Tämä viikko lähti käyntiin varsin veikeästi. Olin puolitoista tuntia myöhässä töistä ilmoittamatta kenellekään, ja eiköhän vain sillä välin kaksi lähintä esimiestäni ehtinyt käydä etsiskelemässä minua. Normaalisti he hädin tuskin muistavat olemassaoloni, mutta tietenkin tänä aamuna molemmilla olisi ollut minulle jotain asiaa. Ei heillä mitään erityistä asiaa silti ollut kummallakaan, kun kävin myöhemmin kyselemässä heiltä ja selittelemässä poissaoloani.
Taas jostain esihistorian hämärästä materialisoitui taas yksi vanha projekti riesakseni. Jokin käsittämätön kolmannen osapuolen ohjelmistokomponentin ohjelmointivirhe tekee ruudulle mustan viirun. Nyt pitäisi sitten keksiä mikä mystinen harhabitti tuon viivan voisi ruudulle töräyttää. Omalla koneellani en virhettä saa edes toistettua, joten vikakorjauksia pitää kokeilla toisen ihmisen koneella. Kokeilen sitten summassa kaikenlaista. Hohhoijaa. Eipä taas ole mitään järkeä tämänkään päivän touhuissa. Testaan jotain psykedeelistä tallennusoptiota, pakkaan tiedostot ja lähetän eteenpäin, odottelen vastausta, kokeilen toista tallennusmahdollisuutta, pakkaan tiedostot, lähetän eteenpäin, odottelen vastausta jne.
Kyllästyin Windowsin vakioikoneihin. Paitsi että ne näyttävät tylsiltä, lisäksi eri asioita tekeviä ajettavia skriptejä on vaikea erottaa toisistaan jos niillä kaikilla on sama ikoni. Hain netistä jotain ilmaisia alien- ja scifi-aiheisia ikoneita. Ainakin ne erottuvat perusohjelmista, ja mielessäni pysyy paremmin se, että kenelle me näitä hommia oikein viime kädessä teemme.
Puut reagoivat syksyyn huomattavan eri nopeuksilla. Jonkun ikkunasta näkyvän puun lehdet ovat vielä aivan vihreät, toisen keltaiset ja kolmannesta suurin osa lehdistä on jo tippunut. Kun taivaskin on vielä synkeän harmaa ja ulkona sataa, niin maisema ei varmaankaan enää paljon syksyisemmäksi voisi mennä. No ehkä pari sateenvarjojen alla kyyristelevää ja pari värikkääseen sadetakkiin pukeutunutta ohikulkijaa täydentäisi kuvan. Kaikki ohikulkijat taitavat vain kökkiä sisätiloissa sadetta paossa.
Osastollemme oli jonkun kiven alta kaivautunut kolme uutta työntekijää. He olivat kirkassilmäisinä ja vielä karun totuuden saastuttamattomina suorastaan hellyttäviä. Teki mieli melkein silittää heitä päälaelle ja puhella heille rauhallisella äänellä: "No niin, te olette nyt uuden aikakauden kynnyksellä. Aikanne täällä toimistolla tulee tuntumaan loputtoman pitkältä, mielenterveytenne tulee joutumaan koetukselle ja käsityksenne maailmankaikkeutta kasassa pitävistä voimista tulevat muuttumaan. Kaikkein tylsimpinäkin hetkinä voitte kuitenkin lohduttautua ajatuksella, että täällä ei loppujen lopuksi ole kovin kamalaa, ainoastaan tylsää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti