torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Kaipaan kasveja

Kehitysympäristö jota käytän on tehty Linuxilla ja jotta saisin sen toimimaan kunnolla, joudun virittelemään Windowsini niin että sekin näyttäisi Linuxilta. Rasittavaa touhua. Mieluummin käyttäisin vaikka sitten kokonaan Linuxia kuin tämmöistä hölmöä välimuotoa, joka toimii ajoittain todella oudosti. Voi kyllä olla, että jos loikkaisin pää edellä Linux-maahan, niin saattaisin nopeasti alkaa ikävöimään vanhaa kunnon Windowsia.

Linuxissa on minusta jotain hyvin saksalaista. Kaikki nuo apuohjelmat ja toimintatavat jotenkin kielivät tinkimättömästä järjestelmällisyydestä, pikkutarkkuudesta ja tehokkuudesta, mutta käyttäjälähtöisyys on melko vähissä. Harmi ettei Linuxia keksitty Saksassa. Olisin nyt voinut haukkua Linux-käyttäjiä hieman perustellummin natseiksi.

Huoneemme kasvit muutettiin jo tänään. Täällä on nyt paljon autiompaa. Tuntuu kuin huoneen akustiikkakin olisi muuttunut, vaikka ei niitä kasveja nyt niin paljon ollut. Ehkä täällä on jopa vaikeampaa hengittääkin, kun kasvit eivät ole täällä puhdistamassa ilmaa.

"Yhteyttäminen eli fotosynteesi on biokemiallinen prosessi, jossa kasvit (ja muut eliöt) tuottavat hiilidioksidista ja vedestä auringon säteilyenergian avulla happea sekä glukoosia, jota kasvi käyttää ravintona."
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteytt%C3%A4minen

Koko päivä on mennyt tänään noiden typerien Linux-skriptien kanssa tapellessa. Olen aivan turtunut. Etsiskelen netistä virheilmoituksiin liittyviä juttuja toivoen että joku muu olisi törmännyt samaan virheeseen. Välillä vaihdan jotain asetusta ja käynnistän taas kaiken uudestaan siinä toivossa, että jokin todella muuttuisi jossain. Aivoni eivät varmaankaan saa tarpeeksi happea. Jos ne huonekasvit olisivat vielä täällä, olisin saanut kaiken toimimaan jo ajat sitten.

"Happivajaus aiheuttaa huimausta, joka saa monet hätääntymään. Hätääntyminen puolestaan voimistaa hyperventilaatiota entisestään. Tästä voi seurata niin paha happivajaus, että ihminen menettää tajuntansa."
Lähde: http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=3699

Täytyy varoa hätääntymästä, vaikka vähän huimaakin. Tuntuu kyllä siltä, että tajunnan lähtö on todella lähellä.

Ei kommentteja: