Hoksasin tuossa jokin aika sitten, että olen notkunut täällä töissä jo yli kaksi vuotta. Vaikea käsittää. Kyllä se aika vain kuluu, vaikka madellenkin. Kahdessa vuodessa ehtisi tapahtua jossain muualla vaikka mitä, mutta täällä ei ole kahdessa vuodessa tapahtunut oikeastaan mitään merkittävää. No, joku asiakas on vaihtunut, toimisto on muuttanut, joku työskentelee jossain muualla ja tämmöistä normaalia. Jos olisin luonut viimeiset kaksi vuotta poliittista uraa, voisin olla ehkä nyt EU:n keisari. Se olisi varmaankin paljon mielenkiintoisempi homma kuin tämä, ja siitä saisi varmasti paljon parempaa palkkaakin.
Katastrofiprojekti on muuntautunut bugijahdiksi. Bugeja kyllä tosiaan riittää. Näin alkuun niiden "korjaus" onkin aika helppoa, koska riittää kun summamutikassa johonkin kätensä mätkäisee, niin lauma bugeja on liiskassa oitis. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Riehumalla ja huitomalla ympäriinsä bugeja liiskaantuu laumoittain, mutta ei se paljon lohduta, koska niitä on niin järjettömästi. Olo on kuin yrittäisin tyhjentää järveä kantamalla vettä muovisangolla sadevesiviemäriin. Onhan se toisaalta kiva, kun selkeästi jotain tapahtuu, mutta toisaalta aika merkityksettömältä tämä touhu tällä hetkellä tuntuu. Pitäisi vain räjäyttää kaikki ja aloittaa alusta.
Terasseille on taas kerääntynyt hajanaisia ihmislaumoja. Mikäs siinä, aurinko paistaa, ja jos joku onnellinen on onnistunut livahtamaan töistä tai mistä lie, niin kyllähän sitä sitten kelpaa terassilla fiilistellä. Minun sen sijaan pitäisi kökkiä täällä vielä tuntitolkulla. Hohhoijaa. Bugit pitävät onneksi seuraa minulle. Ne eivät ole lähdössä mihinkään. Ikinä. Ne eivät hylkää minua, vaikka kuinka kohtelisin niitä kaltoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti