tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Vedenpaisumusta odotellessa

Löysin taskustani sinitarraa. Se oli tarttunut avaimiini. Olin kai laskenut avaimeni johonkin, missä oli sattumalta sinitarraa ja se tuli sitten mukaan kun laitoin avaimet taskuuni. Toivottavasti tuo on sinitarraa, eikä jonkun vanha purukumi. Kyllä se on ainakin väriltään selkeästi sinertävää, ja ajatus siitä että olisin räplännyt jonkun vanhaa purukumia on niin ällöttävä, että kyllä sen on pakko olla sinitarraa. Nyt kun minulla on sinitarraa, voisin laittaa sillä seinälle jotain lappuja tai kuvia. En ole vielä oikein keksinyt että mitä. Kuva saisi olla mielellään sellainen, että sitä jaksaisi katsella ja toisaalta sellainen, että se antaisi minusta professionaalin vaikutelman. Kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä. Täytyy miettiä vielä asiaa.

Ulkona on harmaata. Juuri nyt ei sada, mutta millä hetkellä hyvänsä taivaalta saattaa rysähtää alas vedenpaisumus. Lehdessä luki että tänään pitäisi sataa suunnilleen yhtä paljon kuin koko kuukaudessa tähän mennessä, ja minun mielestäni tässä kuussa on satanut ihan liikaa. Toimistorakennuksemme alakerrassa oli isoja lätäköitä lattialla ja jotain kuivauskoneita jo aamulla töihin tullessani. Ei hyvältä näytä. Voi olla, että joudun uimaan kotimatkalla. Onneksi asun korkealla mäellä. Toivottavasti illalla ja yöllä sataa niin paljon, että huomenaamuna on mahdotonta päästä työpaikalle. Kukaan ei voi odottaa, että työntekijät omistavat veneen, eikä työsopimuksessa mainita mitään uimataidon pakollisuudestakaan. Jos työantaja kuljettaa minut töihin helikopterilla, niin sitten suostun kyllä tulemaan. En ole ikinä lentänyt helikopterilla, ja sitä olisi hauska kokeilla. Ehkä kuumailmapallokin välttäisi.

Lounas lamaannutti minut täysin. Ei huvita tehdä kyllä yhtään mitään. Tuijotan apaattisesti monitoria ja käynnistelen välillä serveriä uudestaan aikani kuluksi. Jos joku sattuu kulkemaan huoneeni ohi ja vilkaisemaan mitä ruudullani on, niin vilisevät tekstit antavat minusta varmaankin tehokkaamman kuvan kuin joku pöhkö nettiforum. Tai se kirottu nettipeli. Sitäkin kyllä välillä vilkuilen. Suurin osa lomastanikin kului sitä typerää peliä hakatessa. Jos olisin järkevä, niin lopettaisin tuon pelin pelaamisen. Aivokapasiteetistani vapautuisi ainakin 50 % ja todellinen vapaa-aikani tuplaantuisi.

maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Sähköpostia ihmisvihaajilta

Täällä sitä taas ollaan. Loman jälkeen olon pitäisi kai tuntua levänneeltä, mutta minä olen ainakin aivan tokkurassa väsymyksestä. Onnistuin lomalla siirtämään nukkumisrytmiäni muutaman tunnin myöhäisemmäksi, ja kun nyt piti kuitenkin herätä aikaisin, niin nukuin sitten aivan liian vähän. Kolakaan ei tunnu piristävän yhtään. Pitää kai siirtyä kohta kahviin ja yrittää etsiä jostain taas kahvikuppini. Toivottavasti kukaan ei ole ominut sitä loman aikana.

Sähköposti oli täynnä tyhjänpäiväisiä viestejä, jotka oli pakko kahlata läpi siltä varalta, että niissä olisikin jossain sivulauseessa jotain olennaista. Ainakin puolet viesteistä oli sellaisia, että on pakko ihmetellä, että miksi ihmeessä ne oli edes lähetetty minulle. Kai ihmisillä on ollut täällä lomani aikani niin tylsää, että he ovat kirjoitelleet tahallaan tylsiä viestejä, niin että kaikilla viestien lukijoillakin olisi tylsää. Sadistiset hirviöt! Jos yksi kärsii, ei sentään kaikkien tarvitsisi kärsiä.

Huonetoverini on lomalla, joten saan olla täällä taas ylhäisessä yksinäisyydessä. Äkkiseltään juuri mikään täällä ei näytä muuttuneen. Ainoa konkreettinen asia, jonka huomaan muuttuneen, on ikkunaa lähin terassi: Sinne on tullut pari rumaa päivänvarjoa. Ne hieman häiritsevät terassilla istujien tarkkailuani. Nyt päivänvarjot ovat kuitenkin kiinni, eikä terassilla edes istu ketään, joten eipä noistakaan suurta haittaa ole.

Ihan kuin olisi jo syksy, vaikka on sentään vielä heinäkuu. Kaameaa. Lounaallakin kastuin sateessa, vaikka minulla oli sateenvarjokin. Toivottavasti tulen kipeäksi. Mittailin jo eilen illalla kotona kuumetta, mutta eipä mitään tietenkään ollut. Nukun ensi yön alasti jossain katuojassa ja syön iltapalaksi mutaa ojan pohjalta. Jos siitä ei tule kipeäksi niin mistä sitten?