perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Musiikkia toisesta maailmasta

Liput liehuvat taas tangoissa. Mikähän päivä tänään on? Perjantai? Jotenkin erityinen perjantai? Pakko kai katsoa kalenterista, kun sellainen tuossa pöydällä lojuu... Kansall. veteraanipäivä. Jee! Hyvä veteraanit, niin sitä pitää! Oma liputuspäivä! Minun isovanhempanikin ovat jonkinsortin veteraaneja, pitäisiköhän soittaa heille onnittelupuhelu?

Minulla on ollut muka kaamea kiire tänään koko päivän, ja silti en ole saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi. Olen kirjoitellut arvioita siitä miten kauan jonkun asian tekemiseen menee, käsitellyt samoja asioita kahdessa eri palaverissa, ja nyt pitäisi vielä tutkia asioita tarkemmin ja tehdä lisää arvioita. Ja tietysti koodata samalla näppäimistö sauhuten virheetöntä koodia hirmuisella vauhdilla. Viikonloppunakin pitää nyt sitten tulla töihin. Täytyy maanantaina livahtaa paikalta hyvissä ajoin, niin että en joudu vapunpäivänäkin töihin. Vaikka olisihan se tietysti todellista työläisten juhlaa olla töissä vapaapäivänä.

Terasseilla on yllättävän hiljaista, siihen nähden, että on kuitenkin perjantai-iltapäivä ja aurinkokin paistaa. Kaksi ihmistä istuskelee kahvikupin äärellä yhdellä terassilla, kaksi muuta ovat täysin autioita. Yhden näköpiirissä olevan talon parvekkeella on taas ihmisiä tupakalla. Tällä kertaa siis oikein kaksin kappalein. Jotain mustaan ja punaiseen pukeutuneita taitellisilta vaikuttavia nuoria naisia. Toinen elehtii kovasti, ja taitaa kertoa jotain hauskaa juttua. Olisipa kiva kuulla se itsekin. Arvelisin että siihen liittyy ainakin kovaa juoksemista eleistä päätelleen.

Ostin ruokatunnilla taas pari levyä, kun palkkarahoja oli vielä vähän jäljellä. Johan tuota rahaa on ollutkin taas käytössä jo kaksi päivää - ja vielä sitä on jäljellä! Ostin hassun kokoelman yhdeltä bändiltä, jota kuuntelin todella paljon joskus kauan, kauan sitten. Tuntuu jotenkin omituiselta kuunnella taas näitä samoja renkutuksia. Ei musiikissa ole sinänsä mitään vikaa, mutta ihan kuin olisin elänyt jotenkin eri maailmassa silloin, ja nyt musiikki reagoisi erilailla tähän maailmaan.

Ei kommentteja: