torstaina, toukokuuta 31, 2007

En kadehdi postinkantajia

Pääskynen lensi äsken aika läheltä ikkunaa. Se taisi olla räystäspääsky tai tervapääsky. Haarapääsky se nyt ei ainakaan ollut, enkä usko että törmäpääskykään. En oikein keksi missä täällä lähellä olisi semmoista törmää, missä ne voisivat pesiä. Ei täällä ole juuri muuta kuin kerrostaloja ja tuo junarata. Ratapenkkakaan ei ole ihan niin jyrkkä, että se törmäpääskylle kelpaisi törmäksi.

Luulin hetken jo päässeeni projektin vaihdon myötä eroon pöydälläni kököttäneestä kannettavasta tietokoneesta. Itse asiassa se käväisikin jo yhden toisen ihmisen pöydällä, mutta nyt se saapui takaisin. Olen kyllä jo alkanut tottua siihen, niin että ei se tuossa suuremmin haittaakaan. Antipatiani konetta kohtaan johtuvat varmaankin siitä, että testailen sillä toisella koneella tekemiäni juttuja, ja kun ne eivät sitten toimi kannettavalla koneella, niin minusta tuntuu, että se on tuon koneen vika. Vaikka eihän se tietenkään ole. Mutta niin surullista kuin se onkin, maailmassa on vain tapana ampua huonojen uutisten tuojat. Postimiehenä olisi varmaankin kamalaa.

Voisikohan kahvia nauttia muuten kuin juomalla? Onhan kahvia kai joissakin karkeissa ainakin. Kahvin juomisessa on se ikävä puoli, että kun juo paljon kahvia, niin sitten pitää alkaa ramppaamaan vessassa vähän väliä. Tv:stä tulleessa huumedokumenttisarjassa kävi ilmi, että aivojen toimintaan vaikuttavia kemiallisia aineita pystyi nauttimaan vaikka millä tavoin. Kahvipavut sellaisenaan pureskeltuina olisivat varmaankin vähän turhan tanakkaa tavaraa, mutta luulisi, että niistä voisi tehdä helposti jotain muutakin. Astmapiipun tapainen kahvipiippu voisi olla aika jännittävä. Kun alkaisi väsyttää, niin voisi henkäistä annoksen kahvikaasua. Tai sivellä iholle kahvitahnaa. Tai käyttää kahvilaastareita, jos vaikka haluaisi eroon kahvinjuonnista, mutta pelkäisi vieroitusoireita.

Hohhoijaa. Enpä taas oikein tiedä mitä tekisin. Hommia kyllä olisi vaikka kuinka, mutta ei oikein huvita tehdä mitään ja en oikein tiedä mistä pitäisi aloittaakaan. Asiakkaan pitäisi testata uutta projektia maanantaina ja siksi sen kehitys haluttaisiin kai jäädyttää vähäksi aikaa, jotta ehtisimme testailla sovellustamme ennen asiakasta. Minähän en sitä testaa, ja sikäli kun tiedän, niin minun osuuteni toimiikin täydellisesti. Tai no. Onhan siinä vähän puutteita, mutta eihän tuo vielä valmis olekaan. Osuuteni sovelluksesta toimii siis vajaavaiseksi täydellisesti. Toiminnallisuus jota ei ole, ei voi toimia väärin. Taidan mennä kahvitilaan tuijottelemaan akvaariota.

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Juon limsani viileänä

Ikkunan eteen on pysäköinyt iso keltainen nosturiauto. Nyt se heiluu siinä ympäriinsä ja peittää näkyvyyden. Ärsyttävää. En näe edes mitä se nostelee. Toivottavasti se lähtee pian pois. Kaikenlaisten työkoneiden seuraaminen on minusta yleensä hauskaa, mutta ei tuon. Tuo on liian lähellä, että näkisi mitä se tekee, tai että näkisi ikkunasta mitään muutakaan. Kohta se varmaan rusahtaa lasista läpi. Huh, tuo käännös oli jo lähellä.

Tänään on ollut taas oikea höpötyspäivä. Ensin juttelin sekavia pomon kanssa kehityskeskusteluissa, sitten istuskelin vanhan projektin palaverissa ja sieltä säntäsin suoraan uuden projektin palaveriin. Aikamoinen lista tuli asioita, jotka pitäisi tehdä ensi tilassa ja enhän minä nyt tänään ainakaan ehdi enää mitään tekemään, kun kohta on jo kotiinlähtö aika. Voi voi.

Onnistuin toisessa palaverissa todentamaan pitkästä aikaa klassisen demoefektinkin. Ehdin juuri riemuita, kun sain eilispäivän mystisen bugin korjattua, ja huitaisin sitten vielä yhden pikkujutunkin paikalleen, ennen kuin laitoin tiedostot versionhallintaan. No, se pikkujuttuhan meni tietysti sinne koodin sekaan aivan väärinpäin ja poikittain, ja kun piti sitten palaverissa katsoa, että mitenkäs tämä ohjelma nyt toimiikaan, niin eihän se ohjelma suostunut enää toimimaan ollenkaan. Jos olisin ollut viisas, niin olisin joko jättänyt pikkujutun korjaamatta juuri ennen palaveria, tai olisin ainakin korjauksen jälkeen vielä testannut, että toimiiko se edelleen. Kaikkein paras vaihtoehto olisi tietysti ollut, että olisin korjannut pikkujutun kerralla oikein.

Pöydällä on kaksi limsapulloa, joissa molemmissa on pohjalla reilusti limsaa. En eilen jaksanut juoda toista loppuun ja se jäi tuohon. Aamulla taas mieleni teki kylmää limsaa, joten hain automaatista uuden pullon. Sitten unohdin senkin pöydälle tuntikausiksi ja nyt minulla on kahden pullon pohjalla lämmintä limsaa. Kaameaa. Kehtaisinko hakea taas uuden pullon? Tällaisia tilanteita varten toimistolla pitäisi olla hiilihappojäätä varastossa. Sillä saisin limsat hetkessä viileiksi. Tai itse asiassa näin kerran tv:stä, että kun laittoi juomatölkin muovisankoon ja sitten hurautti sen palosammuttimella täyteen mönjää, niin juoma viileni. Meillä on tuolla käytävässä kyllä ihan samannäköinen palosammutin. Sankoa ei ole, mutta voisin käyttää sankona ehkä keittiön pesuallasta. Tai sitten voisin olla vain tylsä, ja viedä molemmat vajaat limsapullot jääkaappiin ja unohtaa ne sinne. Niin taidankin tehdä.

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Luotan luonnon oveluuteen

Vanha monitorini pitää kummallista ininää. Varmaan se hajoaa kohta. Ottaisinkin kyllä mielelläni tilalle toisen samanlaisen monitorin kuin tuo uudempi on. Nuo monitorit ovat ärsyttävästi pikkuisen eri korkeudella ja uudempi on itse asiassa vähän isompikin. Vanha toistaa kyllä mielestäni värisävyt paremmin. Pistin monitorin hetkeksi pois päältä, ja kun laitoin sen uudestaan päälle, ininä ei alkanut uudestaan. Ongelma ratkaistu toistaiseksi.

Eilen ja tänään olen metsästänyt ruudulta kadonneita tekstitunnisteita.
Tätä haasteellista toimintaa voi kuvailla vaikkapa näin:
1. Luodaan tunniste (OK).
2. Asetetaan tunnisteen teksti (OK).
3. Muotoillaan ulkoasu (OK).
4. Ruudulla pitäisi näkyä teksti (EI - ruudulla ei näy mitään).

Olen purkanut koodia pienempiin palasiin ja testannut niitä erikseen ja kaikki toimii hienosti, mutta sitten kun kaikki osat liitetään yhteen, mitään ei tapahdu. Tämä on taas niin tätä. Pitää kai alkaa purkaa kokonaisuutta pala kerrallaan ja katsoa alkaako jossain vaiheessa tapahtua jotain. Sitten taas kasaan kaiken uudestaan ja toivon, etteivät tekstit taas häviä. Todennäköisesti jossain on kuitenkin vain yksi ylimääräinen puolipiste tai jotain vastaavaa, mutta en vain keksi missä se on. Tekee mieli taas räjäyttää jotain.

Yksi huoneessani oleva kasvi näytti jokin aika sitten siltä, että se on kuolemaisillaan. Siirsin sen kokeeksi lähemmäksi ikkunaa yhden toisen hyvävointisen kasvin paikalle. Nyt nääntynyt kasvi näyttää voivan hieman paremmin, ehkä se todella kaipasi valoa. Sen sijaan aiemmin hyvävointisen näköinen kasvi näyttää vähän näivettyneen tuolla hämärässä. En kuitenkaan vielä siirrä sitä mihinkään. Ehkä se tarvitsee vain aikaa sopeutuakseen uuteen tilanteeseen. Sitä paitsi tuo toinen kasvi on isompi ja hienompi. Jos jommasta kummasta on pakko luopua, niin mieluummin pienemmästä. Tietty voisin olla todella fiksu, ja kysellä joltain ihmiseltä toisesta huoneesta, olisiko heidän huoneessaan tilaa vielä yhdelle kasville ikkunan lähellä. Tai sitten voisin viikon välein vuorotella kukkien paikkaa. No, katsotaan nyt ensin oppiiko tuo pärjäilemään hämärässä. Ehkä autan näin jalostamaan uutta pimeässä toimeentulevaa kasvisukupolvea. Vaikka en kyllä ymmärrä miten tuo kasvi onnistuisi lisääntymään täällä. Mutta uskon sen silti olevan mahdollista. Luonto on ovela ja selvitymiskykyinen. Kai huonekasvit ovat osa luontoa?

Typerä teksti ei kaikista yrityksistäni huolimatta suostu ilmaantumaan ruudulle. Kohta täytyy ryhtyä järeisiin menetelmiin ja räjäyttää kaikki atomeiksi. Ehkä olen oikeastaan vain odottanutkin tätä. Jos ei räjäytysten jälkeen palasten seasta ala löytyä kärventyneitä tekstin pätkiä, annan periksi ja lähden kotiin. Sitäkin olenkin kyllä odotellutkin.

maanantaina, toukokuuta 28, 2007

Kuuntelisin mielummin pääskysiä

Tänään täällä on ollut kaamea meininki ympärillä heti aamusta alkaen. Traktori möyrii maata pihalla, naapurihuoneessa poraillaan seinää ja ihmisiä juoksentelee paikasta toiseen. Rasittavaa tuommoinen. Mikseivät kaikki voi olla vain hiljaa paikoillaan? Minä ainakin haluaisin vain hissutella ja antaa asioiden tapahtua. Nyt ei ole yhtään tuommoinen riehumis- ja mekastusolo. Nyt on maanantai: Nyt pitäisi vain tunnustella menikö mikään rikki viikonloppuna ja yrittää ladata pattereita loppuviikolle.

Joku taksi kurvasi tuosta vauhdilla kävelytietä pitkin, ja jatkoi ilmeisesti matkaa jalkakäytävällä, sillä ei tuolta muuten pääse mitään kautta pois. Ja siitä on jo aika kauan kun taksi katosi näköpiiristä. Tässä piha-alueella autoilijat tuntuvat kyllä tekevän ihan mitä päähän pälkähtää. Varmaan kohta joku neropatti keksii ajaa autonsa tuohon ravintolan terassille ja vaatii tarjoilijoita tarjoilemaan tilauksen suoraan autoon.

Olen jumiutunut yhden tyhmän pikku virheen korjaamiseen. Ominaisuus itse asiassa toimi aiemmin, mutta sitten aloin vähän siistimään koodia ja nyt ei tapahdu enää mitään. Kiva. Pohjimmiltaan teen siis taas täysin turhaa työtä, koska kukaan ei taatusti olisi koskaan sanonut mitään pienistä koodia rumentavista muotoseikoista. Olisi pitänyt taas muistaa Vanha Viisaus: "If it ain't broken, don't fix it." (~"Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä.")

Hoksasin äsken että ikkunasta näkyy silloin tällöin kauempana lentäviä pääskysiä. Pääskyset ovat suosikkilintujani. Minusta on hauska katsella niiden lentämistä ja niiden äänikin kuulostaa minusta kivalta. Harmi vain, että nyt en kyllä kuule kuin pihalla möyrivän traktorin mökellystä ja ilmastointilaitteen hurinaa. Jossain kauempana soi jonkun puhelinkin.

Puhelimen jättäminen työpöydälle ja häipyminen itse paikalta on kyllä ärsyttävä tapa. Itsekin syyllistyn siihen kyllä joskus. Jos jollakin on asiaa puhelimen omistajalle juuri silloin, niin puhelin saattaa hälyttää minuuttitolkulla, eikä toisen puhelimeen oikein kehtaa vastatakaan tai lyödä luuria korvaan. Olisi kivaa, jos tuollaisia tilanteita varten joka huoneessa olisi äänieritetty laatikko, johon soivan puhelimen voisi laittaa. Sitten kun omistaja alkaisi ihmetellä mihin on jättänyt puhelimensa, voisivat muut huoneessa olijat osoittaa syyttävästi äänieristettyä laatikkoa. Toinen vaihtoehto voisi olla myös, että kaikki vaihtaisivat soittoäänensä pääskysten kirkunaksi. Siinä olisi kyllä se pieni riski, että alkaisin inhota pääskysten ääntä ja se olisi ikävää. Kyllä äänieristetyt laatikot joka huoneeseen ovat parempi ratkaisu.

perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Mao uierunow

Onpas taas sateinen ja synkeä aamu. Väsyttääkin aika tuntuvasti. Olen silti aika valoisalla mielellä, sillä tänään on taas palkkapäivä. Kävin heti työmatkalla nostamassa automaatista rahaa, ja nyt lompakkoni suorastaan tursuilee seteleitä. Ainakin eiliseen verrattuna. Tunnen itseni taas lähes oikeaksi ihmiseksi, kun voin ostaa kaupoista kaikkea ja täyttää tehtäväni yhteiskunnan tukipilarina: kuluttajana. Tulisipa jo ruokatunti, niin voisin livahtaa levykauppaan tai karkkikauppaan. Tai molempiin!

Uusi projektini lähti käyntiin niin vauhdilla, että uskon olevani edellä aikataulusta. Siitä johtuen palasin korjailemaan joitakin kaikkein irvokkaimpia rupisuuksia vanhasta projektista. Ensin tietysti taistelin tuntitolkulla, että sain taas kehitysympäristön toimimaan. En jaksa kyllä kauaa viettää vanhan projektin parissa. Se tuntuu jotenkin jo täysin menetetyltä tapaukselta ja uusi projekti on hieman mielenkiintoisempi. Tai ainakin työskentely toisen projektin parissa on vähemmän ärsyttävää.

Muutin eilen illalla tietokoneen näytön resoluutiota. Nyt ruudulle mahtuu paljon enemmän tavaraa kerralla. Syy miksi en saanut aiemmin näytön tarkkuutta vaihdettua oli se, että näytönohjainkortilla on liian vähän muistia näyttämään tuota tarkkuutta täydellä värimäärällä. Kun pudotin värimäärää toisesta monitorista, tarkempi näyttötila suostui toimimaan. Tietokone tuntuu nyt aivan vieraalta. Ei suoranaisesti uudelta, mutta jotenkin oudolta. Hieman samaan tapaan kuin joku hyvä ystävä, jolla on tummat hiukset, olisi yllättäen värjännyt hiuksensa kirkkaan punaisiksi. Sama asia, vain eri pakkaus, mutta jotenkin vain on vaikea asennoitua tämmöiseen.

Limsa-automaatista oli tänään loppunut jo Ed-lightkin. Jouduin tyytymään Mountain Dewiin. Kyllä siinäkin tuoteselosteen mukaan on sentään vähän kofeiinia, mutta vähän vajavaiselta olo tuntuu. Täytyy kohta hakea kahvia. Kun kääntää Mountain Dew pullon ylösalaisin (kannattaa sulkea korkki ensin), niin näyttää siltä kuin etiketissä lukisi Mao uieXunow (X:n kohdalla on t-kirjain väärinpäin, ehkä sen voisi tulkita r-kirjaimeksi, jolloin etiketissä lukisi Mao uierunow). Mitähän tuo tarkoittaa? "Mao elää" jollain ihmekielellä? Google ei löytänyt mitään noilla hakusanoilla. Onko kyseessä salaliitto? Tukeeko Mountain Dew salaa maolaisuutta jossain päin maailmaa? Ja onko Google vastapuolella sensuroidessaan hakutulokset? Vai olenko muka maailman ainoa ihminen joka on löytänyt tuon salaisen viestin?

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Omat eväät eivät ole vaihtoehto

Limsa-automaateista ovat taas melkein kaikki limsat loppu. Kuin ihmeen kaupalla Ed Lightia oli vielä jäljellä. Se pelasti aamuni, joka muuten näytti melko synkältä. Ihan siksikin, koska ulkona oli aika pilvistä. Aivan kuin taivaskin olisi seljennyt juotuani puoli litraa energiajuomaa.

Haalarimiehet ovat huomaamattani käyneet asvaltoimassa ikkunastani näkyvän pienen tienpätkän. Ne ovat varmaan riehuneet tuolla koko yön. Pöh. Minusta olisi ollut hauska katsella kun siellä olisi mennyt kaikenlaisia koneita ja haalarimiehet olisivat paiskineet töitä hiki hatussa. Sitäkin olisi voinut olla hauska katsella, kun ohikulkijat olisivat joutuneet keksimään vaihtoehtoisen kulkureitin. Todennäköisesti siksi työ on tehtykin yöllä, koska muuten tyhmät jalankulkijat olisivat kävelleet suoraan asvalttikoneeseen. Tämä on silti huutava vääryys, kerrankin jotain kiinnostavaa olisi tapahtunut ikkunan alla, ja nyt se tapahtui ihan väärään aikaan.

Mahani ei jostain syystä tuntunut pitävän lounaasta. En mielestäni syönyt mitään erityistä, mutta kuitenkin maha on pitänyt hirveää mekkalaa lounaasta lähtien. Pakottavaa vessahätää ei sentään onneksi ole vielä tullut. Tuo ravintola ei taida kyllä olla minun suosikkini. Joskus aiemminkin siellä syömäni annos oli jotenkin epäilyttävän oloinen. Jos olisin järkevä, niin tekisin omat eväät töihin. Siinä säästyisi rahaa ja tietäisin ainakin varmasti mitä syön. Eivätkä minun omat kokkaukset ole minusta edes pahan makuisia. Ainoa syy miksi en tee näin, on se että haluan päästä pois työpaikalta edes joksikin aikaa. Sitä paitsi lounaalla tulee puhuttuakin ihmisten kanssa, mitä ei nykyisin töissä muuten juuri tapahdu, koska istuskelen itsekseni täällä huoneessa päivästä toiseen.

Taitaa olla jonkun koulun valmistujaispäivä. Läheisellä terassilla on laumoittain nuoria ihmisiä hienosti pukeutuneena. Siis pojilla on oikein puvut päällä ja tytötkin ovat tainneet kaivella jotain juhlavampaa yllensä. Valkolakkeja ei näy, taitavat olla jotain ammattikoululaisia sitten. Minä en muista valmistumisestani oikeastaan mitään. Joko juhlin tosi rankasti, tai sitten en juhlinut ollenkaan. No enpä minä muista paljon mistään muutenkaan mitään.

keskiviikkona, toukokuuta 23, 2007

Onko alitajuntani täynnä kamaluuksia?

Väsyttää niin paljon, että on aivan epätodellinen olo. Olen varmaankin vielä puoliksi unessa. Juuri tämän päivän lehdestä luin, että uuden oppiminen ja kaikenlaiset oivaltamista vaativat tehtävät ovat paljon vaikeampia, kun on nukkunut liian vähän. Siltä kyllä tosiaan tuntuu. Pelkästään kirjoittaessani tätä tekstiä ajasta on puolet mennyt kirjoitusvirheiden korjaamiseen. Sormet menevät ihan vääriin paikkoihin. Mistä voi päätellä, että väsyneenä hienomotoriikkakaan ei toimi kunnolla. Voisinpa mennä takaisin kotiin nukkumaan. Tai ihan mihin vain. Pitäisiköhän mennä testaamaan lepohuoneen sohvaa?

Yhden pihalla olevan auton varashälyytin on lauennut. En kuule tänne huutaako siellä joku sireeni (varsinkin kun kuuntelen juuri kuullokkeilla musiikkia), mutta valot ainakin vilkkuvat villisti. Jos omistaja antaa sen tuossa elämöidä koko päivän, niin eiköhän siitä akku lopu ennemmin tai myöhemmin. Mikä on auton omistajalle ihan oikein. Olisi parkkeerannut autonsa oikealle parkkipaikalle, eikä keskelle pihaa, niin kukaan ei olisi töninyt sitä.

Univajeestani huolimatta opin tänään jotain uutta. Kyllästyin kopioimaan serverin käynnistyksen yhteydessä käsin yhtä tiedostoa hakemistosta toiseen. Tiesin, että käynnistyskriptin saisi kyllä kopioimaan tuonkin tiedoston automaattisesti oikeaan paikkaan, mutta minulla ei ollut kyllä aavistustakaan miten se tapahtuisi. Ymmärtämykseni serverin käynnistysskripteistä on lievästi sanottuna puutteellista. No, päätin kuitenkin rohkeasti tutkailla niitä skriptejä, jos saisin niistä jotain tolkkua ja onnistuinkin löytämään oikean kohdan melkein heti. Kokeilin tuurilla lisätä skriptiin yhden rivin, ja hämmästyksekseni muokkaukseni jopa toimi. Osaisin ehkä tehdä vastaavanlaisen muokkauksen joskus toistekin, mutta voi olla, että univajeen takia aivoni eivät suostu ottamaan vastaan tätä hyödyllistä tietoa. Huomenna en varmaankaan muista koko jutusta enää mitään.

Otin varaslähdön tulevaan palkkapäivään ja kävin ruokatunnilla törsäilemässä velaksi. Ostin kirjan, joka kertoo nörteistä. Todennäköisesti heilläkin on tylsää. Yritän ehkä lohduttaa itseäni ajatuksella, että en ole ajatuksineni yksin. Tai ehkä etsin kirjasta vastauksia siihen, miten voisin tehdä töitä niin, että ei olisi niin tappavan tylsää. Oikeastaan on aika omituista, että arvuuttelen itseltäni omien tekojeni motiiveita. Luulen varmaankin, että olen alitajuisesti jotenkin viisaampi kuin tietoisesti, mikä ei kuulosta kyllä kovin todennäköiseltä. Tietysti on mahdollista, että alitajunnassani tiedän vastaukset kaikenlaisiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, mutta vastaukset ovat niin kamalia, että haluan tietoisesti unohtaa ne. Toivottavasti asia ei ole näin.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Olen urautuvainen

Pihalla ajelee pienellä tien pätkällä katujyrä. Kappas vaan. Haalarimiehet aikovat varmaankin asvaltoida tuon pätkän. Joskus nuorena pääsin kesätöissä ajelemaan katujyrää. Se oli aika leppoisaa ja hauskaa hommaa. Sitä olisin mieluusti tehnyt pitempäänkin. Joku nuori mies tuli yhden talon parvekkeelle tupakalle ja tuijottelee myös jyrää. Tuo on kyllä niin hieno jyrä, että kyllä sitä kelpaakin tuijotella. No nyt parvekkeelle tuli lisää ihmisiä katselmaan jyrää ja ensimmäinen tyyppi lähti pois. Tuolla rakennuksessa olijoillakin taitaa olla aika tylsää. Vaikka kyllähän tuo jyrä tosi kiinnostava on.

Serverin käynnistely jatkuu uudessakin projektissa. Tämä serveri on vähän erilainen, mutta kyllä tämänkin käynnistys tuntuu kestävän ikuisuuden. Ja samantapaisia tyhjänpäiväisiä löpinöitä tässäkin vilisee ruudulla. Itse asiassa tässä projektissa joku on nähnyt vaivaa ja tehnyt käynnistystekstien sekaan ikään kuin välietappi-ilmoituksia. Aina välillä ruudulle ilmestyy ascii-merkeillä taiteiltu isohko plakaatti, joka kertoo uuden osion käynnistyksen alkamisesta. Kai tämä on edistystä verrattuna entiseen? Ehkä seuraavassa vaiheessa ascii-merkit vaihtuvat hienommaksi grafiikaksi ja sitten höpönlöpö ilmoitukset vaihtuvat joksikin tarinaksi. Ehkä ennemmin tai myöhemmin voin katsella jotain hauskoja animaatioita serverin käynnistyksen ajan?

Viimepäivinä on taas tullut vatvottua XML:ää niin paljon edestakaisin, että alan jo ajatella kaiken xml-muotoisena.
<ajatus>
    <kysymys aihe="Ajattelenkohan liikaa XML:ää?" />
</ajatus>


Aivoni selkeästi jäävät helposti samoille urille. Kun toistan jotain tiettyä kaavaa tarpeeksi kauan, alan toistaa sitä jo yhteyksissä, joihin se ei sovi ollenkaan. Haen varmaankin alitajuisesti toistosta turvallisuuden tunnetta. Yritän uskotella itselleni, että mikään ei ikinä muutu. Ja sitten kun jokin kuitenkin muuttuu, pidän muuttunutta tilannetta lopullisena. Minulta puuttuu rohkeasti eteenpäin katsomisen taito. Jotkut ihmiset näkevät aina tulevaisuudessa jotain uutta ja hienoa ja odottamisen arvoista. Minä en näe kai oikein mitään. Kaikki vain jatkuu jatkumistaan loputtomiin. Olisin varmaankin maailman huonoin konsultti.

Tai näenhän minäkin tulevaisuudessa jotain odottamisen arvoista:
<tulevaisuuden-suunnitelma>
     <visio toiminta="Hae kahvia" milloin="5 minuuttia" />
     <visio toiminta="Juo kahvia" milloin="10 minuuttia" />
     <visio toiminta="Lähde kotiin" milloin="5 tuntia" />
</tulevaisuuden-suunnitelma>

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Miksi tuote-esittelyssä pitää imuroida?

Tämän huoneen ilmastointilaite on päättänyt yksin hoitaa koko maapallon ilmaston lämpenemisongelmat. Täytyy varmaankin tuoda tänne töihin jotain talvivaatteita, etten saa paleltumisvammoja. Sormet ovat aivan kohmeessa. Minun on pakko kirjoittaa koko ajan jotain, etteivät ne jäädy kiinni näppäimistöön.

Tänään on ollut taas sellainen päivä, että ei ole tarvinnut liikoja notkua oman tietokoneen äärellä. Olen ollut tuote-esittelyssä ja ryhmäpalaverissa, sekä lisäksi spekuloinut erilaisia asioita muiden työpisteillä. Tuote-esittely pidettiin puhelinpalaverina ja tietokoneen etäkäyttöohjelmalla kuvaa välittäen. Sepäs olikin hieno yhdistelmä. Koko esityksen ajan kuulosti siltä kuin joku olisi käyttänyt pölynimuria puhelimen vieressä ja lisäksi tietokoneen ruutu päivittyi niin hitaasti, että esittelijä ehti vaihtaa jo aihetta, kun ruudulla viimein näkyi mistä oli puhe. Kaiken huipuksi lupauduin idiottina tekemään muistiinpanoja esityksestä, joten en voinut edes nukkua. Nyt pitäisi vielä kirjoittaa nuo mun sekavat merkinnät johonkin järkevämpään muotoonkin. Aarggh!

Ryhmäpalaverissa sentään saatoin laittaa turvallisesti aivot talviunimoodiin. Ja ne jäivät siihen moodiin muiden työpisteillä norkoillessanikin, vaikka ei ollut kyllä oikeastaan tarkoitus. Pari kertaa joku kysyi, että "onko sulla kaikki ihan kunnossa" kun vajosin vähän turhan syvälle koomaan ja tuijotin lasittunein silmin jotain kaukaista pistettä. Sopersin siihen sitten jotain, että "ai juu, mietin juuri asiaa, kyllä se varmaan näin on. Tuli nukuttua vähän huonosti, ja täytyykin tästä mennä tuonne siivouskomeroon." Olin selkeästi juonut aivan liian vähän kahvia ja energiajuomia.

Tyypillinen keskustelu maantaiaamuna:
- Päläpäläpälä XML päläpäläpälä SESSIO päläpälä KUTSU päläpälä PYYNTÖ päläpälä PALAUTTAA päläpäläpälä TARKISTETAAN päläpäläpälä XML päläpäläpälä PYYNTÖ päläpälä ID päläpälä KÄÄNNÖS päläpälä LUETAAN päläpäläpälä VIITE päläpäläpälä TUNNISTE päläpäläpälä KÄYTTÄJÄ päläpälä KUTSU päläpälä PYYNTÖ päläpälä VARMISTAA päläpäläpälä TALLENNETAAN päläpäläpälä XML päläpäläpälä SESSIO päläpälä KUTSU päläpälä ID päläpälä PALAUTTAA päläpäläpälä TARKISTUS päläpäläpälä.
- Juu.
- Päläpäläpälä XML päläpäläpälä SESSIO päläpälä KUTSU päläpälä PYYNTÖ päläpälä PALAUTTAA päläpäläpälä TARKISTETAAN päläpäläpälä TUNNISTE päläpäläpälä PYYNTÖ päläpälä ID päläpälä KÄÄNNÖS päläpälä LUETAAN päläpäläpälä VIITE päläpäläpälä XML päläpäläpälä KÄYTTÄJÄ päläpälä KUTSU päläpälä PYYNTÖ päläpälä VARMISTAA päläpäläpälä TALLENNETAAN päläpäläpälä XML päläpäläpälä SESSIO päläpälä KUTSU päläpälä ID päläpälä PALAUTTAA päläpäläpälä TARKISTUS päläpäläpälä.
- Näin se varmaan menee.
- Päläpäläpälä XML päläpäläpälä SESSIO päläpälä KUTSU päläpälä PYYNTÖ päläpälä PALAUTTAA päläpäläpälä TARKISTETAAN päläpäläpälä XML päläpäläpälä PYYNTÖ päläpälä. Noniin, eiköhän aleta hommiin?
- Ai, öö... Juu aletaan vaan.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Urheilu on murhaa

Olen tällä hetkellä niin haluttua työvoimaa, että en ilmeisesti oikein ehdi tehdä mitään projektia kunnolla loppuun, kun minun jo pitää aloittaa seuraavaa. Tämä on kuullema jo tiedostettu, ja nyt yritetään saada muitakin ihmisiä tekemään niitä hommia, mitä minä teen. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai ei. Nyt voisi kyllä olla juurikin oikea aika ottaa palkka puheeksi. Jos nyt alkaisin kiukutella ja vilauttaa mahdollisuutta, että lähtisinkin johonkin muualle töihin, voisi pomoilla olla aika jännät paikat selitellä asiakkaalle miksi työt eivät valmistu ajallaan. Tai no joo, kyllä ne jostain kiven alta löytävät varmasti jonkun tekemään samoja hommia. Ei näissä minun jutuissa nyt kuitenkaan mistään ruudin keksimisestä ole kyse.

Jalkoja särkee. Olin idiootti vapaa-ajallani ja kävin liian innokkaasti lenkillä, vaikka jalat olivat ennestäänkin kipeät. Urheilu vie minulta hengen tai ainakin terveyden. Sitten kun olen saavuttanut täydellisen romuttumisen tilan, voisin alkaa pitää t-paitaa, jossa lukee "Urheilu on murhaa". Sitten selittäisin jossain urheilukentän laidalla kirkassilmäisille urheilijanuorukaisille että "Ei kannata urheilla, katsokaa nyt minua, minä urheilin ja tällainen minusta tuli. Ei kannata mennä töihinkään, minä olin vuosia töissä ja tällainen minusta tuli. Ryhtykää elämäntaparokkareiksi tai vapaiksi taiteilijoiksi, niin elätte pidempään onnellisempina."

Ostin perjantain kunniaksi kaksi karkkipussia. Olin hirviö ja söin jo toisen niistä. Nyt on kumma olo ja maha mökeltää jotain vastalauseen tapaista. Voi tietty olla, että ennen karkkeja syömäni intialainen ruokakaan ei olisi ollut ruoansulatusjärjestelmäni ykkösvalinta. Mutta minä en välitä vatsani kitinöistä. Huonosti öljytty ovi kitisee. Öljyän vatsaani muutamalla litralla limsaa ja kahvia.

Yksi projektipäällikkö oli tullut isäksi. Mies aikoo olla ensi viikon isyyslomalla kotona, mutta sanoi kuullema silti olevansa tavoitettavissa työasioissa. Isyys vei ilmeisesti miesparalta järjen. Minä en ainakaan menisi ikinä sanomaan tuollaista, että olen tavoitettavissa lomallani työasioissa. Työpaikalla voin olla tavoitettavissa loma-asioissa, mutta en missään tapauksessa toisin päin. Kylmät väreet ravisuttavat selkärankaani kun ajattelenkin, että olisin lomalla ja puhuisin puhelimessa työasioista. Brr.

No nyt hermostuin tuosta työasioiden ja loman sotkemisesta niin, että avasin ajatuksissani toisenkin karkkipussin ja aloin syödä sitäkin. Kohta oksennan.

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007

Verinen iltapäivä

Pääsen kai eroon vanhasta kauhuprojektista. Uusi projekti on kuullema tärkeämpi, ja sitä ei kuullema voi tehdä kukaan muu kuin minä. Hah. Tunnenpa itseni tarpeelliseksi ja ainutlaatuiseksi. Kukaan muu kuin minä koko firmassa ei kestä tuota typerää kehitysympäristöä. Tai sitten kaikki jotka sitä kestävät ovat joutuneet, tai päässeet, johonkin muualle. Ehkä sairaalahoitoon, työttömyyskorvausta nauttimaan tai johonkin työpaikkaan missä maksetaan jotain järkeviä palkkojakin. Mistä herää taas kysymys, että olenkohan minä ihan oikeassa paikassa tekemässä ihan oikeita asioita? Todennäköisesti en, mutta olen huomattavan aikaansaamaton ihminen tällaisissa asioissa, enkä todennäköisesti lähde täältä mihinkään ennenkuin on aivan pakko.

Selkääni kutitti äsken ja minun oli pakko raapia sitä. Epähuomiossa onnistuin kuitenkin raapaisemaan auki jonkun vanhan haavan josta alkoi roiskua verta ympäriinsä. Se oli kaameaa! Hoipertelin vessaan yltäpäältä veressä ja valuin verta ympäriinsä kuin pistetty sika. Wc:ssä verentulo onneksi lakkasi kuin taikaiskusta. Peseydyin ja keräsin itseni kasaan. Sitten palasin takaisin työpöytäni ääreen, ja nyt yritän käyttäytyä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Näen tästä varmaankin painajaisia kuukausia eteenpäin. Ehkä koko loppuikäni herään öisin ja luulen olevani yltäpäältä veren peitossa, vaikka olenkin vain hikoillut, tai kissa on oksentanut päälleni.

En ymmärrä miksi tiedon siirrossa kaikki yksinkertaiset asiat pitää useimmiten kääriä johonkin pakettiin, jossa on miljoona pientä tietokenttää, joita ei varsinaisesti tarvita, mutta ne on laitettu sinne varmuuden vuoksi. Monesti lopputuloksena on, että tietopaketissa on enemmän tuollaista epäolennaista tietoa, kuin varsinaista tarvittavaa tietoa. Kun turhaa tietoa on paljon, jää olennaisestakin tiedosta helposti jotain käsittelemättä, koska se hautautuu kaiken roskan alle. En minä ainakaan jaksa tutkailla ja miettiä sadan tietokentän tarpeellisuutta ja hyödyllisyyttä, jos tiedän että niistä 98% on turhia.

Ohitse kulki juna, jossa oli paljon säiliövaunuja. Niissä säiliöissä oli varmaankin jotain vaarallisia myrkkyjä ja räjähtäviä kaasuja. Jos samaan aikaan samalla raiteella vastaan olisi tullut toinen juna, ja junat olisivat törmänneet tuossa, niin siitä olisi seurannut katastrofi. Kaasusäiliövaunut olisivat räjähtäneet ja räjäyttäneet myrkkysäiliötkin, ja valtaisa räjähdyspilvi olisi kuljettanut myrkkyjä paineaallon mukana kaikkialle. Ensin paineaalto olisi murskannut tästä rakennuksesta ikkunat, heittänyt kaikki työntekijät ja kalusteet huoneiden kauimmaiseen nurkkaan, seinät olisivat kaatuneet kuin korttitalosta, ja joka paikkaan olisi levinnyt syövyttäviä myrkkykaasuja. Siinä sitten olisimme viruneet jokainen luu murskana, happo syövyttäen ihoa ja myrkkykaasut keuhkoja polttaen. Minun pitäisi todellakin saada vaarallisen työn lisää. Meidän kaikki pitäisi.

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Mutasumua

Jälleen uusi kehitysympäristö on juurtunut koneelleni. Tähänkin kehitysympäristöön piti taas asennella vaikka mitä pieniä ja isoja palikoita sekä päivittää vanhoja. Aikamoinen taistelu oli saada jotain tapahtumaan. Kehitysympäristön toimintaan manaamiseen liittyi mm. samojen tiedostojen latailua moneen kertaan versionhallinnasta, hakemistojen uudelleen nimeämisiä, mystisten rastien päälle laittamista ja pois päältä ottamista, samojen käskyjen antamista useaan kertaan, kiroilua, epäuskoista kuivaa naureskelua, hampaiden kiristelyä, periksi antamista ja lopuksi täydellistä ällistymistä kun kehitysympäristö yllättäen käynnistyikin. Vaikka oikeastaan prosessi ei ole päättynyt vieläkään. Yritän edelleen asentaa yhtä apuohjelmaa, mutta päätin tehdä tässä välissä jotain tuottavaakin. Tai no. Tehdä jotain muuta kuitenkin.

Voisikohan käsipapereista tehdä jotain hyödyllistä tai kivan näköistä? Jos hommaisin jostain pari jätesäkkiä ja teippiä, niin voisin ehkä runtata papereita palloiksi, laittaa ne pusseihin ja teipata pussit yhteen itseni näköiseksi nukeksi. Vaatteet sille pitäisi tietty pukea ensin. Niin rämettyneen näköinen en sentään vielä ole, että minua ja kasaa jätesäkkejä ei erottaisi toisistaan ensi vilkaisulla. Hmm. Minulla on ilmeisesti vielä jotain tavoiteltavaa täällä. Sitten kun minua ja kasaa jätesäkkejä ei erota toisestaan, olen valmis. Johonkin.

Minun pitäisi tehdä kovasti kahta projektia yhtä aikaa ja molemmilla olisi tietysti vielä kova kiire. Jees! Ratkaisuni ongelmaan on tietysti tehdä kaikkea ihan muuta, tai ainakin jotain täysin epäolennaista. Aika vain tuntuu nyt juuri oikealta päivittää kaikki ohjelmat. Ja kun ohjelmapäivitysten lataus kestää kuitenkin niin kauan, niin sillä aikaa voin haahuilla käytävillä, kaivella nenääni ja touhuta muita tylsyyteen sopivia sijaistoimintoja.

Täällä alkaa pikku hiljaa näyttää siltä, että toimisto ei olekaan enää uuttuuttaan kimalteleva kiiltokuva. Työpöydälleni on alkanut kasautua paperi- ja kirjaröykkiöitä ja muuta epämääräistä. Pitää varmaan pian siivota. Pölypalloja ei sentään näy vielä missään.

Tänään on ollut niin tylsää, että se suorastaan häiritsee työntekoa. Heti kun yritänkin alkaa koodaamaan jotain, niin tuntuu kuin mutainen pilvi täyttäisi aivoni. Kaikki tuntuu vain niin tylsältä ja merkityksettömältä, että en pysty keskittämään ajatuksiani sen vertaa, että todella tarttuisin johonkin pieneenkään yksityiskohtaan ja yrittäisin saada sitä työstettyä eteenpäin. Juonpa pari litraa kahvia. Jospa se hälventäisi tietoisuuden mutasumua.

maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Muutosten tuulet puhaltavat taas

Tänään kaikki on toisin kuin viimeksi. Minulla on pöydällä nyt kaksi monitoria sekä yksi kannettava tietokone. Voi tätä kerta vilkaisulla näkyvää informaation määrä. Ihan täysin putkeen monitorin lisääminen ei mennyt, sillä minulle hankittu näytönohjain ei sopinutkaan koneeseeni ja sain tilalle jonkun laatikon pohjalle jääneen muinaisjäänteen. Tuo typerä näytönohjain ei suostu näyttämään molempia näyttöjä siinä resoluutiossa kuin haluaisin, ja nyt tuon toisen ruudun tekstit näyttävät vähän omituisilta, koska se ei ole suositusresoluutiossa. Pöh. No kyllä siltä pystyy vielä lukemaan, vaikka teksti näyttääkin rumalta.

Töidenkin suhteen tunnelin päässä näkyy valoa. Tai jotain omituista sumua ainakin. Seuraava projektini lähti virallisesti käyntiin: Joku jossain sanoi kyllä, ja nyt sitten mennään. Pitäisi vain vielä keksiä miten pääsisin irtautumaan vanhasta kauhuprojektista. Pitäisiköhän minun alkaa tehdä silmittömästi virheitä? Tai sitten vain en tee siihen projektiin enää mitään, vaikka ne pistäisivätkin minulle hommia. Eivätköhän ne siihen jonkun löydä tilalle. Täytyy vielä miettiä asiaa. Pitäisi joka tapauksessa alkaa perehtymään uuden projektin asioihinkin. Ehkä olen kypsä aikuinen, ja keskustelen asiasta jonkun kanssa. Pyh. Ihan tylsä vaihtoehto.

Aloin pelata hölmöä nettipeliä, jossa rakennellaan kylää ja mahdollisesti soditaankin toisia kyliä vastaan. Pelin luonne on sellainen, että se ei vie paljoakaan aikaa, mutta minun pitää vähän väliä käydä tuijottelemassa peliä, josko voisin tehdä siellä jotain. Pahasti pelkään, että peli alkaa ennemmin tai myöhemmin tuntua raivostuttavalta velvollisuudelta. Ikäänkuin yksi työtehtävä lisää. Pelissä ei tunnu oikeastaan edes tapahtuvan mitään erityistä. Luvut vähän vaihtuvat ja aika kulkee. Pakko sitä silti on vilkuilla ainakin kerran tunnissa.

Läheiselle nurmikolle on ilmaantunut oikea pienimuotoinen kukkaketo. Kah. Kylläpäs täällä nyt on ihmeteltävää. Kaunista luontoa ja kaikkea. Pilvet taivaalla kyllä näyttävät aika synkiltä. Itse asiassa pelkään, että kotimatkasta voi tulla kostean puoleinen. Pitäisiköhän jäädä ylitöihin ihan sovinnolla, jos sataa? Toisaalta ei ole kyllä mitään takeita, että sade lakkaisi parissa tunnissa ja en minä täällä sentään koko iltaa aio notkua. Maksaisikohan työnantaja taksin, jos väittäisin että nestetasapainoni häiriintyy sateessa?

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Bugien paratiisi

Taas olisi hirveä kiire olevinaan, mutta ei huvittaisi tehdä oikein mitään tuottavaa. Enemmän huvittaisi laittaa tietokone ja työympäristö uuteen uskoon ja opetella jotain uutta. Mutta ei se nyt käy: Kauhubugit vyöryvät päälle ja pakottavat minut kiinnittämään huomiota niihin. Mieleni tekisi vain näytellä, että en huomaa niitä, mutta ne hyppivät silmille ja huutavat niin pahasti, että minun pakko tehdä niille on jotain. Voisinpa lähettää ne johonkin kauas mellastamaan, jonkun muun riesaksi. Tai johonkin missä niistä ei olisi kenellekään haittaa. Bugien paratiisiin. Paikkaan, missä kaikki näyttää kummalliselta, eikä mikään ikinä toimi. Ehkä ne päätyvätkin sinne kun liiskaan ne.

Ruokatunti venähti vähän pitkäksi. Joka paikassa oli niin älyttömän pitkät jonot ja hidasta palvelua. Nyt minun pitää taas notkua täällä puoleen yöhön. Tekisi mieli juoda kaamesti kahvia, mutta toisaalta teoriani mukaan aika tuntuu matelevan entistäkin hitaammin, jos aivot pyörivät kofeiinin ansiosta ylikierroksilla. Kai minä vain käynnistelen serveriä entistäkin innokkaammin ja kaivelen nenääni täällä koko illan. Tänään on onneksi perjantai, joten voin kotona valvoa niin pitkään kuin huvittaa, jolloin minulle onneksi jää vähän vapaa-aikaakin. Toisaalta jos nukun koko lauantain, niin vapaapäivästä tulee tosi lyhyt. Jos nukkuisin täällä, niin minun ei tarvitsisi nukkua kotona niin paljon. Voisinkohan merkitä osan nukkumiseen menevästä ajasta etätyöksi? Onhan se tavallaan itsensä kehittämistä. Unessa saattaa tulla vaikka vastauksia johonkin ongelmaan, mihin en ole keksinyt ratkaisua hereillä ollessani. En muista kyllä sellaista koskaan tapahtuneen, mutta muistan joskus kuulleeni jostain tuollaisesta. Eikö se jo riitä perusteeksi?

Nyt on niin sairaan tylsää, eikä huvita tehdä mitään, että taidan ajankulukseni räjäyttää kehitysympäristön. Pakko se olisi joskus tehdä kuitenkin. Olen jättänyt hakematta lähes kaikki päivitykset jo viikon ajan. Nyt kun haen kaikki kerralla, voin olla lähes varma, että mikään ei sen jälkeen toimi. No niin kokeillaanpas... 5 uutta tiedostoa, 69 muuttunutta tiedostoa ja yksi konflikti. No ei kauhean paha. Olen itse asiassa vähän pettynyt. Tuonhan saa korjattua varttitunnissa. Mitähän ihmettä minä sitten tekisin? On kai pakko alkaa taas liiskaamaan niitä bugeja.

torstaina, toukokuuta 10, 2007

Parkkipaikka-anarkiaa

Jotkut miehet ajoivat autonsa parkkiin melkein pysäköintikieltomerkin alle. Sitten he pälyilivät ympärilleen vähän sen näköisenä, että saakos tähän parkkeerata, mutta eivät sitten huomanneet merkkiä. Tai eivät välittäneet siitä. Miehet kaivoivat auton takakontista jotain romua ja lähtivät paikalta. Koko piha on täynnä vastaavalla tavalla parkkeerattuja autoja. Ne ovat siellä ihan miten sattuu. Kaameaa! Soitan kohta nimettömän vihjeen pysäköinninvalvojille. En kestä tuota parkkipaikka-anarkiaa. Se häiritsee minun työskentelyäni. Jos nuo autot olisivat siististi siellä missä pitääkin, kaikki olisi paremmin ja koodaisinkin tehokkaammin. Valitan työsuojeluvaltuutetulle.

Tänään meillä on monta tuntia kestävä tiedotus- ja koulutustilaisuus. Toisaalta ihan mikä tahansa muutos tähän tylsyyteen on tervetullutta, toisaalta tuo tilaisuuskin on todennäköisesti äärettömän tylsä. Siellä varmaankin taas hypitään villisti aiheesta toiseen, sekoillaan monisteiden ja projektorien kanssa, ihmiset puhuvat liian hiljaa ja jotkut supisevat keskenään ihan muista asioista. Kaiken huipuksi kaikki esitykset ovat todennäköisesti Englanniksi, koska paikalla on ainakin yksi henkilö, joka osaa huonosti Suomea. Pahasti pelkään, että esitysten pitäjien englanninkielentaidoissa saattaa olla hieman toivomisen varaa, ja kun paikalla ei ole mitään äänentoistojärjestelmää, niin todennäköisesti ainakin puolet esitysten sisällöstä menee täysin ohitse. No mitäpä minä näitä vielä manailen. Ehkä siellä onkin tosi kivaa ja hauskaa. Sitten minua kaduttavat nuo tylyt ennakkoasenteeni.

Nyt kun oli eilen ja tänäänkin näitä info/koulutustilaisuuksia, niin siitä seuraa että tiedostojen siivousoperaationi venyy. Eihän tässä mitään tiedostoja ehdi väännellä ja käännellä, kun pitää kuunnella ihmisten jorinoita milloin mistäkin aiheesta. Sitä paitsi sain tänään uuden näytönohjaimen ja toisen monitorin. Nekin pitäisi asentaa ja ihmetellä niiden potentiaalisia mahdollisuuksia. Ei tässä nyt kertakaikkiaan ehdi mitään typeriä tiedostojen nimiä ja linkityksiä vaihdella. Kovin montaa ainakaan.

Ihan kuin ulkona liikkuisi nykyään enemmän ihmisiä. Ovatkohan kaikenmaailman vanhukset ja työttömät heränneet talviunesta? Vai lintsailevatko ihmiset töistä enemmän kauniilla säällä? Minustakin olisi kyllä hauskempaa käpsytellä tuolla auringonpaisteessa, kuin kökkiä tässä monitorin äärellä tai haahuilla pimeillä käytävillä. Tai kuunnella turhanpäiväisiä jorinoita hämärässä salissa.

keskiviikkona, toukokuuta 09, 2007

Miksi rakennusmiehillä on oma hissi?

Tänään tehtäväkseni kolahti viidenkymmenen tiedoston uudelleen nimeäminen ja linkitysten korjaaminen. Todella puuduttavaa hommaa. Toisaalta työ on äärettömän yksinkertaista ja selkeää, mutta toisaalta niin käsittämättömän tylsää ja toistavaa, että on pakko koko ajan keskittyä täysin siihen mitä tekee. Joka hakemiston tiedostoille pitää tehdä periaatteessa neljä operaatiota, mutta jokainen niistä on niistä on niin mekaaninen operaatio ja tiedostot näyttävät niin samanlaisilta, että alan vahingossa koko ajan oikomaan työvaiheita. Kaikki on pakko testata lopulta systemaattisesti, mikä on myös äärimmäisen tylsää touhua.

Yhden vastapäätä näkyvän rakennuksen seinälle on ilmestynyt jonkinlainen rakennustyömaahissi. Ilmeisesti siellä tehdään jotain isompaa remonttia. Taitavat kuljettaa tuolla yläkertaan jotain isompia työkoneita tai jotain. Tietty on mahdollista myös, että rakennuksessa muissa kerroksissa työskentelee jotain hienosti pukeutuneita ylempiä toimihenkilöitä, joita ärsyttää kun työmiehet kulkevat likaisissa vaatteissa samalla hissillä heidän kanssaan, ja he ovat siksi vaatineet työmiehiä hankkimaan oman hissin. No olipas ennakkoasenteellista minulta. Ihan hyvin tilanne voi olla niinkin, että työmiehiä ärsyttivät muissa kerroksissa työskentelevät ihmiset, ja he halusivat itse itselleen oman hissin.

Huh, olipas lähellä ettei jäänyt koko päivän blogimerkintä tekemättä (mikä korvaamaton menetys se olisikaan ollut!): Unohdin aivan, että minulla oli tänään yksi tuote-esittelytilaisuus, johon sain luvan osallistua. Se kestikin sitten puoli päivää. Pari äijää sohi hiirellä valkokankaalle heijastetulla ruudulla ja ylisti tuotteitaan "oho", "no mikäs nyt" ja "yritetäänpäs uudestaan" -mutinoiden välissä. Onneksi siellä tarjottiin kahvia väliajalla, muuten olisin nukahtanut. Periaatteessa tuotteet olivat kyllä kiinnostavia, mutta ei niitä meidän firmaamme tule kuitenkaan kun vasta kuoltuamme. Sittenkin vain jos olemme olleet oikein kilttejä ja tuottavia.

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

25 Pizza Margeritaa, kiitos

Tämä päivä alkoikin positiivisesti: Lähimmästä limsa-automaatista oli vaihdettu jokin hirviölitku punaiseen Ed-energiajuomaan. Kyllä nyt kelpaa! Harmi, ettei se ollut vielä light-versiota, mutta kyllä tälläkin saa pään pörisemään ihan mukavasti. B12-vitamiinin tarvekin tulee varmasti tyydytetyksi, koska yhdessä pullollisessa limsaa on kymmenenkertainen määrä B12:n päivittäisestä saantisuosituksesta.

Ihmiset kaivelevat jostain kiven alta kaikenmaailman ihmenettiselaimia, ja valittavat sitten minulle jos ne eivät osaa näyttää oikein meidän hienoa sovellusta. Ihan niinkuin se minua kiinnostaisi.
- Mulla on tää Fytymz-selaimen 0.0032alpha versio käytössä ja tällä tää sovellus ei kyllä toimi yhtään. Kirjoitan osoitteen riville ja mitään ei tapahdu.
- No näkyvätkös muut www-sivut sillä selaimella sitten normaalisti?
- No ei tällä kyllä mikään muukaan webbisivu, eikä sovellus, mutta ei mun tällä tarttis käyttääkään kun vaan tota yhtä sovellusta.
- Voisitko kenties harkita jonkun toisen www-selaimen käyttämistä?
- No emmä oikein viittis, kun mulla on niin hidas nettiyhteys. Ne muut selaimet on niin älyttömän isoja ja raskaita. Tää oli tosi pieni meinaan. Tää oli vaan 40 kilotavua. Yks mun kaveri on sen ite koodannut. Tässä voi avata vaikka sata ikkunaa ihan hyvin ja silti kaikki pelit pyörii taustalla ihan hyvin.
- Tarvitseeko sinun välttämättä pyörittää niitä pelejä taustalla yhtäaikaa? Eikös kaikissa käyttöjärjestelmissä tule mukana nykyään jokin www-selain? Jos käyttäisit vaikka sitä?
- No mut kun pelit on niin kivoja... No kai mä voin kattoo olisko tässä koneella joku toinen selain.

Nettiselaimen valinta on totaalisen väärä paikka osoittaa individualismia. Käyttäkää ihan tavallisia selaimia, jos haluatte nähdä toimivia webbisivuja ja -sovelluksia! Tietty jos saatte nautintoa räjähtäneiden leiskojen katselemisesta, niin kannattaa toki koodata oma webbiselain, joka ei näytä mitään oikein. Turha kyllä toivoa sitten, että minä liikauttaisin eväänikään sen eteen, että joku voisi käyttää meidän koodaamaa sovellusta itse koodaamallaan selaimella. Jos kerran koodasit oman selaimen, niin koodaa samaan menoon oma sovelluskin.

Tein päivän urotyön ja hain lounasseteleitä. Kyllä nyt taas kelpaa syödä. Jos käyttäisin koko kuukauden lounassetelit kerralla, saisin varmaan aika paljon ruokaa. Saisikohan sillä jotain paljousalennusta? Jos marssisin lähimpään pizzeriaan, löisin lounarit tiskiin ja sanoisin "Pizza Margeritoja koko rahalla. Otan ne mukaan." Kyllä sillä varmasti ainakin 25 pizzaa irtoaisi. Voisin tunkea jääkaapin niitä täyteen ja taitaa tuolla olla joku pakastinkin. Eipähän tarvitsisi lounasaikaan miettiä, että mitäs tänään söisin. Työkaverit voisivat kyllä alkukuusta valittaa kun kaikki paikat ovat täynnä minun pizzojani. Mutta minkäs ne sille tekisivät? Vain nopeat elävät! Olisivat tunkeneet ruokansa kaappiin silloin kun siellä vielä oli tilaa. Ja mistäs ne edes tietäisivät, että ne kaikki ovat minun? Voisi olla ihan hyvin mahdollista, että 25 eri ihmistä kävisi sattumalta ostamassa samana päivänä samanlaisen pizzan, ja laittaisivat ne jääkaappiin/pakastimeen.

maanantaina, toukokuuta 07, 2007

Bugit - uskolliset seuralaiseni

Hoksasin tuossa jokin aika sitten, että olen notkunut täällä töissä jo yli kaksi vuotta. Vaikea käsittää. Kyllä se aika vain kuluu, vaikka madellenkin. Kahdessa vuodessa ehtisi tapahtua jossain muualla vaikka mitä, mutta täällä ei ole kahdessa vuodessa tapahtunut oikeastaan mitään merkittävää. No, joku asiakas on vaihtunut, toimisto on muuttanut, joku työskentelee jossain muualla ja tämmöistä normaalia. Jos olisin luonut viimeiset kaksi vuotta poliittista uraa, voisin olla ehkä nyt EU:n keisari. Se olisi varmaankin paljon mielenkiintoisempi homma kuin tämä, ja siitä saisi varmasti paljon parempaa palkkaakin.

Katastrofiprojekti on muuntautunut bugijahdiksi. Bugeja kyllä tosiaan riittää. Näin alkuun niiden "korjaus" onkin aika helppoa, koska riittää kun summamutikassa johonkin kätensä mätkäisee, niin lauma bugeja on liiskassa oitis. Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Riehumalla ja huitomalla ympäriinsä bugeja liiskaantuu laumoittain, mutta ei se paljon lohduta, koska niitä on niin järjettömästi. Olo on kuin yrittäisin tyhjentää järveä kantamalla vettä muovisangolla sadevesiviemäriin. Onhan se toisaalta kiva, kun selkeästi jotain tapahtuu, mutta toisaalta aika merkityksettömältä tämä touhu tällä hetkellä tuntuu. Pitäisi vain räjäyttää kaikki ja aloittaa alusta.

Terasseille on taas kerääntynyt hajanaisia ihmislaumoja. Mikäs siinä, aurinko paistaa, ja jos joku onnellinen on onnistunut livahtamaan töistä tai mistä lie, niin kyllähän sitä sitten kelpaa terassilla fiilistellä. Minun sen sijaan pitäisi kökkiä täällä vielä tuntitolkulla. Hohhoijaa. Bugit pitävät onneksi seuraa minulle. Ne eivät ole lähdössä mihinkään. Ikinä. Ne eivät hylkää minua, vaikka kuinka kohtelisin niitä kaltoin.

perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Visio lännenelokuvasta

Synkät pilvet peittävät taas taivaan. Mielikin on aika matalana. Kauhuprojekti vain jatkuu ja jatkuu, eikä loppua näy. Tekemättömiä töitä olisi aivan liikaa, bugeista puhumattakaan. Ei huvita tehdä mitään, mutta pakko kai sitä on pakko jotain touhuta, että tästäkin hirveydestä pääsisi joskus eroon. Rasittavaa pään seinään hakkaamista taas tämäkin projekti. Täytyy varoa vain, ettei tämä pääse lipsahtamaan tavallisesta tylsyydestä ärsyttävyyden puolelle.

Juna lähti juuri ratapihalta ja jätti ratapihan täysin tyhjäksi. Yksi ihminen seisoskelee tuolla kauempana radan varressa. Jostain syystä autiosta ratapihasta tulee minulla mieleen jokin vanha lännenelokuva. Tuo yksinäinen tyyppi on kuin palkkionmetsästäjä, joka odottelee rosvojoukon saapumista ratapihan toiseen päähän. Sitten he mulkoilevat hetken toisiaan ja alkavat tavoitella revolvereitaan. Palkkionmetsästäjä tietysti ampuu rumat rosvot vakaalla kädellään salaman nopeudella. Jostain nurkan takaa ilmestyy haudankaivaja mittailemaan raatoja ja joku pikkupoika tulee pällistelemään palkkionmetsästäjää, joka sytyttää tupakkaa täysin välinpitämättömän näköisenä. Taustalla soi melankolinen huuliharppuesitys.

Ilma monitorin yllä väreilee taas, tai sitten taas kärsin aistiharhoista. Joka tapauksessa talon katto, jota tuijottelen monitorin reunan yli, näyttää aaltoilevan. Eilen illalla televisiosta tuli joku dokumentintapainen hallusinogenisistä huumeista. Huumeiden käyttäjien kuvaukset olotiloistaan kuulostivat paikoitellen pelottavan samankaltaisilta kuin kokemukseni täällä töissä äärimmäisen tylsistyneenä. Elimistöni varmaankin erittää aivoihini jotain huumetta, jotta se kestäisi sietämättömän tylsyyden. Usein tuntuu kuin havannoisin ympäristöni täällä korostuneen voimakkaasti, näen olemattomia ja pystyn kokemaan empatiaa jopa teollisuusrobotteja kohtaan. Pitäisi kai olla iloinen: Käsittääkseni jotkut ihmiset maksavat huumeista huomattavia rahasummia päästäkseen tähän samaan olotilaan. Ja minulle jopa maksetaan tästä!

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista ja koodaaja ppjky:stä

Pöydälleni änkeytyi jostain toinenkin tietokone. Ihan kuin yhdestäkin ei olisi jo ollut tarpeeksi riesaa. Siinä se nyt vain möllöttää. Tuo on kyllä vain tuommoinen vähäpätöinen kannettava tietotokone, voin oikeastaan aika helposti jättää sen huomioimatta. "Testaa minulla juttuja!" Se kitisee, mutta olen tyly mies, enkä välitä siitä mitään. Opetelkoot ensin talon tavoille. Minä ja Iso Tietokone olemme täällä ne jotka määräävät, eikä tuommoinen surkea rääpäle. Myöhemmin saatan ehkä armosta hiukan testata sillä jotain, jotta sen itsetunto ei aivan täysin romahda.

Kauhuprojekti saavuttaa taas uuden muka-päätepisteen. Huomenna ohjelmistoa pitäisi esitellä asiakkaalle, mutta ainakin minun osaltani tiedän, että tässä riittää töitä ainakin viikoksi eteenpäin. Pitäisi tehdä yhtä aikaa yhtä toistakin projektia, mutta tuntuu siltä, että energia ei kertakaikkiaan riitä. Eivätkä aivosolut. Olen saanut ne keskitettyä sinne osaan aivoja, joissa tähän projektiin liittyvät asiat majailevat, mutta siitä seuraa se, että muihin osiin aivoista ei jää kuin muutamia satunnaisia harhailijoita. Tänään minulta ei taitaisi onnistua edes purukumin pureskelu, vaikka en kävelisikään samaan aikaan.

Joskus minua oikein harmittaa, kun hurjassa nuoruudessani ennen töihin tuloa en tullut ikinä kokeilleeksi, että osaanko pureskella purukumia ja kävellä yhtäaikaa. Jos en olisi osannut sitä silloinkaan, niin mitä minä tässä sen taidon perään nyt voivottelen? Kaikkea ei vain voi saada. Mihinkähän nykyiseen taitooni olisin valmis vaihtamaan ppjky:hyn (Purukumin Pureskeluun Ja Kävelyyn Yhtäaikaa)? Hmm... Osaanko minä edes mitään? Käytävillä haahuilussa olen ainakin hyvä, mutta sitä taitoa en varmasti vaihtaisi ppjky:yyn. Entäs kahvinkeitto? Ei... Ei! Nenän kaivelu? Ei... Ehkä ppjky ei ole kuitenkaan niin olennainen taito. En minä edes pidä suuremmin purukumista.

Ulkona kulkee joku pikkupoika intiaanipäähine päässään ja puhaltelee saippuakuplia. Ilmeisesti vapunvietto voi jäädä päälle muillekin kuin tuurijuopoille. Jotkut raukat varmaankin paistelevat munkkeja kuukausia, eivätkä voi lopettaa uusien simasatsien valmistusta ennen syksyä. Ilmapalloja ja serpentiiniäkin voi olla vaikeaa löytää enää mistään juhannuksen jälkeen. Tai mistä minä tiedän, mitkä kanavat näillä vappuaddikteilla on. Ehkä jotkut ihmishirviöt ovat perustaneet kokonaisia liikeketjuja riistääkseen näitä ihmisraukkoja, joiden vappu ei kestä vain paria päivää.

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Maagista koodia

Palelee. Tulisinpa kunnolla kipeäksi, niin voisin vain löhöillä kotona rauhassa. Nyt tuli raju deja-vu-tunne: Ihan kuin olisin toivonut jotain tällaista aiemminkin. Täällä töissä näitä deja-vu-tuntemuksia kyllä riittää. Silloinkin kun pääsen tekemään jotain sellaista mitä en ole aiemmin tehnyt, on useimmiten kyse pohjimmiltaan kuitenkin vain vanhojen juttujen variaatioista ja uusista sovelluksista. Pitäisi tietysti ottaa ilo irti niistäkin. Taitaa olla turhaa odotella, että joku päivä alienit tulisivat ja näyttäisivät meille jotain todella uusia juttuja.

Koodaavatkohan alienitkin? Luulisi että kun niillä on kaikenmaailman teknovempeleitä, niin kyllä niiden laitteiden toimintalogiikka jotenkin pitää ohjelmoida. Onkohan alienkoodaajillakin ihan yhtä tylsää? Toisaalta alienien koodaus voi pohjautua johonkin ihan toisenlaiseen metaforaan tai täysin toiseen systeemiin, mitä me emme osaa kuvitellakaan, tai minä en ainakaan osaa. Ehkä heidän "ohjelmointinsa" perustuu elollisiin komponentteihin ja niiden geneettiseen jalostamiseen? Ehkä heidän ylläpito-osastonsa todellakin ruokkii ja lääkitsee heidän laitteistoaan ja huolehtii siitä, että kaikki saavat tarpeeksi valoa ja lämpöä.

Olisi hauskaa kun osaisin oikeasti taikoa. Taikoisin ihan huvikseni ohjelmakoodin sekaan maagisia komponentteja, jotka mahdollistaisivat kaikkea täysin järjenvastaista.
- Miten ihmeessä tämä ohjelmakoodi voi toimia? Tässä tehdään nettikaupassa maksu. Ohjelmakomponenttiin syötetään tuote, asiakkaan toimitustiedot ja tuotteen hinta, mutta ei mitään mistä maksu lähtee...
- Kyllä se toimii ihan hyvin. Rahat lähtevät asiakkaan tililtä ihan oikein.
- Niin niin, mutta mistä tuo koodi saa selville asiakkaan tilinumeron, kun ei sitä syötetä missään?
- Se tulee sieltä getBankAccountista.
- Mutta kun siellä on vain jotain ihan käsittämätöntä juttua, ei edes mitenkään ohjelmakoodin näköistäkään.
- Hyvin se toimii. Älä murehdi siitä suotta.
- No niin kai sitten... Ihmettelin vaan... Se koodi näytti ihan latinalta tai joltain...


Jos ohjelmoijat osaisivat taikoa, ohjelmoijat voisivat tehdä kaikenlaista kummallista toiminnallisuuttakin ohjelmiin tähän tyyliin:
- Kirjoitin vahingossa salasanani väärin ja yhtäkkiä huomasin kämmenessäni muutamia karvoja, joita en ollut aiemmin huomannut. Hämäännyin siitä niin paljon, että kirjoitin vahingossa uudestaan salasanani väärin ja aivan kuin poskeeni olisi ilmestynyt juuri sillä hetkellä syylä. Kolmannella kerralla onneksi kirjoitin salasanan oikein.
- Olin juuri kirjoittanut käyttäjäfoorumille tuhannennen viestini, kun ovikello soi. Kun menin katsomaan, niin siellä ei ollut ketään, mutta siellä oli pizzalähetin tuoma lämmin pizza. En ollut tilannut pizzaa, mutta minun nimi ja osoite siinä lapulla oli. Ihan hyvä pizza.
- Sähköpostini levytila pääsi loppumaan ja jostain kummallisesta syystä viemärini meni samaan aikaan tukkoon, enkä saanut sitä mitenkään toimimaan. Huoltomieskin kävi, eikä hänkään saanut sitä korjattua. Kun sitten myöhemmin siivosin postilaatikkoni, niin viemärikin alkoi taas toimia.