maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

Älkää pelatko baseballia!

Hukkasin kahvikuppini. Tähänkö loppui minun teen ja kahvin juontini? En voi kuvitellakaan juovani mitään jostain toisesta kupista. Todennäköisesti olen unohtanut kupin johonkin missä olen käynyt perjantaina, mutta en oikein muista missä kaikkialla olen käynyt perjantaina. Kävin jo niissä paikoissa, jotka muistin, eikä kuppia löytynyt. Pahimmassa tapauksessa olen unohtanut sen johonkin yleiselle paikalle, mistä joku on laittanut sen astianpesukoneeseen ja pessyt sen, ja sitten joku on ottanut sen itselleen käyttöön. Kaamea hirviö! Tai vielä pahempi vaihtoehto on tietysti, että olen jättänyt mukin johonkin pöydän nurkalle, mistä joku on pudottanut sen lattialle ja rikkonut miljooniksi sirpaleiksi. Aivan järkyttävää! Joku on voinut myös mahdollisesti jopa varastaa kupin! Se oli aika hieno kuppi nimittäin, mikä tekee tämän menetyksen tunteen entistäkin raastavammaksi.

Taivas näyttää tosi synkeältä. Tulee varmaan sade ja kastun läpimäräksi lounaalle mennessäni. Ja uudestaan töistä lähtiessäni. Tämä on varmaankin lopun alkua: Maanantai, kahvikuppi on kadonnut ja synkät pilvet peittävät taivaan. Mitähän seuraavaksi? Joku tulee ovesta ja alkaa hakata minua pesäpallomailalla? Tai vielä pahempaa: Jos se hirviö alkaakin hakata minua baseball-mailalla. Niitä on kai metallisiakin, ja ne painavat kai enemmän, ja siksi niillä lyöminen siis sattuukin enemmän. Toivottavasti baseballista ei tule koskaan kovin suosittu laji Suomessa. Ja toivottavasti en joudu koskaan muuttamaan Amerikkaan.

Ohjelmakoodikaan ei suostu toimimaan. Haluaisin vain saada yhden hölmön pikku jutun ruudulle, mutta ei se suostu ilmestymään sinne. Olen yrittänyt maanitella konetta monin eri koodikoukeroin, ja jopa käyttänyt raakaa voimaa, mutta mikään ei tehoa. Tänään on kyllä kaamea päivä. Olisi pitänyt jäädä vain kotiin ja merkitä tuntikirjanpitoon sairaus-kohtaan "Paha karma". Mitähän hirveyksiä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?

Ei kommentteja: