Tämä aamu palautti uskoni ihmiskuntaan! Matkalla töihin huomasin pienen lapun yhden varastorakennuksen seinässä: "Löydetty miesten rannekello", siinä luki. Otin kiiruusti yhteyttä ilmoituksen jättäjään, ja ah, siellä oli rakas Seikoni hyvässä kunnossa. Lapset olivat kuullema löytäneet sen pihalta. Kiittelin löytäjää vuolaasti, mutta olin niin häkeltynyt kellon löytymisestä, että en edes huomannut kysyä halusiko joku löytöpalkkion. En muistanut kysyä sitäkään olivatko lapset partiolaisia. No, pääasia että Turvallisuuden Triangeli toimii taas: Tuijotan vuorotellen monitoria, ikkunaa ja kelloa. Ei triangeli täysin toimimaton ollutkaan kuin yhtenä päivänä, mutta sen tasapaino oli häiriintynyt, koska sykemittarin vilkuiluun kului liikaa aikaa ja energiaa, sillä olen tottunut tuijottelemaan viisareita. Digitaalisten numeroiden merkitystä piti aina miettiä hetki, enkä todella tajunnut paljonko kello oli, ennen kuin olin visualisoinut kuvitteellisten viisarien asennon mielessäni. Tämä on riemun päivä myös työnantajalleni: Työtehoni kasvoi huimasti, kun minun ei enää tarvitse käyttää leijonanosaa aivokapasiteetistani viisareiden visualisointiin mielessäni.
Olen alkanut saada jotain tolkkua Ihmemaan geografiasta. En ole vieläkään oikein päässyt perille paikallisten bugien tavoista, mutta olen jo oppinut liikkumaan ympäriinsä ja palaamaan takaisin samaan paikkaan, missä olen joskus käynyt. Aika sotkuinen paikka tämä on, mutta pohjimmiltaan aika samanlainen kuitenkin kuin muidenkin projektien ympäristöt. Olen harkinnut oman kartan piirtämistäkin, mutta toistaiseksi en ole jaksanut. Kartan, tai tässä tapauksessa oikeastaan UML-kaavion, piirtäminen on kuitenkin aika rasittavaa hommaa, ja ei sitä kukaan ole oikeastaan minulta pyytänyt. Jälkipolvet saattaisivat kyllä riemuita kartasta. Varsinkin, jos merkitsisin siihen isoilla rasteilla aarrekätköt ja myrkkykäärmeiden lymypaikat.
Juuri kun luulin kaiken taas palanneen normaaliksi, vampyyriä muistuttava työtoverini tuhosi taas Turvallisuuden Triangelin sulkemalla ikkunasta sälekaihtimet. Ei voi kuullema taaskaan tehdä töitä, kun auringonvalo heijastuu monitorin ruudulta. Kaameaa. Eikö tämä hirveys lopu koskaan? Taidan hakea lohdutukseksi kahvia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti