Yleisesti ottaen en usko kohtaloon ja deterministiseen näkemykseen siitä, että emme todella voi määrätä mitä elämässämme tapahtuu. Vaikka minusta usein tuntuu siltä, että asiat mitä teen eivät oikeastaan ole itseni päätettävissä, niin uskon kuitenkin, että pohjimmiltaan päätän itse omista tekemisistäni. Jos ihan oikeasti todella kyllästyn tähän tylsyyteen, niin voin aina ottaa loparit. Enhän minä varmaankaan niin tee, mutta ainakin uskottelen itselleni, että voisin tehdä niin.
Sinänsä kohtalon ja kaikenlaisten tämmöisen "kaikelle on paikkansa"-juttujen ajatteleminen on ihan viihdyttävää. Keskustelin yhden kaverin kanssa siitä, mitä olemme mahdollisesti olleet edellisissä elämissämme. Olin melko vakuuttunut, että minut on ainakin kerran poltettu noitana. Mutta en jotenkin usko, että noitana oleminen olisi ollut minun päätyöni. Olen varmaan ollut joku halonhakkaaja tai puuseppä vaan. Maanviljelijä en ainakaan ole ollut, enkä kauppias. Ne eivät vain tunnu jotenkin minun jutuilta. Haudankaivaja ehkä olisin saattanut olla. Tai kalastaja. Pappi nyt en ainakaan ole ollut.
Seuraavassa elämässä minä varmaan valmistan jossain kehitysmaassa lenkkareita jollekin monikansalliselle hirviöfirmalle ja kuolen nuorena. Onkohan lenkkareiden valmistaminen vähemmän tylsää? Varmaan aika samaa luokkaa kuin tämä.
Puusepän homma voisi olla ihan mielenkiintoistakin, mutta joku halonhakkaajan tai haudankaivajan homma olisi talvipakkasilla varmaan tosi tylsää ja kamalaa. Kesällä voisi olla kyllä kivempaa vaikka kaivella hautoja pihalla, kuin koodailla saunan lämpöisessä toimistossa. Voisi kuunnella, kun linnut lauleskelevat ja saisi samalla liikuntaakin. Vesisateessa mutakuopan kaivaminen kuulostaa kyllä toisaalta taas aika kamalalta.
No lähitulevaisuudessa kohtalonani on lähteä tänään aikasemmin töistä. Olen siunattu. Kun tänään, kuten aina, vilkuilen alituiseen kelloani, niin viisarit liikkuvat koko ajan vääjäämättä kohti neljää. Jolloin lähden viikonlopun viettoon. Tietenkin voisin välttää kohtaloni jäämäällä jääräpäisesti töihin puoleen yöhön, mutta miksi ihmeessä haluaisin tehdä niin? Voisin myös uhmata kohtaloani lähtemällä töistä jo kolmelta, mutta sekin tuntuu liialliselta. Joku roti sentään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti