tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Kuinka kukaan voi luulla, että minä tietäisin jostain jotain?

Plääh. Lähes koko aamu on taas kulunut serveriä käynnistellessä. On niin tylsää, että tekisi mieli tehdä jotain repäisevää. En vain keksi että mitä. Ehkä kaivan nenääni? Tai käyn hortoilemassa ilman mitään syytä taukotilassa. Tai sitten vain huudan hiljaa sisälläni. Sovellus on niin raskas, että pienimmänkin muutoksen testaamiseen menee useita minuutteja ja kone on serveriä käynnistettäessä niin kovilla, että sillä ei voi tehdä edes yhtä aikaa oikeastaan mitään. Pitäisiköhän lukea jotain kirjaa odotellessa? Tuossa pöydän nurkalla on lojunut jo pidemmän aikaa pari tylsää manuaalia, jotka minun kai pitäisi osata ulkoa.

Pihalla näkyy aika villin näköisesti parkkeerattuja henkilöautoja. Olen monesti ihmetellyt, miten joillakin ihmisillä tuntuu olevan tapana parkkeerata autonsa ihan mihin tahansa. Nuokin autot ovat suunnilleen keskellä pihaa. Ei missään varmaankaan ole mitään erillistä kieltokylttiä, että tuohon ei saisi parkkeerata, mutta luulisi järjen sanovan, että keskellä pihaa ei ole parkkipaikka, varsinkin kun koko pihalle ei ole edes tarkoitus ajaa autolla. Jotta pihaan pääsee, pitää ajaa jotain kävelytietä, jonka alussa on takuulla kieltokyltti. Tai ehkä nuo väittävät olevansa huoltoajolla. Toisaalta, tuohon parkkeeraamalla ei varmaan saa kovin helposti sakkoja, koska varmaankaan pysäköinninvalvojillakaan ei tule edes mieleen, että joku saattaisi ajaa autonsa tuohon parkkiin.

Tänään on jostain syystä ihmisillä ollut lounaan jälkeen minulle hirveästi asiaa. En ole ehtinyt edes tehdä paljon mitään hommia, kun koko ajan joku on höpöttämässä jostain psykedeelisestä yksityiskohdasta, josta kyseinen ihminen luulee että minä tietäisin jotain. Enkä minä tietysti tajua mistään mitään edes sen vertaa, että ymmärtäisin edes miksi nuo ihmiset kuvittelevat, että minä tietäisin jotain. Minä vaan tuijottelen serverin käynnistymistekstejä päivät pitkät ja kaivelen nenää silloin kun luulen että kukaan ei huomaa. Ja tuijottelen ikkunasta. Siinä ei paljon tietoisuus kasva rönsyilevän projektin pienimmistä yksityiskohdista.

Ei kommentteja: