Tämä on loppu

Toimistolla on hämmentävän hiljaista. Yleensä ihmiset ramppaavat paikasta toiseen, puhelevat huoneissa toisilleen jotain, kolistelevat kahvitilassa yms. Ainakin meidän projektilla on niin kiire, että meidän porukka ei ehdi juuri muuta tehdä kuin hakata näppäimistöä. En tiedä onko muillakin projekteilla kiire, vai olisiko jossain käynnissä jotain palavereita. Tai sitten meluisat ihmiset ovat tänään jostain syystä poissa töistä. Kipeänä tai jotain. Omituista kyllä, viereiseltä rakennustyömaaltakaan ei kuulu mitään. On niin hiljaista että suorastaan pelottaa.

Yritin ratkaista yhden projektissa ilmenneen ongelman kopioimalla toiminnallisuutta yhdestä vanhasta projektista. Ratkaisu oli hieman pelottava, mutta tyylikäs ja fiksu. Yllättäen operaatio onnistui aivan helposti ja mikään ei hajonnut. Pettymys oli kuitenkin karu, kun huomasin, että vika olikin itse asiassa ihan muualla, eikä kopioidusta toiminnallisuudesta ollut mitään apua. Nyt pitää taas alkaa koodaamaan rumia teippi-ja-rautalanka-virityksiä. Hohhoijaa.

Projektimme projektipäälliköllä alkaa olla pienoinen paniikkimieliala päällä. Projektin olisi pitänyt mennä tuotantoon tänään, mutta myöhästyimme. Uusi yritys on huomenna. Ilmaan on heitelty jo ajatuksia viikonloppuylitöistäkin. Tänään oltiin vielä niin toiveikkaita, että ei kai nyt sentään, mutta toisaalta siitä oli ainakin puhe, että kaikki olisivat lauantaina hälyytystilassa, niin että jos kriisi iskee, niin paikalle on tultava oitis. Hyvä puoli tuossa hälyytystilasta on, että vaikka töihin ei tarvitsisi edes tulla, niin palkka juoksee silti jollain prosentilla. Voisin olla vaikka kaikki viikonloput hälyytystilassa, jos ei oikeasti tarvitse olla töissä.

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun aloin kirjoittamaan tätä blogia. Olen kirjoittanut tähän blogiin jotain joka päivä, kun olen ollut työpisteelläni pitempään kuin tunnin. Tämä on 231. kirjoitus. Muutamina päivinä olen ollut töissä jossain muualla, sairastellut tai ollut muuten vain poissa. Tämä on tämän blogin viimeinen merkintä. Päätin jo blogia aloittaessani, että kirjoitan tätä tasan vuoden. Hieman lyhempikin aika olisi varmaan riittänyt, mutta vuosi on kivan täsmällinen määrä. Saatan kirjoitella vielä jotain kommentteja jos siltä tuntuu. Ehkä jos menen joskus muualle töihin ja siellä on jotenkin eri tavalla tylsää, niin saatan aloittaa blogin uudestaan. Näiltä näkymin tämä oli nyt kuitenkin tässä. Tylsyys varmasti jatkuu edelleen, mutta enköhän ole jo vatvonut sitä tältä erää aivan tarpeeksi.

Lipputankoja pitää käyttää, eikä seisottaa tyhjän panttina

Kylläpä taas väsyttää. En taaskaan tajunnut mennä eilen nukkumaan ihmisten aikaan ja epäinhimillinen nukkumaanmenoaika on nyt saastuttanut tämänkin päivän silkaksi hirviömäisyydeksi. Silmäni lupsahtelevat tätä kirjoittaessanikin. Mitenkähän ihmeessä saan pysyttyä hereillä koko päivän? Työlistallakin olisi äärimmäisen tylsää testausta. Olen pakotettu juomaan taas naurettavia määriä kofeiinipitoisia juomia.

Läheisen ravintolan ulko-oven molemmille puolille on laitettu isoja kivipaaseja. Ilmeisesti kivien on tarkoitus estää autoilijoita parkkeeramasta suoraan ulko-oven eteen. Autoilijat ovat kyllä vallanneet täysin tämän piha-alueen. Nytkin näen ensivilkauksella kolme autoa parkkeerattuna suoraan pysäköintikieltokylttien alle ja ainakin viisi autoa parkkeerattuna vähintäänkin epämääräisiin paikkoihin. Miksiköhän pysäköinninvalvojat eivät koskaan käy täällä?

Ikkunasta näkyy ainakin viisi lipputankoa, mutta ainoastaan kahteen on asianmukaisesti vedetty lippu salkoon. Eivätkö nuo muut lipputankojen omistajat kunnioita perinteitä ja Aleksis Kiveä? Mikä ihmisiä vaivaa? Jos minulla olisi lipputanko, laittaisin lipun salkoon joka päivä. Niin kuin teininä rippileirillä. Lipputanko ilman lippua on kuin kahvinkeitin ilman kahvia, lapsi ilman leluja, auto ilman pyöriä, koodaja ilman tietokonetta tai fallos ilman erektiota.

Bugit rynnivät yllättäen kimppuuni sankoin joukoin. Ne ovat ilmeisesti aistineet väsymykseni ja päättäneet hyökätä nyt, kun niillä normaalia parempi mahdollisuus vallata koko sovellus. Hahhah! Ne erehtyvät pahasti luullessaan olevansa niskan päällä. Olen kyllästänyt itseni kahvilla ja energiajuomalla ja apunani on vielä pari työtoveriakin. Koodaan kuin eläin ja koodiviidakon sotatantereella bugeja lakoaa kuin heinää! Korjauksistani on eleganssi kaukana, mutta mitäpä en tekisi toimivan sovelluksen eteen?

Kahluuallas täynnä kaloja

Karmea kiire. Projektin loppusuora häämöttää ja hommat pitäisi saada äkkiä kuntoon ja tietenkään mitkään aivan yksinkertaisetkaan jutut eivät suostu sitten toimimaan. Virheet olisi periaatteessa hyvin helppo korjata kun vain keksisi ensin, että mistä ne tarkkaanottaen johtuvat. Tuntuu jotenkin tyhmältä ensin plärätä koodia läpi kaksi tuntia ja sitten kirjoittaa muutama hassu kirjain johonkin kohtaan ja kaikki toimii taas niin kuin pitääkin.

On aika outoa, että viimeinen kolmesta ikkunastani näkyneistä ravintolaterasseista sinnittelee edelleen avoimena. Ei siellä tietenkään ketään istu, mutta kyllä se on ihan samassa kunnossa muuten kuin kesähelteillä. Ovatkohan ravintoloitsijat unohtaneet koko terassin, vai odottavatko he että ilmat vielä paranevat? Ei muutamaa tupakoitsijaa vartenkaan kannattaisi pitää noin montaa pöytää ja tuolia pihalla. No miksipä ne kalusteet tietty siellä pihalla menevät? Tuskin ne pihalla tönöttämisestä hajoavat. Jospa ravintolanpitäjillä ei ole niille parempaakaan säilytyspaikkaa. Ja säästyypähän kalusteiden raahailuvaivakin, kun jättää ne pihalle koko talveksi. Ovat kaupan päälle keväällä sitten heti valmiina.

Koko päivän hektisesti koodattuani, minun pitäisi nyt alkaa tekemään taas tylsiä testejä. Jotenkin vaikea asennoitua taas tähän. Päässäni testaus on jotenkin mielessäni päätynyt laariin "Asioita, joilla ei ole niin kiire". Nyt kun on koko päivän ollut kaamea kiire, niin vaikea alkaa tehdä jotain millä ei ole kiire. Toisaalta on myös vaikeaa alkaa testaamaan kiireellä. Siinä on jotenkin perustavanlaatuinen ristiriita. Sitä paitsi kohta on jo kotiin lähdön aika. Ei tässä nyt enää mitään kovin suureellista kannata aloittaa.

Omituista muuten, että tänään en ole nähnyt ikkunasta yhtään lokkia. Ei siellä talon katolla voi olla mitään kala-allasta. Tai sitten siellä oli eilen jokin siirrettävä kahluuallas täynnä kaloja, mutta tänään se on viety pois. Kyllä lokkeja tietty sellainen pienempikin allas varmaan kiinnostaisi. Ehkä jokin ravintola on kokeillut uusia tapoja säilyttää kalat tuoreina?

Modernismikin muuttuu nostalgiaksi

Sain taas kalenterin. Vuosi lähestyy näymmä loppuaan. Kohta on jo joulu. Lehdessäkin lupailtiin loppuviikolle lumisadetta. Kaameaa! Hieman lohtua tuo se, että tänä jouluna minun ei todennäköisesti tarvitse olla töissä joulun välipäivinä ja voin lomailla. Lomaa olen totisesti taas kaivannutkin.

Kaukana talojen kattojen päällä parveilee melko paljon lokkeja. Ne kiertelevät pienehkön alueen yllä, välillä istahtaen hetkeksi jollekin katolle. Mitäköhän ne tuolta luulevat löytävänsä? Onko jonkun talon katolla uima-allas? Tai kalankasvatusallas? Kalankasvatuslaitos voisi kyllä saada tuollaista liikehdintää aikaiseksi lokeissa. Vaikea usko silti, että kukaan kasvattaisi kaloja näin keskustassa jonkun kerrostalon katolle rakennetussa altaassa. Vaikka mistäs sitä voi tietää. Ehkä talon omistaa joku miljonääri, joka pitää kalastamisesta, eikä halua lähteä kauas kotoaan.

Jostain syystä olen tänään kuunnellut vain 2000-luvulla tehtyä musiikkia. Useimmiten viime aikoina olen kuunnellut jotain vanhempaa. Yritän kai alitajuisesti todistella itselleni, että en ole vielä niin kalkkis tai jotain. Silti tämä nytkin kuuntelemastani levystä tulee outo nostalgiafiilis. 2000-luvun alustakin on jo kauan. Hassua, että tämäkin levy tuntui silloin todella modernilta.

Joku tyyppi kävi kyselemässä minulta jostain iki-ikivanhasta projektista. En muistanut siitä oikeastaan mitään. Katselimme vähän mitä tiedostoja projektista oli jäänyt kovalevylle ja juttelimme niitä näitä. Hyvinhän se aika noinkin kului. Kotiinlähdön aika on taas lähempänä. Tänään kyllä ajattelin vähän hyvittää viime viikon syntejä ja olla täällä ainakin vähän ylitöissä.

Tulin muuten ajatelleeksi, että se tyyppi joka minulta kyseli projektista saattoi olla ihan kuka tahansa. Mies on voinut livahtaa jonkun mukana ovesta kantaen vaikka kahvipakettilaatikkoa väittäen tuovansa meille kahvia, ja heti kun kukaan ei katsonut, hän lähtikin tenttaamaan salaista tietoa firman työntekijöiltä. No, jos tuo tyyppi sai jotain rahan arvoista noista minun ympäripyöreistä jorinoista, niin tuo kaveri todella ansaitsee ne rahat. Tuo kaveri olisi saanut siinä tapauksessa selville merkittäviä liikesalaisuuksia vaikka siskoni marsulta. Ei mutta hei, se kaveri antoi sähköpostiosoitteekseen firman osoitteen. Ei hän voinutkaan olla vakoilija. Tai sitten hän on soluttaunut firmaamme todella hyvin. Ensi kerralla kun joku kysyy minulta jotain, pyydän kysyjää heti todistamaan henkilöllisyytensä, ja käyn kysymässä pomolta, saanko kertoa kysyjälle mitään.

Loppu alkaa häämöttää

Pihapiirissä on tänään ollut toiminnantäyteinen päivä. Ikkunaa läheisin terassi purettiin ja jotkut haalarimiehet puhdistivat graffiteja läheisistä seinistä. Pihalla on ollut tänään ainakin konttilava, kuorma-auto, lakaisukone, painepesuri yms. Parissa tunnissa koko valtaisa terassikompleksi päivänvarjoineen, tuoleineen, pöytineen, tarjoilutiskeineen, puulattioineen ja aitoineen katosi jonnekin. Parkkipaikka-anarkiakin taas rehotti: Terassin puulattia oli hädintuskin ehditty siirtää pois, kun jo ensimmäiset autot parkkeerasivat paikalle, eikä lakaisukone ehtinyt edes puhdistaa asvalttia niiltä kohdin. Nyt piha jää kai autojen paikalta likaiseksi. Nyyh.

Vanha projekti teki jälleen kerran paluun. Ensivaikutelma tällä kertaa materialisoituneesta bugista oli, että tämän korjaaminen kestää viikkoja, mutta onneksi hommaan löytyikin helpohko ratkaisu ja sain pääpiirteissään vian korjattua alle puolessa tunnissa. Sitten kun tätä eleganttia kymmenen koodirivin häkkäystä alettiin testaamaan syvällisemmin, niin piti koodata vielä toiset kymmenen riviä kaikenlaisia lisäkäsittelyjä ja loppujen lopuksi hommaan meni kuitenkin kolme tuntia. No olen silti kohtuullisen tyytyväinen suoritukseeni.

Nukuin viime yönä vaihteen vuoksi aivan kohtuullisen hyvin. Silti olo on aivan vetämätön, koska söin lounaaksi suuren ja rasvaisen pizzan. Mieleni olisi tehnyt vielä ostaa karkkia aterian päälle, mutta onneksi lounasporukka osoitti valtaisan moraalisen voimansa, ja yhdessä meillä oli tarpeeksi voimia vastustamaan kiusausta. Vähän kyllä harmittaa, sillä karkki olisi maistunut. Moraalisuus on tylsää. Taidan lohduttautua kahvilla.

Uusi projektini alkaa olla loppusuoralla. Tulevaisuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Hämärä aavistus minulla on, että palaan ehkä saman projektin pariin, mitä tein vuosi sittenkin. Hah! Paluu kotiin. Sinänsä ihan kiva palata sen projektin pariin, koska sen sentään tunnen kohtuullisen hyvin. Tämä viimeisin projektini on varsinkin ollut niin suuri ja monimutkainen, että en ole oikein ehtinyt hahmottaa, mitä missäkin on ja miten kaikki toimii.

Lintsailun problematiikkaa

Taivas on tasaisen harmaa. Yksinäinen lokki liitelee talojen yllä varmaankin etsiskellen jotain syötäväksi kelpaavaa talojen katoilta. En ymmärrä mitä syötävää katolla voisi olla. Kuolleita lintuja? Jos täällä olisi lentokaloja, niin en usko että nekään pääsisivät niin kauas ja korkealle vedestä. Käsittääkseni lentokalat osaavat vain vähän liitää aivan matalalla. Liito-orava voisi varmaankin liidellä katolle ja kuolla sinne, mutta en usko, että liito-oravatkaan tulisivat tänne keskustaan liitelemään ja kuolemaan.

Olen taas tehnyt testejä muiden koodaamille sovelluksen osille. Olisi minulla jotain muutakin hommaa, mutta aivokapasitettini tuntuu tänään jotenkin normaaliakin rajallisemmalta. En jaksa tehdä mitään kovin vaikeaa. Testaus on onneksi äärimmäisen simppeliä. Ja tylsää. Silmäni lupsahtelevat.

Aion tehdä tänään paljon normaalia lyhyemmän työpäivän. Olen hirviö. Teen lintsaamani tunnit sisään joskus toiste. Jonain parempana päivänä. Tai jonain sellaisena päivänä, kun olisi pakko saada jotain valmiiksi ja on pakko jäädä ylitöihin. Sellaisia päiviä on kyllä aika vähän. Voi olla, että lopulta lintsaamani tunnit vain kerääntyvät, ja lopulta minun on pakko tulla viikonloppuna töihin niitä hyvittämään. Sekin on kyllä ikävää. Pitäisiköhän sittenkin tehdä täysi työpäivä?

Puhelimeni pimahti kun vastasin siihen. Painoin puhelimen soidessa jotain väärää nappia. Tuokin nappi toimi näymmä vastausnappina, mutta kytki päälle kaiuttimen ja kaikki näppäimet lakkasivat toimimasta. En saanut edes lopetettua puhelua. Virrat pois päältä laittamalla ja uudelleen käynnistämällä puhelin taisi toeta. Saapas nähdä mitä tapahtuu kun se seuraavan kerran soi.

Vaistonvaraista koodausta

Talo tärisee taas kuin horkassa. Viereisellä työmaalla ilmeisesti käytetään taas tärylätkää helvetistä ja se saa koko rakennuksen pitämään kummallisia resonanssiääniä, helinöitä, rutinoita yms. Kohta tämä koko pytinki varmaankin romahtaa. Omituista muuten, kuinka nopeasti tuollaiseen tärinään ja meteliinkin tottuu. En kiinnittänyt koko asiaan mitään huomiota, ennen kuin käväisin välillä muualla ja tulin takaisin. Adaptaatio on ihmeellinen asia.

Joskus tuntuu siltä että, koodatessa adaptaatio toimii liiankin hyvin: Jos etsin jotain tiettyä juttua valtavan koodimassan seasta, niin monesti jotenkin turrun koodin selaamiseen niin, että en muista enää edes etsiä mitään. Skrollailen vain koodia läpi tutkien hieman mitä se tekee. Alitajunta onneksi auttaa tässäkin asiassa useimmiten: Vaikka en enää muistakaan edes mitä olin etsimässä, niin oikean koodiblokin osuessa silmään, takaraivossa alkaa kuitenkin tuntua siltä, että "tällä pätkällä on nyt jotain erityistä merkitystä. Paras lopettaa selaus hetkeksi ja miettiä, miksi tämä koodi herättää jotain tuntemuksia." Voisikohan tuota ilmiötä kutsua vaistonvaraiseksi? Onko piilotajuntani parempi koodaaja kuin tietoinen minäni?

Tänään on ollut jokin ihmeellinen ihmisten verkostoitumispäivä. Olen saanut kolme tai neljä kutsua tai kutsun tapaista johonkin verkkoyhteisöön. Ja huomasin vielä vahingossa viidennenkin, joka oli jäänyt minulta aiemmin huomaamatta. Oikeastaan kutsuja oli vieläkin enemmän, mutta osa oli todennäköisesti jotain spämmin tapaista, jollain ovelalla tavalla hyötyä tavoittelevaa toimintaa, jonka jätin huomioimatta. Miksiköhän ihmiset haluavat ilmaista tuntevansa minut? Vaikka he eivät edes tuntisi minua millään tasolla, kuten nämä spämmerin tapaiset täysin oudot tyypit. Olen varmaankin jonkinmoinen sosiopaatti tai jotain, kun en vain tajua. Ovatko ihmiskontaktit netissä jonkimoista omaisuutta tai ihmisarvon mittari? Arvostaisivatko ihmiset minua enemmän jos minulla olisi musiikinsoittolistasivullani 2000 ystävälinkkiä?

Miksiköhän minä aina päädyn miettimään jotain tyhmiä kysymyksiä? Olenko minä "vähän" tyhmä? Tämän hölmön blogin tarkoitus oli raportoida tylsyydestä, eikä kummastella typeryyksiä. On niin tylsää, että en jaksa keskittyä tylsyyden raportointiinkaan.