetaan kaikkea sopivasti, niin että he ovat tyytyväisiä tekemisiimme, mutta edelleen toimintakykyisiä. Pahinta olisi, jos antaisimme heille niin paljon ohjelmistotuotteita, että he eivät enää kykenisi sulattamaan niitä."

Saapas nähdä, ehdinkö huomennakaan tehdä tylsyysraporttia. Ehkä heti aamusta. Aamulla on kyllä usein tylsää, mutta toisaalta aamuisin minulla on usein niin vähän energiaa, että en jaksa edes raportoida tylsyydestä. Työt nyt eivät ainakaan etene huomenna yhtään. Tarkoituksenani olisi vielä torstaina ja perjantainakin lähteä töistä normaalia aiemmin. Toisaalta ajattelin kyllä myös tulla viikonloppuna töihin, mutta silti projektin valmistuminen ajallaan näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Varmaan minun pitäisi ilmoittaa asiasta jollekin, mutta en jaksa. Ehkä huomenna. Tai ylihuomenna. Tai no, kylläpähän ne huomaavat sen itsekin aikanaan.

Työläiset tulevat ja menevät

Uijui! Pihalla ikkunan alla on betoniauto kaatamassa betonia jonkunmoiseen ränniin kuorma-auton lavalla. Näyttää aika jännältä. Rännistä betoni ilmeisesti ohjataan johonkin kummallieen putkivarteen, josta sitten betonia tungetaan tämän rakennuksen kylkeen. Tämä rakennus on varmaankin vaarassa sortua ja nyt nuo yrittävät epätoivoisesti pönkittää tätä. Taidan karata tänään töistä aikaisin, ennen kuin talo romahtaa.

Kylläpä taas turtunut olo. Yritän saada koodattua uutta toiminnallisuutta, mutta olen niin väsynyt ja tylsistynyt, että unohdan koko ajan mitä olin tekemässä. Tekisi mieli tehdä jotain ihan muuta. En oikein tiedä kyllä mitä. Ihan mitä vain. Voisin ehkä vaikka napsutella sormiani. Se voi kyllä hermostuttaa huonekaveriani. Ehkä napsuttelen sormiani mielessäni. Plääh. Ei tämä toimi. Tylsää.

Saimme kääretorttua. Yksi työntekijä irtisanoutui ja menee kilpailijalle töihin. Läksiäisiksi hän tarjosi kuitenkin hyvää kääretorttua. Tänään myös yksi toinenkin työntekijä jää opintovapaalle. Hän ei kuitenkaan tarjonnut mitään, koska palaa vielä takaisin. Kai. Ensi viikolla meidän osastomme on prosenteissa huomattavasti pienempi. No, tuli meille kyllä joku aika sitten pari uuttakin työntekijää, joten ei kai tässä nyt aivan hätää olla kärsimässä. Tosin toinen uusista työntekijöistä oli täällä töissä ennestäänkin työharjoittelijana, mutta nyt hänelle aletaan ilmeisesti maksaa jotain palkkaakin.

Kuluisipa aika edes hieman nopeammin. Sinänsä työn kannalta aivan hullua toivoa, että aika kuluisi nopeammin, koska jo nyt on kova kiire, mutta ihmisenä todellakin toivon, että pääsisin jo pois täältä. Perjantai-iltapäivä saa taas olon tuntumaan siltä kuin ihoa pistelisi jokin teräsvillan tapainen. Ehkä se on taas vain liika kofeiini.

Ohjaako musiikki toimintaani?

Taas tulee kiire koodata. Vanhasta projektista pitäisi päästä eroon pikaisesti. Aikaa on tämä ja ensi viikko. Ensi viikolla vain minulla on vähän kiireitä, enkä ehdi koodata täysi päiväisesti kuin kahtena päivänä ja tätäkään viikkoa ei ole jäljellä kuin tämä päivä ja huominen. Kaikesta tästä seuraa loogisesti se, että minun pitää tulla taas viikonloppuna töihin. Aargh! Tai sitten minun pitäisi olla yli-inhimillisen nopea ja tehokas, mitä en tietenkään voi olla. Hyvä kun kykenen edes inhimilliselle tasolle.

Joitakin kappaleita kuunnellessa hommat tuntuvat sujuvan paremmin, kuin toisia kappaleita kuunnellessa. Itse asiassa joistakin kappaleista tulen sellaiselle mielialalle, että mikään ei ikinä onnistu. Eivätkä sellaisetkaan kappaleet silti ole minusta huonoja, oikeastaan mieleni tekee useinkin kuunnella sellaisia kappaleita. Haluankohan kuunnella tuollaisia kappaleita siksi, että oikeastaan minusta tuntuu jo muutenkin siltä, että mikään ei onnistu? Vai tuleeko mieliala niistä ja minun muuten vain tekee mieli kuunnella niitä? Jos kuuntelen vuorotellen epäonnistumismusiikkia ja onnistumismusiikkia, niin työskentelenkö sitten keskiverrosti? Riippuuko työtehokkuuteni täysin kuuntelemastani musiikista? Olenko musiikin sätkynukke? Jos olen, niin ohjaako musiikkimakuni kaikkea toimintaani? En voi tajuta. Tai en halua ymmärtää.

Olen päässyt vanhassa projektissani mieltä ylentävään vaiheeseen, jossa minun pitää lisätä kannettavalla tietokoneella kirjoittamani koodi, jonka tein ilman kehitysympäristöä, varsinaiseen kehitysympäristöön. Sanomattakin on selvää, koodi on täynnä virheitä. Harkitsen vakavasti kaiken kirjoittamista uusiksi. Voi olla että selviytyisin hommasta hieman nopeammin vain korjaamalla koodin, mutta virheiden korjaaminen on ärsyttävämpää kuin saman jutun koodaminen uudestaan. Hyvällä tuurilla mieleeni on jäänyt jotain edellisestä kerrasta, ja koodaan nyt saman jutun itse asiassa hieman paremmin.

Tuijottelen ikkunasta pihalle. Siellä on rakennuksia, autoja ja ihmisiä. Viimeksi mainitut ovat ehkä mielenkiintoisimpia, vaikka eivät hekään kyllä kovin mielenkiintoisia ole. Jos minun pitäisi muutamalla sanalla kuvailla ikkunasta näkyviä ohikulkijoita, kuvailisin heitä varmaankin sanoilla "ihme hiippareita". Enin osa ihmisistä näyttää kuljeksivan tuolla sen näköisinä, että ei heillä ole oikeastaan mitään erityistä syytä mennä paikasta toiseen, mutta he nyt vain menevät jonnekin, kun eivät parempaakaan tekemistä keksi. Vain harvalla ihmisellä näyttää olevan kiire mihinkään. Oikeastaan "ihme hiipparit" kuvastaa ihan hyvin kiireisiäkin ihmisiä. Suurin osa maailman ihmisistä taitaa olla "ihme hiippareita". Varmaan minäkin. Muut ihmiset ovat tylsiä, pelottavia ja kammottavia. Ehkä jokunen todella kivakin ihminen löytyy jostain.

Kannettava tietokone häipyi

Tämä päivä on jostain syystä kulunut ällistyttävän nopeasti. En tajua miksi. Minusta tuntuu, että en ole tehnyt oikeastaan mitään erityistä, en ole paiskinut hulluna hommia, enkä lusmuillut, enkä ole edes muistaakseni vaipunut kertaakaan koomaan. Johonkin päivä on vain hurahtanut huomaamatta. Mitähän taas satuilen tuntikirjaukseen?

Yksi merkittävä asia tapahtui tänään: Palautin pöydän nurkalta kannettavan tietokoneen mikrotukeen. Koneeni tuntuu olevan taas täysin toimintakuntoinen, enkä ole kaivannut pikkukonetta enää mihinkään. Kyselin parilta muultakin ihmiseltä, olisiko heillä koneelle käyttöä, mutta kukaan ei tuntunut kaipaavan mokomaa rotiskoa. Sinne se sitten katosi mikrotuen arkistoihin. Nyt voisi alkaa laskea tunteja kauanko kestää, että tarvitsisin sitä taas, eikä sitä tietenkään saa enää koskaan takaisin.

Ostin lounastunnilla uuden usb-muistitikun. Hassua että sille mahtuu samanverran dataa kuin yhden minulla edelleen käytössä olevan tietokoneen kovalevylle. Tuolle yhdelle pienelle muistitikulle mahtuisi helposti kaikki data, mitä olen tuottanut koko aikana kun olen tässä firmassa työskennellyt. Jos saisin datan jotenkin järkevästi luokiteltua, olisi oikeastaan aika hauskaa kun kaikki mitä olen ikinä täällä tehnyt olisi koko ajan saatavillani.

Jos todella kopioisin kaiken koskaan koodamani jutun tuommoiselle muistitikulle ja hukkaisin sen, ja se päätyisi rikollisten käsiin, niin pystyisiköhän joku taitava rikollinen hyödyntämään tietoja jotenkin? Kyllä siinä olisi kuitenkin aikamoinen analysointi tarpeen, ennen kuin mitään rikollista saisi aikaiseksi. Todennäköisesti rikollinen voisi jollain toisella rötöksellä tienata enemmän nopeammin.

Hupsis

Teen taas juttuja, joita tein viimeksi puolisen vuotta sitten. Olen onnistunut näymmä taas unohtamaan ällistyttävän hyvin, miten kaikki toimi tässä kehitysympäristössä. Muistan monesta jutusta, että olen tehnyt jotain tämmöistä aiemminkin, mutta en muista miten. No kai tämä pitää vain ajatella positiivisesti vaihteluna. Kun saan taas tähän kehitysympäristöön liittyvät niksit palautettua päähäni, unohdan vastaavasti taas ne mitä olen sinne tässä välillä onnistunut ahtamaan.

Tulin tänään puolitoista tuntia myöhässä töihin. Olin aamulla niin väsynyt, että en kertakaikkiaan jaksanut vielä nousta sängystä. Olo ei siltikään tunnu mitenkään erityisen pirteältä. Olisi varmaan pitänyt vain raahautua töihin normaaliaikaan, niin olisin päässyt kotiinkin aiemmin. Nyt täällä pitää notkua iltamyöhään. Toisaalta täällä on paljon rennompaa notkua illalla, kun ei täällä ole paikalla enää niin paljon ihmisiä. Voi kaikessa rauhassa käydä lukemassa välillä lehtiä ja ihmetellä akvaariota. Eikä tarvitse pelätä että joku ilmestyy selän taakse juuri kun on surffaamassa selkeästi töihin liittymättömällä www-sivulla.

Oho. Taas unohdin tallentaa viimeisimmän muokkaukseni kun lähdin käymään jossain. Kone olisi voinut sillä välin kaatua, ja kaikki korvaamattoman arvokas työni olisi mennyt hukkaan. Minulle tulee kyllä aika usein tämmöisiä, hupsis-, oijoi- ja oho-juttuja. On varmaan kaikkien edun mukaista, että minusta ei tullut kirurgia. Unohtelisin varmaankin ommella haavat kiinni ja haavoihin jäisi jotain instrumentteja, jotka eivät sinne kuulu. Minun jäljiltä leikkaus näyttäisi menneen hyvin, mutta kun potilas menee leikkauksen jälkeen vessaan, niin sisuskaluista kuuluu naks, kun jokin puristin irtoaa, ja kiinni ompelematon haava alkaa pumpata verta vatsaonteloon. Ohjelmistopuolella sentään suurin osa ilmiselvistä virheistä huomataan testauksessa ja ne voi helposti korjata. Vaikka ei kai tämmöinen huolimattomuus ole oikein toivottava luonteenpiirre millään alalla.

Minulla oli jokin aikaa sitten limsapullo pöydän nurkalla. Mitähän sille tapahtui? Unohdinkohan sen johonkin, vai ottiko joku luonani käynyt sen mukaansa luullen sitä omakseen? Olikahan se edes minun pullo alunperinkään?

Mamoilua

Aloitin viimeinkin konkreettisesti koodaamaan jotain uuteen projektiinkin. Kyllä tämä tästä. Syksy lähestyy ja kesäloma on vain kaunis muisto jostain kaukaisesta menneisyydestä. Nyt pitää pysytellä toimeliaana ja tehdä jotain hyödyllistä.

Nyt aletaan todella koetella unenpuutteeni sietorajoja. Yleensä olen viikonloppuisin nukkunut univelkoja takaisin, mutta tänä viikonloppuna poikkeuksellisesti keräsinkin vain lisää univelkaa. Olo tuntuu melko sumuiselta. Peilistä katsoessa silmäni näyttävät hieman turvonneilta. Yritän olla juomatta liikaa mitään kofeiinipitoista. Tätä helpottaa hieman se seikka, että limsa-automaatista ovat taas melkein kaikki juomat loppu. Ikävä kyllä energiajuomaa oli vielä jäljellä, mutta sen verran minullakin on vielä järkeä päässä ja kontrollia käyttäytymiseeni, että tajuan, että energiajuomaa ei pidä juoda työpäivän aikana kolmea litraa.

Luulin löytäneeni tänään jotain, mitä haluaisin laittaa seinälle: Yhden laulun sanoitukset. Käytin varmaankin puoli tuntia tekstin muotoiluun ja asemoimiseen Wordissä, printtasinkin tekstin ja jätin pöydän nurkalle odottamaan, että huonekaverini lähtee töistä. Sitten ajattelin laittaa sen sinitarralla seinälle. Pari tuntia myöhemmin vilkaisin paperia uudestaan ja tulinkin siihen tulokseen, että en haluakaan laittaa sitä seinälle. Se oli liian provosoivaa tekstiä, se olisi määritellyt minut liikaa pessimistiksi ja hoksasin, että kaiken huipuksi huonekaverini olisi joutunut tuijottelemaan tekstiä enemmän kuin minä, seinän ja huonekalujen sijoittelusta johtuen. En vain ollut sitten tarpeeksi kova jätkä laittamaan tekstiä seinälle.

Ulkona näyttää melko autiolta. Ratapihalla ei näy yhtään junaa, villisti parkkeeratut autotkin ovat harvenneet. Kaksi ihmistä istuu yhdellä terassilla, kaksi muuta terassia ovat autiona. Joku pyöräilijä sujahti ohi. Pari jalankulkijaakin tuosta meni johonkin. Ovatko kaikki jo lähteneet töistään? Maanantai on tuntunut kestämättömän pitkältä? Voisin oikeastaan itsekin lähteä tästä pian kotiin. En jaksa tehdä ainakaan mitään ylitöitä tänään.

Olen parempi ihminen ensi viikolla

Palkkapäivän kunniaksi uudet levyt taas raikaavaat kuulokkeissani. Tai oikeastaan ne ovat jo pari kymmentä vuotta vanhoja, mutta minulle kuitenkin uusia. Toisesta oli tehty joku paranneltu versio ja se oli siksi ihan uusi, toinen oli käytetty ja todellakin näyttääkin siltä. Ei käytetty levykään varmaan oikeasti ihan 20 vuotta vanha cd ole, mutta varmasti ainakin kymmenen. Alkuperäinen levy on varmaankin julkaistu vain vinyylinä ja cd-versio on julkaistu myöhemmin. Eivät cd:t 80-luvulla niin yleisiä olleet. Nykyään nekin taitavat olla sukupuuttoon kuolemassa. Kaikki vain latailevat musiikkinsa netistä.

Yritän ymmärtää mitä minun tarkkaan ottaen pitäisi tehdä uudessa projektissa. Pläräilen dokumentteja, asentelen ohjelmia ja valmistaudun. Oikeasti minulla pitäisi olla jo vaikka mitä valmiina, mutta en vain ole saanut itsestäni irti tarpeeksi. Virallisesti syytän vanhaa projektia, jota olen myös joutunut edelleen korjailemaan. Tämä uusi projekti jatkuu kai maailman tappiin. Ehkä se vanhakin.

Huonekaverini lähti jo viikonlopun viettoon. Minunkin tekisi mieleni livahtaa, mutta yritän tehdä tunteja varastoon, enkä siksi salli itselleni livahtaa paikalta. Minulla on parin viikon päästä vähän menoja työaikana, joten minulle tulee paljon miinustunteja silloin ja ne eivät tunnu ihan niin musertavilta, jos tunnit ovat ennestään plussalla.

Tänään piti olla sateista ja syksyistä, mutta aika mukavasti aurinko tuolla paistelee. Terasseillakin istuskelee ihmisiä vaikka kuinka. Voisinpa siirtää astraaliruumiini tuonne nurmikolle aurinkoa ottamaan. Maallinen tomumajani hoitaisi hyvin projektin ihmettelyn. Minusta tuntuu jotenkin, että jos saisin aivoni jotenkin halvaannuksiin, niin ymmärtäisin paremmin mitä minun pitäisi tehdä. Nyt tuntuu kuin ajatukseni vipeltelisivät ympäriinsä täydessä kaaoksessa, enkä saa niitä oikein keskitettyä mihinkään yhtenäiseen toimintaan. Fokus on hukassa. Tämä sekavuus alkaa jo vähän huolestuttaa, koska tänään en ole edes juonut mitään hillittömiä kofeiiniyliannostuksia. Syytän perjantaita. Viikonloppu imee ajatuksia muualle.

Miksiköhän minulla on tarve etsiä syyllistä vanhasta projektista tai perjantaista? Enkö voisi vain tunnustaa, että olen huono ihminen, eikä tämä projekti jaksa kiinnostaa minua nyt pätkääkään. No niin, nyt se on sanottu, näin on tilanne! Tästä on hyvä yrittää parantaa. Ehkä ensi viikolla saan kaivettua itsestäni inspiraatiota ja yritän kehittää itseäni ihmisenä.

Peilailevatko projektipäälliköt ikinä itseään?

Syksy tosiaan lähestyy. Töihin tullessa huoneemme ikkunat olivat aivan huurussa ja työmatkallakin näin sumua monin paikoin. Toisaalta näin myös västäräkin, ne eivät ainakaan ole vielä muuttaneet.

Aloitin aamuni tänään syömällä banaanin ja kuuntelemalla reipasta musiikkia. Ja tietysti kolalla. Ehkä oloni tuntuu tänä aamuna hieman normaalia pirteämmältä jostain syystä. En ole taaskaan nukkunut koko viikolla kunnon yöunia, mutta ehkä elimistöni alkaa loman jälkeen taas tottua jatkuvaan unen puutteeseen vallitsevana olotilana. Kai sitä voisi kiusata itseään vaikka millaisella epämukavuudella ja aina siihen jotenkin tottuisi.

Löyhkään taas valkosipulilta kuin... No jokin mikä haisee valkosipulilta TOSI PALJON. Lounaalla ravintolan kokilla olivat ilmeisesti olleet täytteet muuten vähissä, mutta valkosipulia oli sitäkin enemmän, joten kokki oli ratkaissut ongelman vaihtamalla puolet voileipien täytteistä valkosipuliin. Samanlaisia voileipiä söi minun lisäkseni kaksi muutakin ihmistä meidän toimistolta ja meillä oli tänään osastopalaveri. Voi sitä löyhkää. Ilmeisesti löyhkä oli liikaa yhdelle projektipäällikölle, joka ilmoitti irtisanoutuneensa. Tämä vain tukee teoriaani vampyyrien ja projektipäällikköjen yhtäläisyyksistä.

Pitäisi joskus yrittää katsoa peilin kautta projektipäällikköä. Vampyyrit eivät kuullema näy peilistä, näkyisivätköhän projektipäällikötkään? Mahtaisi muuten olla aika hankala yhdistelmä ulkonäön suhteen tuommoinen, kun usein projektipäälliköt ovat aika tarkkoja ulkonäöstään, ja jos ne eivät näe itseään peilistä, niin miten ne oikein kampaavat tukkansa ja ajavat partansa tai meikkaavat? Onkohan niillä apuna videokamera yhdistettynä televisioon? Kyllä projektipäälliköistä ainakin valokuvia pystyy ottamaan, joten kaipa heitä voi kuvata videokamerallakin.

Päässä jotenkin ihan kuin suhisee. Siis en kuule suhinaa, mutta tuntuu kuin pään sisällä ajatukset singahtelisivat ympäriinsä lujalla vauhdilla toistensa lomasta sujahdellen ja niistä syntyisi tasaista suhinaa. Niinkuin kaukaa kuultu vilkas moottoritie. Todennäköisesti se on tämä väsymyksen ja kofeiinin yhdistelmä.

Tärylätkä helvetistä

Ulkona sataa ja mielikin on aika maassa. Olen viettänyt päiväni taas asentelemalla kaikkea mahdollista uudestaan, metsästämällä tiedostoja oudoista paikoista, kyselemällä ihmisiltä tyhmiä ja ihmettelemällä miksei mikään toimi. Homma on paitsi tylsää, myös turhauttavaa ja turruttavaa. Tuijottelen latauspalkkeja, käynnistelen konetta, vaihtelen epämääräisiä asetuksia ja odottelen milloin mitäkin tapahtuvaksi.

Koko talo tärisee. Viereisellä työmaalla tehdään jotain rajua isolla koneella. Tältä varmaankin tuntuisi olla jättimäisen hierovan sängyn sisällä. Jota samanaikaisesti hiottaisiin katuporalla. Yritimme käydä naapurihuoneen ikkunasta katsomassa miltä kone näyttää, mutta ei sieltäkään mitään näkynyt. Joku väitti nähneensä kyseisen tärinäkoneen ja sanoi että se oli ihan tavallinen tärylätkä, eikä edes kovin iso. Tärinästä päätellen olisin kuvitellut vehkeen ainakin kuorma-auton kokoiseksi.

En muista nähneeni pitkään aikaan lintuja taivaalla, vaikka vähän väliä tuijottelenkin ikkunasta. Pääskyset ovat varmaankin jo muuttaneet etelään, eikä ulkona ole niin huono ilma, että lokit ilmestyisivät paikalle. En huomannut sateen aikana tarkkailla tilannetta, ehkä siellä silloin olisi lennellytkin noita pahan ilman lintuja.

Tunnelin päästä näyttää siintävän hieman valoa tietokoneen suhteen: Olen saanut yllättäen kaksi suurehkoa kehitysympäristöä toimimaan, ja pystyn taas vaihteeksi tekemään jopa jotain oikeita töitä koneellani. Nyt kyllä tunnen itseni niin sankarilliseksi, että ei enää huvita tehdä mitään. Taidankin lähteä kotiin aikaisin. Pidin hieman normaalia lyhemmän ruokatunninkin, joten olen vapaa-aikani hyvin ansainnut. Huomenna minulla on koko päivä aikaa tylsistyttää itseni tekemällä jotain korjauksia ja ihmettelemällä uusia ominaisuuksia ja uutta kehitysympäristöä.

Saanko tietokonettani enää koskaan käyttökelpoiseksi?

No niin, nyt iso tietokone on taas käytössäni uudella käyttöjärjestelmällä varustettuna. Melkein koko päivä on taas kulunutkin ohjelmia asennellessa ja katsellessa kun niitä asennellaan. Ei tässä äkkiseltään mitään suurempaa eroa edes huomaa käytettävyydessä. Isoin syy käyttöjärjestelmän vaihtoon olikin itse asiassa se, että pari uutta ohjelmaa eivät suostuneet toimimaan enää kämäisessä Windows 2000:ssa.

Ulkona ei ole mitenkään erityisen hieno ilma, mutta silti läheisillä terasseilla istuskelee vaikka kuinka paljon ihmisiä. Kello ei ole vielä kolmeakaan - mitä nuo ihmiset tuolla tekevät? Ei kai nyt kukaan vielä tähän aikaan ole päässyt töistä, eikä nyt ole enää mikään lounasaikakaan. Ei kai kukaan enää ole lomallakaan? Kahvitunnistakaan ei ole kyse, sillä ihmisillä näyttää olevan edessään lasituoppeja. Kai sitä tietysti kahvitunnillaan voi juoda oluen tai siiderinkin, mutta veikkaisin, että kyse on jostain muusta. Jostain paheellisesta.

Olen juonut tänään työpäivän aikana äkkiseltään laskettuna 2,5 litraa limsaa ja avasin juuri uuden limsapullon. Minusta jotenkin tuntuu, että ei ole ehkä kovin terveellistä juoda limsaa näin paljon. Jotenkin vain tulin vahingossa juoneeksi sitä. Ensin aamulla väsytti töihin tullessa, sitten palaverissa väsytti. Lounaalla tietysti piti juoda limsaa ja lounaalta palatessakin jotenkin teki mieli jotain makeaa ja kofeiinipitoista. En ole kyllä aivan täysin varma olenko itse juonut kaiken tuon limsan, vai onko joku vain jättänyt yhden tai kaksi tyhjää pulloa pöydälleni. Toisaalta olen kyllä saattanut viedä ajatuksissani pulloja pois jo aikaisemmin, joten olen saattanut juoda limsaa jopa enemmänkin. Joka tapauksessa olen juonut tänään paljon kofeiinipitoista limsaa. Kädet tärisevät hieman ja olo tuntuu kohtuullisen levottomalta. Oikeastaan mieleni olisi tehnyt vielä enemmän kahvia, mutta jos olisin juonut kahvia samalla innolla, niin oloni olisi varmaan vielä omituisempi. Huomenna voisin yrittää kyllä juoda enemmän vettä.

Nyt kun sain viimein koneen jollain asteella toimimaan, niin minun pitää asentaa miljoona pikku apuohjelmaa ja päivitystä. Tämä pitää sisällään loputonta latauspalkin matelemisen tuijottamista, ok-napin klikkailua, tyhmiin kysymyksiin vastailua, rastien ruksimista ruutuihin ja koneen jatkuvaa uudelleenkäynnistämistä. Aina kun saan jonkun jutun toimimaan, löytyy jokin toinen juttu, joka ei toimi. Tavoitteenani oli tehdä tänään jotain edes näennäisesti tuottavaa, mutta pahasti näyttää siltä, että en saa kyllä tänäänkään valmiiksi yhtään mitään. Taidan antaa periksi. Pelailen vielä vähän nettipeliä, surffaan parilla foorumilla ja lähden kotiin. Jos huomenaamuna kaikki olisi vaikka maagisesti korjaantunut.

Tietokoneen uusiutumista odotellessa

Onneksi kannettava tietokone oli jäänyt tähän pöydän nurkalle. Isoa tietokonetta alettiin viimeinkin laittaa kuntoon, ja homma kestääkin näymmä niin kauan, että ehdin tässä toiseella koneella tehdä vaikka mitä. Tai ehtisin jos tekisin. Enimmäkseen olen vain surffaillut netissä ja yrittänyt säätää tätä romua vähän helppokäyttöisemmäksi. Sain miltei sydänkohtauksen, kun hoksasin, että en voi kuunnella musiikkia ison koneen kovalevyltä asennuksen aikana, eikä tällä koneella mitään musiikkia ole, mutta sitten onneksi muistin, että repussani oli mp3-soitin. Nyt minulla on sentään musiikkia lohtunani. Tässä vehkeessä on aivan naurettavan pieni näyttökin. Se hyvä puoli tällä koneella työskentelyssä kyllä on, että näen tästä paikalta ikkunasta ulos käyttäen huomattavan paljon vähemmän energiaa: Ikkuna on miltei suoraan koneen takana. Toisaalta sekin on kyllä vain huono asia, ikkunasta pälyilykin kulutti sentään vähän energiaa, ja johonkin minun lounaalla itseeni ahtamiani kaloreita olisi hyvä kuluttaa.

Loputkin lomalaiset ovat varmaankin palanneet töihin. Ainakin huonetoverini palasi. Tulikin aamutuimaan höpöteltyä vaikka mitä, ja sitten menimme vielä samaan palaveriinkin. Aamupäivä kului yllättävän rivakasti. Itse asiassa iltapäiväkin on kulunut ihan kohtuullisen nopeasti, eihän tässä ole enää kuin pari tuntia työaikaa. En kyllä yhtään muista mitä ihmettä olen tehnyt lounaan jälkeen. Jotain taisin käydä etsiskelemässä rakennuksen toisesta päästä ja keskustelin jotain jonkun työkaverin kanssa. Hmm. Mitäköhän ihmettä taas merkitsen tuntikirjaukseen? Olen ollut tänään taas niin syvällä maanantaimoodissa, että en oikein muista edes milloin tulin töihin tai kauanko olin lounaalla.

Nyt kun kuuntelen musiikkia mp3-soittimesta, niin minulla olisi ainutlaatuinen tilaisuus kuunnella musiikkia täysin keskeytyksettä. Voisin pistää soittimen taskuun ja kuunnella musiikkia kahvia hakiessa, wc:ssä käydessäni, palavereissa jne.

Se vähä mitä olen tänään tehnyt jotain oikeaa työtä, on ollut melko turhaa touhua. Itse asiat ovat sinänsä olleet ihan järkeviä, mutta koska isosta koneestani otettiin myöhemmin levylle palautettava kopio jo perjantaina, niin kaikki mitä teen nyt tässä päivitysoperaation välissä pitää käsin siirtää erikseen. Pelkäsin sekoittavani tuommoisessa operaatiossa kehitysympäristöni, joten aloin tehdä uusia ominaisuuksia erillisiin tiedostoihin kehitysympäristön ulkopuolelle, jotta ne olisi helpompi yhdistää. Tässä on vain se huono puoli, että joudun koodaamaan sokkona, kun en voi testata kehitysympäristössä miten kirjoittamani koodi varsinaisesti toimii. Virhemahdollisuus tämmöisessä koodauksessa moninkertaistuu. Kun lopulta saan yhdistettyä tänään kirjoittamani koodin kehitysympäristöön, niin joudun todennäköisesti korjaamaan puolet koodista. Tämänkin olisi varmaan voinut hoitaa jotenkin fiksummin, mutta en näin maanantaina jaksa ymmärtää, että miten. Maanantaimoodissa pitäisi olla joka asiaan selkeät ohjeet. Jos haluaisin maksimoida työtehoni, niin minun pitäisi oikeastaan tehdä aina edellisellä viikolla ohjeita itselleni seuraavaa maanantaita varten.

Virvoitusjuomien kehittäjien tulisi tutustua nanoteknologiaan

En saanut vielä tietokonettani uudistettua. Sain maailman meluisimman kovalevyn koneeseen kyllä, mutta käyttöjärjestelmä ei ole vielä suostunut muljahtamaan koneelle. Joudun elämään tämän kämäisen kauhistuksen kanssa varmaankin maanantaihin asti. Ensimmäinen arvaus monelle olisi varmaankin, että koneeseeni asennetaan Windows Vista, mutta ehei. Olen tähän asti joutunut pärjäilemään Windows 2000:lla ja nyt saan tilalle Windows XP:n. Ei tässä vanhassa romussa varmaankaan mikään Vista toimisikaan. Joskus olen pyöräyttänyt tässä koneessa Linuxiakin, mutta ei siihen vain saa kaikkia niitä ohjelmia mitä tarvitsen. Mac olisi ehkä realistinen vaihtoehto, mutta ne ovat niin kalliita, että ei meidän firma sellaista kykene kustantamaan. Puolet nykyisen koneeni osista on peräisin vuosituhannen vaihteesta.

Mahassa on outo tunne. En ole ähkyssä, enkä nälissäni, eikä maha ole sekaisinkaan. Se vain tuntuu oudolta. Toivottavasti tämä ei ole alkusoittoa jollekin kamaluudelle. Mahastani syöksähtää kohta varmaankin alien niin kuin siinä elokuvassa. Taidan myrkyttää sen juomalla jotain kaameaa. Pohjaan palanutta kahvia, 3 litraa energiajuomaa tai sangollisen vesijohtovettä. Jos ei se siitä nujerru, niin sitten minä nujerrun. Ehkä kuolemme molemmat.

Olen taas jonkinmoisessa oudossa projektien välisessä rajatilassa. Oikeastaan oli puhe, että olisin aloittanut uutta projektia, mutta kehitysympäristö ei suostunut toimimaan. Kun oli tiedossa, että koko koneen sisältö pistetään uuteen uskoon, niin elättelemme toivoa, että uudella käyttöjärjestelmällä kehitysympäristö alkaisi maagisesti toimia. Tuskinpa alkaa kuitenkaan. No odotellessani aloin tehdä jatkosuunnitelmia vanhaan projektiini. Minun pitäisi oikeastaan tehdä nytkin jotain suunnitelmia toteutuksesta, mutta en nyt saa itseäni oikeaan moodiin. Katsotaan, jos myrkkylitkujen juominen auttaisi.

Olisi hienoa, jos joskus tulevaisuudessa keksittäisiin jokin nanoteknologiaan perustuva juoma, joka parantaisi aivojen toiminnallisuutta. Aivosoluja tappavia nesteitähän meillä jo on. Sellainen neste joka sisältäisi aivosoluja matkivia nanokoneita olisi hieno. Mitä enemmän juomaa joisit, sitä älykkäämmäksi tulisit, muistisi paranisi ja olisit muutenkin miellyttävämpi ihminen. Jos nanokoneet eivät osaisi suoranaisesti matkia aivosoluja, niin ainakin ne voisivat jotenkin buustata olemassa olevien aivosolujen toimintaa. Toisaalta, en tiedä olisiko tuollaisten juomien juottaminen työntekijöille yrityksen etujen mukaista. Usein minusta tuntuu, että täällä kaivattaisiin enemmän simpanssien kaltaisia suorittajia, jotka eivät miettisi turhia.

Tietokoneeni odottaa uutta elämää

Tänään ei olekaan aikaa kirjoitella kovin pitkästi. Iltapäivällä pitäisi mikrotuesta tulla yhden tyypin päivittelemään mun konetta raskaalla kädellä. Saapas nähdä jääkö tämä merkintä viimeiseksi. En ehkä enää koskaan tee tällä koneella yhtään mitään. Liekö tuo kyllä suuri menetys.

Kävelin lounastunnilla parin terassin ohitse ja yllätyksekseni kaikki terassillaolijat eivät juoneetkaan olutta, vaan osalla oli myös kahvia. Hyvin moni myös tupakoi. Ihmiset ovatkin ilmeisesti raittiimpia kuin olen luullut. Eivät nuo kaikki välttämättä ole edes lomalla, ehkä he ovat vain lounastuntinsa päätteeksi menneet kahville ja tupakalle. Ja myöhemmin he saattavat olla lakisääteisellä kahvitunnillaan. Pitäisi tarkkailla hieman tarkemmin terassilla istujia ja ottaa aikaa siitä kuinka kauan he siellä viipyvät.

Tänään on ollut pitkästä aikaa pari kertaa sellainen olo, että mitähän minun oikeastaan pitäisi tehdä. Uusi projekti on alkamassa ja vanha projekti alkaa olla loppusuoralla. Kyllä siinä vielä tekemistä on, mutta juuri nyt siinä on sellainen suvantovaihe, että ehdin jopa pyöritellä peukaloita.

Väsyttää taas aivan törkeästi. Nukuin aivan liian vähän ja tuhti lounas ei ainakaan piristänyt. Täytyy varmaan alkaa kittaamaan urakalla jotain kofeiinipitoista, että saan silmäni pysymään auki. Tätä kirjoittaessanikin ne ovat pari kertaa lupsahdelleet. Jos se mikrotuki-ihminen säätää konettani kauan, eikä puhu mitään, niin on erittäin todennäköistä, että nukahdan.

Ovatko tuomet tuomittuja?

Seinistä kuuluu runkoäänenä jotain omituista suhinan, surinan, lorinan ja jurskutuksen tapaista. Joku jossain kauempana tekee seinälle jotain, mutta mitä ja millä on minulle täysi arvoitus. Ensimmäinen arvaukseni on, että joku poraa seinään reikää jonkinmoisella suuripaineisella vesisuihkulla. Toinen arvaukseni on, että joku poraa reikää vesiputkeen, josta valuu samalla vettä. Siihen mielikuvitukseni voimavarat sitten ehtyivätkin. Paitsi tietysti yksi vaihtoehto ovat alienit: Niiden touhuista ei ota selvää. Jokin, mitä alienit tekevät, voisi hyvinkin kuulostaa juuri tuolta.

Ostin ison pussin salmiakkia, ja nyt minun on ilmeisesti pakko syödä kaikki kerralla. En kestä salmiakin läheisyyttä reagoimatta siihen. Ei ole kyllä yhtään nälkä, eikä enää tee edes mieli mitään makeaa, mutta jotenkin vain käteni lappavat noita karkkeja suuhuni. Tahdonvoimani on liian heikko vastustamaan tätä autonomista toimintoa. Voisin ehkä kyetä tunkemaan karkkipussin reppuuni pois näkösältä, mutta sekin on varmaan aivan turhaa, koska kohta minun olisi pakko kaivaa se taas esiin. Olen tuhoon tuomittu.

Tuomittu on muuten omituinen sana. Onko sillä jotain tekemistä tuomi-sanan kanssa? Kun joku on tuomittu, niin tuleeko hänestä silloin tuomen kaltainen? Onko tuomio jonkinmoinen tuomeksi muuttumisen asteen langettaminen? Jos tuomio on ankara, muuttuu kokonaan tuomeksi, ja pienemmästä tuomiosta tulee vain vähän puuta muistuttavaksi? Vai onko asia juuri toisinpäin: Ovatko tuomet tuomittuja? Ovatko ne olleet alunperin jotain ihan muuta, mutta sitten ne on rangaistukseksi muutettu puiksi? Onpa outo tuomio. Ja jos ne olivat alunperin jotain muuta, niin mitä ne sitten olivat? Onko tuomeksi muuttuminen jotenkin olennaisesti huonompi asia kuin esimerkiksi männyksi muuttuminen? Miksei koskaan puhuta männyttämisestä?

Olen päässyt hetkeksi eroon bugeista. Jee! Nyt voin tehdä uusia jännittäviä ominaisuuksia sovellukseen. Ensimmäisenä listallani on... rumpujen pärinää... LOKALISOINTI! Muutan kaikki tekstit ulkoisiin tiedostoihin ja sijoitan ne sitten paikoilleen ohjelmakoodissa. Hohhoijaa.
Tylsyysaste: 85%.
Rasittavuusaste: 25%.
No, kai tämä on parannusta bugien korjaamiseen, joiden tylsyysaste oli 75% ja rasittavuusaste 85%. Tästä varmaankin selviää pelkällä kahvilla.

Taide- ja väkivaltaterapiaa

Autot pihalla ovat taas villiintyneet. Joku ajoi äsken jalkakäytävän kautta, kun ei ilmeisesti tie piisannut, joku toinen taas on parkkeerannut autonsa puoliksi pyörätielle. Ja kaiken huipuksi läheiselle rakennustyömaalle pääsyä odottavat kuorma-autot on pysäköity suunnilleen keskelle tietä. Joku rakennusmies taitaa juuri käydä valittamasta asiasta kuorma-auton kuskille. Tai mistä minä tiedän, vaikka miehet kehuisivat toisiaan.
- "Hyvin oivallettu, että auton voikin jättää tähän. Tästä on tosi lyhyt matka tuonne työmaalle."
- "Joo, ajattelin että en tuhlaa teidän kallista aikaanne parkkeeramalla johonkin kauas. Tästä pääsen työmaalle välittömästi kun minua tarvitaan."
- "No nyt kun homma on hanskassa, niin eiköhän lähdetä lounaalle?"
- "Juu mennään vain. Eiköhän tämän autonkin voi tähän jättää siksi aikaa, ei täältä varmaan kenenkään niin nopeasti tarvitse pois päästä."

Olisi kivaa terapiamielessä tehdä aina joka projektista johon osallistuu jonkinmoinen taideteos, johon voisi purkaa tuntojaan projektista. Maalaus, veistos, runo, laulu tai vaikka performanssiesitys. Tästä projektista haluaisin tehdä savesta patsaan. Se olisi suuri monilonkeroinen hirviö, josta roikkuisi paljon pieniä loiseliöitä, ja jolla olisi vain yksi silmä ja sekin jotenkin muurautunut puoliksi umpeen. Kun saisin teokseni valmiiksi, olisi todella terapeuttista mätkiä sitä lekalla, liekittää sitä hitsauspillillä, pilkkoa se sentin paloiksi, heittää palaset talon katolta, kerätä ne ja lopuksi upottaa palaset meren syvimpään nurkkaan, jossa Cthulhu odottaisi ja söisi ne.

Jos joskus tylsyyskiintiöni tulee täyteen, niin voisin alkaa työpaikkaterapeutiksi ja järjestää työntekijöille tuollaisia projektin purkutilaisuuksia, joissa he voisivat ilmaista tuntemuksiaan taiteen ja väkivallan keinoin. Minusta tulisi varmasti hetkessä miljonääri. Ehkä voisin laajentaa toimintaani muillekin toimialoille kuin työelämään.

Korjailen taas samoja bugeja uudestaan. Olen joutunut kierteeseen, jossa korjaan bugin A, mistä seuraa että aiemmin korjattu bugi B ilmestyy uudestaan ja pitää korjata. Kun saan korjattua bugin B, bugi A:n korjaus hajoaa, ja siihen pitää keksiä uusi korjaus jne. Samojen bugien korjaaminen uudestaan ja uudestaan on niin tylsää, että unohdan koko ajan mitä olin edes tekemässä. Taidan tylsistyttää itseäni välillä lukemalla muutaman tiedotteen. Nekin on pakko joskus kahlata läpi, jos niissä vaikka olisi jotain minuakin koskettavaa. Tuskin on.

Kukat saivat vettä

Bugien muuntautumiskyky jaksaa aina hämmästyttää minua. Perjantaina lähdin töistä hyvillä mielin siitä, että tiedossani ei ollut yhtään kovin vakavaa bugia sovelluksessa. Tänään töihin tullessani ne olivat onnistuneet taas majoittumaan sovellukseen ja nyt niitä on taas alettava savustamaan esiin piiloistaan. Saastaiset kiusankappaleet!

Joku täti kävi täällä huoneessa kastelemassa kukkia. Olenkin joskus ihmetellyt, miten nuo pysyvät hengissä. Kukkienkastelijatäti käy täällä yleensä ilmeisesti johonkin toiseen aikaan, aikaisin aamulla, myöhään illalla tai lounasaikaan. Tai joskus kun olen muuten vain hortoilemalla käytävillä. Miksiköhän hän tänään tuli sellaiseen aikaan, että minäkin olin paikalla? Kävinkö minä eri aikaan lounaalla? Kävikö hän eri aikaan lounaalla? Aloittiko hän kukkien kastelun tänään rakennuksen eri päästä? Nukkuiko hän pommiin? Vai oliko hän kerrankin ajoissa töissä?

Kaikilla kolmella terassilla istuskelee taas ihmisiä. Jotenkin ajattelin, että sitten kun koulut alkavat, niin muillakin ihmisillä lomat loppuvat, mutta eipä niin ollutkaan. Huonetoverinikin on edelleen lomalla, samoin näytti olevan jokunen muukin ihminen muista huoneista. Ja nuo hirviöt terasseillakin ovat varmaankin lomalla. Menisivät kotiinsa lomailemaan, tai johonkin mökille, niin ettei minun tarvitsisi katsella niiden lomailua koko päivää.

Pöydän reunalle on kasautunut aikamoinen läjä kaikenmaailman papereita ja levyjä, joihin pitäisi kai reagoida jotenkin. Ei ole muka ollut aikaa, tai siis oikeasti en ole vain jaksanut perehtyä niihin. Ei niillä varmaankaan ole kovin kiire. Yksi ohjelma pitäisi ainakin asentaa, mutta kun en ole sitä vielä tarvinnut, niin olen lykännyt sen asentamista "tärkeämpien" juttujen alta pois. Pitäisi siivota kovalevyäkin. Tai käydä kinuamassa mikrotuesta uusi levy. Saisinpa kokonaan uuden koneen.

Vietin tänään oikean megahortoilusession. Kävin ensin palauttamassa yhden levyn rakennuksen toiseen päähän. Sitten toin sieltä toisen levyn takaisin huoneeseeni. Sitten kävin vessassa ja tein vielä yhden reissun, jolla hain limsaa. Kyllä siinä varmaankin taas puolisen tuntia tärvääntyi.

Olen yrittänyt havannoida, näyttävätkö nuo kukat nyt elinvoimaisemmilta, kuin ennen kuin niitä käytiin kastelemassa. Minusta näyttää ihan kuin niiden lehdet olisivat hieman terhakammin pystyssä, vaikka eivät nuo kyllä yleisesti ottaen kovin hyväkuntoisilta vaikuta. Pitäisi varmaan ottaa niistä säännöllisesti kuvia ja vertailla kuvista niiden elinvoimaisuusastetta eri päivinä. Jos kukkien kastelu todella vaikuttaa niiden ulkonäköön, niin voisin ehkä kuvasarjoista päätellä, milloin niitä käydään kastelemassa, jos en satu itse olemaan paikalla.