perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Software Pimping

Ulkona on harmaata ja sateista. Minulla on jotenkin sellainen olo, että tämä on tällainen korvikepäivä: Ei ihan oikea työpäivä, mutta saa luvan kelvata paremman puutteessa. Tänään ei kannata alkaa tekemään mitään suurta, koska puoliltapäivin alkaa tuloskatsaus ja aika pian sen jälkeen uuden toimiston tupaantuliaiset. Jos tänään jotain aion saada valmiiksi, niin sen pakko olla jotain sopivan pientä. En ole kyllä vielä keksinyt mitä. Ehkä kulutan koko päivän korjaillen pikku juttuja sieltä täältä. Siis normaalin ikkunasta tuijotuksen, kellon vilkuilun ja käytävillä vaeltelun lisäksi.

Kehitysympäristö köhii, pätkii ja korisee kuolintuskissaan. Tekisi mieli päästä raukka tuskistaan ja keskittyä seuraavaan projektiin, mutta kai sille raukalle vielä pitää antaa tekohengitystä. Jos se siitä sen verran tokenee, että se pääsee tolpilleen, niin laitan sille vähän meikkiä naamaan, suoristan vähän vaatteita ja lähetän baanalle. "Takaisin ei ole tulemista, ennen kuin olet tuottanut vähintään viikon ylimääräisten tuntien verran kylmää käteistä. Hymyilet vain nätisti ja ajattelet kivoja asioita, niin kyllä se siitä!" Hohhoh, olenkohan pelannut vähän liikaa GTA:ta ja katsonut liian monta huonoa elokuvaa?...

Joskus tuntuu, että ohjelmistokehityksessä on yllättävän paljon yhteistä parituksen kanssa. Me kuuntelemme asiakkaan toiveita, kaivelemme jostain jonkun sopivan ohjelmiston, vähän ehostamme sitä ja koulutamme sen toteuttamaan asiakkaan toiveet. Sitten vain lähetämme sen asiakkaalle, toivomme että kaikki sujuu hyvin ja odottelemme maksua. Näyttäisiköhän Software Pimp hyvältä käyntikortissa?

Joku tyyppi seisoskelee tupakalla tuon talon parvekkeella. Taitaa näpytellä samalla tekstiviestiä. Ei sittenkään, se onkin kahvikuppi, nyt hän hörppäsi siitä. Mutta miksi ihmeessä hän ensin räpläsi kuppia? Oliko siinä jotain pinttynyttä likaa? Ei, nyt keksin, hän tietysti sekoitteli sitä lusikalla - yhdellä kädellä? Outoa. No nyt parvekkeella ei ole enää ketään, tyyppi hävisi johonkin tätä kirjoittaessani. Alienit varmaankin abduktoivat hänet.

Ei kommentteja: