En halua postia

Omituista, kävi ilmi, että yksi ihminen toimistossamme on syntynyt täsmälleen samana päivänä kuin minäkin. Tosin eri kaupungissa. Olisikin ollut jotenkin pelottavaa, että olisimme olleet synnytyslaitoksella vierekkäisissä huoneissa ja nyt työskentelemme samassa toimistossa. Nytkin tuo pistää miettimään, että onkohan niissä horoskoopeissa sittenkin jotain perää.

Joku toimistotyöntekijä muistuttelee meitä siitä, että uudet käyntikortit uuden toimiston osoitteella pitäisi tilata heti. En taida jaksaa vaivautua, en muista että olisin antanut vanhojakaan kenellekään. Ei, taisinpas sittenkin antaa yhden - jopa vielä ihan asiakkaan edustajalle. No, jatkossa asiakkaat saavat pärjätä pelkällä puhelinnumerollani ja sähköpostiosoitteellani. En muista saaneeni tänne töihin kertaakaan mitään postissa lähetettyä postia. Kertahan se tietysti olisi ensimmäinenkin, kyllä sitten harmittaisi kun kiitollinen asiakas haluaisi muistaa minua herkkulaatikolla ja se päätyisi vanhaan osoitteeseen joillekin tuiki tuntemattomille. Todennäköisemmin kyllä jos asiakas minulle jotain lähettäisi paketissa, se olisi jotain vähemmän miellyttävää, mikä saisi mennäkin väärään osoitteeseen.

Väsyttää taas kaameasti. En taas eilen saanut aikaiseksi mennä nukkumaan järkevään aikaan, ja heräsinkin vielä normaalia aiemmin. Kahvia ja kolaa on tullut kitattua tänään ihan kunnioitusta herättäviä määriä. Bugien penkominenkin on niin pitkäveteistä touhua, että vireystilani on melko alhainen. Tukeva lounaskaan ei tuntunut tarjoavan piristävää energia-humausta. Päinvastoin ruoka imeytyi ilmeisesti silmäluomiini, jotka yrittävät painua kiinni heti jos ei niihin kiinnitä huomiota ja pakota niitä pysymään avoimena maailmalle. Kellokaan ei ole vielä juuri mitään. Tästä taitaa tulla pitkä ja sumea päivä. Paitsi jos kittaan järjettömän määrän kahvia ja/tai energiajuomaa. Yleensä limsahiipparit käyvät kyllä juuri perjantaisin täydentämässä huvenneita energiajuomavarastoja, mikä tukisi tätä toimintasuunnitelmaa.

Joku kauppaa minulle Rolexia sähköpostissa. Sellainen kyllä kelpaisi, koska rakasta Seikoani ei ole vieläkään löytynyt. Soitin poliisiasemallekin, mutta ilmeisesti kulmakunnillani ei asu tarpeeksi kilttejä partiolaisia, jotka kiikuttavat löytötavaratoimistoon päivittäin sadoittain löytämiään esineitä. Sykemittari ranteessani on selkeästi väliaikainen ratkaisu. Haluan kellooni viisarit!