perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Bugien paratiisi

Taas olisi hirveä kiire olevinaan, mutta ei huvittaisi tehdä oikein mitään tuottavaa. Enemmän huvittaisi laittaa tietokone ja työympäristö uuteen uskoon ja opetella jotain uutta. Mutta ei se nyt käy: Kauhubugit vyöryvät päälle ja pakottavat minut kiinnittämään huomiota niihin. Mieleni tekisi vain näytellä, että en huomaa niitä, mutta ne hyppivät silmille ja huutavat niin pahasti, että minun pakko tehdä niille on jotain. Voisinpa lähettää ne johonkin kauas mellastamaan, jonkun muun riesaksi. Tai johonkin missä niistä ei olisi kenellekään haittaa. Bugien paratiisiin. Paikkaan, missä kaikki näyttää kummalliselta, eikä mikään ikinä toimi. Ehkä ne päätyvätkin sinne kun liiskaan ne.

Ruokatunti venähti vähän pitkäksi. Joka paikassa oli niin älyttömän pitkät jonot ja hidasta palvelua. Nyt minun pitää taas notkua täällä puoleen yöhön. Tekisi mieli juoda kaamesti kahvia, mutta toisaalta teoriani mukaan aika tuntuu matelevan entistäkin hitaammin, jos aivot pyörivät kofeiinin ansiosta ylikierroksilla. Kai minä vain käynnistelen serveriä entistäkin innokkaammin ja kaivelen nenääni täällä koko illan. Tänään on onneksi perjantai, joten voin kotona valvoa niin pitkään kuin huvittaa, jolloin minulle onneksi jää vähän vapaa-aikaakin. Toisaalta jos nukun koko lauantain, niin vapaapäivästä tulee tosi lyhyt. Jos nukkuisin täällä, niin minun ei tarvitsisi nukkua kotona niin paljon. Voisinkohan merkitä osan nukkumiseen menevästä ajasta etätyöksi? Onhan se tavallaan itsensä kehittämistä. Unessa saattaa tulla vaikka vastauksia johonkin ongelmaan, mihin en ole keksinyt ratkaisua hereillä ollessani. En muista kyllä sellaista koskaan tapahtuneen, mutta muistan joskus kuulleeni jostain tuollaisesta. Eikö se jo riitä perusteeksi?

Nyt on niin sairaan tylsää, eikä huvita tehdä mitään, että taidan ajankulukseni räjäyttää kehitysympäristön. Pakko se olisi joskus tehdä kuitenkin. Olen jättänyt hakematta lähes kaikki päivitykset jo viikon ajan. Nyt kun haen kaikki kerralla, voin olla lähes varma, että mikään ei sen jälkeen toimi. No niin kokeillaanpas... 5 uutta tiedostoa, 69 muuttunutta tiedostoa ja yksi konflikti. No ei kauhean paha. Olen itse asiassa vähän pettynyt. Tuonhan saa korjattua varttitunnissa. Mitähän ihmettä minä sitten tekisin? On kai pakko alkaa taas liiskaamaan niitä bugeja.

Ei kommentteja: