Töihin palaaminen muutaman päivän loman jälkeen tuntuu oudolta. Koodit, joiden parissa hikoilin viime viikolla, näyttävät nyt täysin oudoilta. Jos pitäisin vuoden sapattivapaan, niin unohtaisin varmaan täydellisesti, että olen koskaan osannutkaan ohjelmoida. En tiedä onko se sitten hyvä vai paha asia. Toisaalta se luo uskoa siitä, että minulla voisi olla erilainen elämä ilman koodaamista, mutta toisaalta se saa osaamiseni ja nykyisen tekemiseni tuntumaan jotenkin ohuelta ja hataralla pohjalla olevalta. Ikään kuin tämä olisikin vain jonkinlainen välivaihe jotain muuta odotellessa. Mitä minä sitten muka odotan? Ei tule kyllä mitään mieleen. Aivoni ovat lahonneet jo niin paljon, että en enää keksi mitä haluaisin tehdä työkseni, jos en tylsistyisi täällä. Vapaa-aikanani sentään vielä tiedän mitä haluan tehdä. Ehkä minun pitäisi alkaa tekemään työkseni sitä, mitä teen vapaa-aikananikin? Maksaisikohan joku jotain sellaisesta? Tuskin. Paitsi jos ryhtyisin tosi-tv-tähdeksi?
Ihan kuin pihalla näkyvässä koivun reuhtakkeessa olisi oksissa jotain outoja juttuja. Onko kevät tosiaan jo niin pitkällä, että koivun oksiinkin alkaa jo ilmestyä silmuja ja muita juttuja (hevosia?), vai ovatko nuo vain jotain syksyltä jääneitä lehden jämiä, jotka eivät ole jostain syystä pudonneetkaan? Pajuissa on ainakin niitä pajunkissoja, sen tiedän faktana. Minun pitäisi todellakin hankkia kunnon kiikarit tänne. (Miksiköhän muuten pajuissa on kissoja ja koivuissa hevosia? Onko jossain puissa lehmiä ja koiriakin?)
Aamupäivän suoritussaldo:
- vajaa litra kahvia
- puoli pullollista kolaa
- lounas
- n. 20 serverin käynnistystä
- n. 10 riviä koodia
- n. 200 sanaa blogia
- pari lyhyttä keskustelua työkavereiden kanssa
- muutamalla webbisivulla surffailua
- ikkunasta tuijottelua
- saman levyn kuuntelua pariin kertaan
- wc:ssä käynti
- muutaman oudon ihmisen kohtaaminen käytävällä
- muutaman mailin läpiluku ja pariin vastailu
- tuntikirjanpidon kanssa sekoilua
Eihän tämä päivä ihan hukkaan ole mennyt, vaikka pelkäsinkin että paluu takaisin arkeen voi olla melko kohmeista.
Viikonloppuna toimistomme tämän kerroksen yhteen suljettuun osastoon muutti lauma uusia ihmisiä, ja nyt käytävillä pyörii ihan outoja naamoja. Uskaliaimmat ovat kierrelleet katsomassa meidän huoneitammekin. Aivan epäreilua, että ne voivat käydä meitä pällistelemässä milloin ja miten huvittaa, mutta me emme pääse niiden huippusalaiselle suljetulle osastolle! Tietysti voisimme mennä joukolla kuikuilemaan niiden osaston lasioven takaa miltä siellä näyttää. Osaston sulkeminen hankaloitti sitä paitsi huomattavasti kulkua toiseen päähän rakennusta. Nyt pitää kulkea kahdesta lukollisesta ovesta ja kiertää tosi kaukaa, eli en käy tuolla osassa rakennusta enää ikinä. Pitäkööt energiajuomansa ja ykkösoluensa! Aaargh! Kaamea ajatus tuli tuosta mieleeni: Nuo uudet tunkeilijat pääsevät juomaan limsaa meidän automaateista, mutta me emme niiden!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti