Pihalle rakennetun teltan katon läpi on tungettu peltiputken pätkiä. Kun tuijottelin taas apattisesti ikkunasta, huomasin että yksi niistä heilui. Vähän aikaa tuijotettuani koko putki vedettiin telttaan ja kohta saman paikan vierestä pölähti haalarimiehen pää! Mies purki jonkun lankkuvirityksenkin. Tarkoittaakohan tämä sitä teltta on tehnyt tehtävänsä ja nyt se puretaan pois? Seuraakohan se meitä uudelle toimistolle?
Pitäisi varmaan oikeasti kuitenkin jo alkaa pakkaamaan tavaroita. Joku lähetti mailissa ukaasin, että käytävien tukkeena olevat roskakoririvistöt viedään pois jo huomenna, joten jos sinne jotain aikoo laittaa, se olisi paras tehdä heti. Roskalaatikoiden pois vienti jo nyt on muuton kannalta kyllä ihan järkevää, koska nyt tuolla käytävillä mahtuu hädin tuskin liikkumaan. Plääh. Ei todellakaan huvittaisi alkaa seulomaan noita papereita ja miettimään, mikä niistä on roskaa. Taidan heittää vaan kaiken muuttolaatikoihin. "Tärkeiden" paperien suurempi määrä saa minut vaikuttamaan varmasti tärkeämmältä ihmiseltä, ja saan ehkä paremmat huonekalut.
Ensi viikon toimenkuvani näyttää todella hämärältä. Ainakin sen tiedän että tiistaina olen koko päivän toisella paikkakunnalla. Maanantai menee todennäköisesti uuden toimiston toimintoja ihmetellessä. (Toivottavasti siellä on edes kahvia ja wc. Ja joku tuoli.) Keskiviikkona olen varmaan matkustelun jäljiltä aivan koomassa, niin että en saa takuulla mitään aikaiseksi. Ehkä torstaina voin taas saada jotain oikeasti työn alle.
Olen varmaankin oikeasti muuttumassa zombiksi. Kun jalkani on kipeä, niin kävelyni on todella zombimaisen näköistä. Välillä kun astun vahingossa kuitenkin kipeällä varpaalla, niin suusta pääsee väkisinkin jotain urahduksia. Lisäksi olen nukkunut niin huonosti, että silmieni katse näyttää vähintäänkin suomealta. Toistaiseksi mieleni ei ole kyllä tehnyt mieli purra ketään. Ainakaan kovin paljon. Kahvia sen sijaan janoan hillittömällä intensiteetillä. Kuola alkaa valua suupielestäni jo puolimatkassa kahvinkeittimelle. Ehkä tämä kahvinhimo on vain välivaihe varsinaisessa zombiutumisessa. Seuraavaksi joku onneton varmaankin osuu minun ja kahvinkeittimen väliin, enkä voi hillitä itseäni vaan puraisen tuota surkimusta. Sitten huomaankin pitäväni ihmislihasta ja tadaa - olen ihan oikea zombi!
Pahasti pelkään että omaksumani zombi-imago ei auta minua juurikaan etenemään urallani. En usko, että kenelläkään tulee mieleen että: "Kappas vain, onpas tosi zombin näköinen kaveri. Hänpä vaikuttaa tosi luotettavalta ja pätevältä työntekijältä. Voisinkin antaa uudessa tärkeässä projektissani avainroolin hänelle. Pitäisiköhän kysyä hänen esimieheltään, onko hänen palkkansa varmasti oikealla tasolla? Meillä ei ole varaa menettää ketään noin zombimaista johonkin toiseen firmaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti