keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Paluu kofeiiniorjuuteen

Juon taas vaihteeksi kahvia, kun päätin unohtaa sen paastojutun toistaiseksi. Kylläpäs kahvi onkin hassua, heti tuntuu olo paljon virkeämmältä, vaikka otin vasta ensimmäisen hörpyn, eikä kofeiini ole takuulla ehtinyt vielä imeytyä mihinkään. Ehkä kahvinjuonnin piristävä vaikutus onkin osittain psyykkinen? Tai sitten kofeiinia imeytyy verenkiertoon jo pelkästään hengittelemällä kahvin höyryjä?

Nukahdin taas aamupäivällä hetkeksi monitorin äärelle. Mietin jotain työhön liittyvää asiaa ja äkkiä tuntui siltä, että olisipas kivaa pistää vähäksi aikaa silmät kiinni, ja sitten olikin jo unessa. En oikein tiedä kauanko nukuin, varmaan minuutin tai kaksi. Heräsin johonkin ääneen, olin varmaankin alkanut kuorsata ja joku rykäisi kohteliaasti herättääkseen minut.

Korjailen nyt uutta projektia odotellessa jotain ikivanhoja bugeja, jotka ovat niin vähäpätöisiä, että kukaan ei ole aikaisemmin jaksanut niitä korjata. Tai sitten ne ovat niin kummallisia, että ne ovat jääneet sen takia korjaamatta. Tylsiä virheitä joka tapauksessa, useimmat käyttäjät eivät varmasti törmäisi virheisiin koskaan. Tai ehkä törmäävätkin, olen viime aikoina yllättynyt kyllä useaan otteeseen käyttäjien mielikuvituksellisista tavoista käyttää ohjelmistoamme.

Ikkunasta ei ole näkynyt mitään kiinnostavaa pariin päivään. Silloin tällöin haalarimiehiä vilahtelee rakentamansa teltan ovella, mutta muuten kaikki jännittävä tuntuu tapahtuvan pihalla olevan teltan sisällä. Telttakin on jo peittynyt lumella niin, että näyttää kuin talon alinta kerrosta ei olisikaan, vaan pihan toisen puolen täyttäisi jonkinmoinen nurmikkokoroke, joka on siis lumen peitossa.

Nyt kofeiini alkaa vaikuttaa, tuntuu oikeastaan kuin täällä olisi vieläkin tylsempää, kun alan havannoida selkeäämmin tämän turruttavan pysähtyneisyyden kaikki vähäisimmätkin yksityiskohdat. Koodivirheet, joista kukaan ei välitä, pihalla kököttävät palelevat pulut, vetoisan ikkunan raosta tunkevan ilmavirran heiluttama pölypallo pöydän nurkalla. Jees, ihan kuin olisin tullut vanhaan kotiini, jonne en kyllä varsinaisesti ikävöinyt. En enää ikinä juo mitään, missä on kofeiinia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Riippuvaisilla dopamiinia kai erittäytyy aivoissa jo siitä että aivot tietää että koht tulee sitä "herkkuainetta". Sen takia se eka kulaus jo tuntuu niin kivalta.

Anonyymeille Koffeinisteille olis tarvetta! Googlaamalla sitä lösin nää sivut.. Perustetaan!

t: Basse
bassen_varameili ( at ) luukku.com

kipeeisi kirjoitti...

Anonyymeille Kofeinisteille löytyy siis kannattajia heti, vaikka yhdistystä ei ole edes perustettu? No täytyy kai sitten tosiaan ryhtyä tuumasta toimeen. Mietin vielä asiaa ja otan yhteyttä.

Anonyymi kirjoitti...

AAn kokouksissa juodaan kulemma kahvia ja joskus kakkutellaan, mutta mitä AKn kokouksissa tarjoiltais??