maanantaina, elokuuta 20, 2007

Tietokoneen uusiutumista odotellessa

Onneksi kannettava tietokone oli jäänyt tähän pöydän nurkalle. Isoa tietokonetta alettiin viimeinkin laittaa kuntoon, ja homma kestääkin näymmä niin kauan, että ehdin tässä toiseella koneella tehdä vaikka mitä. Tai ehtisin jos tekisin. Enimmäkseen olen vain surffaillut netissä ja yrittänyt säätää tätä romua vähän helppokäyttöisemmäksi. Sain miltei sydänkohtauksen, kun hoksasin, että en voi kuunnella musiikkia ison koneen kovalevyltä asennuksen aikana, eikä tällä koneella mitään musiikkia ole, mutta sitten onneksi muistin, että repussani oli mp3-soitin. Nyt minulla on sentään musiikkia lohtunani. Tässä vehkeessä on aivan naurettavan pieni näyttökin. Se hyvä puoli tällä koneella työskentelyssä kyllä on, että näen tästä paikalta ikkunasta ulos käyttäen huomattavan paljon vähemmän energiaa: Ikkuna on miltei suoraan koneen takana. Toisaalta sekin on kyllä vain huono asia, ikkunasta pälyilykin kulutti sentään vähän energiaa, ja johonkin minun lounaalla itseeni ahtamiani kaloreita olisi hyvä kuluttaa.

Loputkin lomalaiset ovat varmaankin palanneet töihin. Ainakin huonetoverini palasi. Tulikin aamutuimaan höpöteltyä vaikka mitä, ja sitten menimme vielä samaan palaveriinkin. Aamupäivä kului yllättävän rivakasti. Itse asiassa iltapäiväkin on kulunut ihan kohtuullisen nopeasti, eihän tässä ole enää kuin pari tuntia työaikaa. En kyllä yhtään muista mitä ihmettä olen tehnyt lounaan jälkeen. Jotain taisin käydä etsiskelemässä rakennuksen toisesta päästä ja keskustelin jotain jonkun työkaverin kanssa. Hmm. Mitäköhän ihmettä taas merkitsen tuntikirjaukseen? Olen ollut tänään taas niin syvällä maanantaimoodissa, että en oikein muista edes milloin tulin töihin tai kauanko olin lounaalla.

Nyt kun kuuntelen musiikkia mp3-soittimesta, niin minulla olisi ainutlaatuinen tilaisuus kuunnella musiikkia täysin keskeytyksettä. Voisin pistää soittimen taskuun ja kuunnella musiikkia kahvia hakiessa, wc:ssä käydessäni, palavereissa jne.

Se vähä mitä olen tänään tehnyt jotain oikeaa työtä, on ollut melko turhaa touhua. Itse asiat ovat sinänsä olleet ihan järkeviä, mutta koska isosta koneestani otettiin myöhemmin levylle palautettava kopio jo perjantaina, niin kaikki mitä teen nyt tässä päivitysoperaation välissä pitää käsin siirtää erikseen. Pelkäsin sekoittavani tuommoisessa operaatiossa kehitysympäristöni, joten aloin tehdä uusia ominaisuuksia erillisiin tiedostoihin kehitysympäristön ulkopuolelle, jotta ne olisi helpompi yhdistää. Tässä on vain se huono puoli, että joudun koodaamaan sokkona, kun en voi testata kehitysympäristössä miten kirjoittamani koodi varsinaisesti toimii. Virhemahdollisuus tämmöisessä koodauksessa moninkertaistuu. Kun lopulta saan yhdistettyä tänään kirjoittamani koodin kehitysympäristöön, niin joudun todennäköisesti korjaamaan puolet koodista. Tämänkin olisi varmaan voinut hoitaa jotenkin fiksummin, mutta en näin maanantaina jaksa ymmärtää, että miten. Maanantaimoodissa pitäisi olla joka asiaan selkeät ohjeet. Jos haluaisin maksimoida työtehoni, niin minun pitäisi oikeastaan tehdä aina edellisellä viikolla ohjeita itselleni seuraavaa maanantaita varten.

Ei kommentteja: