torstaina, helmikuuta 01, 2007

Tylsyys on tarttuvaa

Tänään sain hommakseni selvittää mahdollista bugia. Joku jossain oli saanut aikaiseksi selkeän virhetilanteen, jota tosin kukaan ei ole sen jälkeen saanut toistettua, mutta varmuuden vuoksi pitäisi testata, josko semmoisen virheen saisi kuitenkin jotenkin toistettua. Plääh. Taas pitäisi miettiä, millä kaikilla tavoilla tuota toimintoa voisi käyttää niin, että tuloksena olisikin jotain odottamatonta. Äärimmäisen tylsää touhua. En jaksa edes ajatella koko asiaa, klikkailen vain summassa kaikkia toimintoon vähänkään liittyviä juttuja, ja toivon että jotain tapahtuisi. Eikä mitään ikinä tapahdu. Jos jatkan tätä iltaan asti, niin pääni räjähtää. Pelkään olevani jo niin turtunut tähän hakuammuntaan, että en enää edes huomaisi vaikka jotain omituista tapahtuisikin. Tylsyys on kuin tarttuva virus. Tylsyys tarttuu kaikkeen, ja kun jokin asia on tarpeeksi tylsää, alunperin mielenkiintoisetkin asiat alkavat vaikuttaa tylsiltä.

Huomenna alkaa uusi projekti ja tapaan uusia ihmisiä ja tutustun uusiin asioihin. Huomenna ei ehkä ole tylsää, mutta tänään kyllä totisesti on. Olen taas vilkuillut kelloa puolet päivästä. Aika tuntuu etenevän käsittämättömän hitaasti. Kotona minulla olisi vaikka mitä tekemistä, mutta täällä pitää vain tehdä tätä todennäköisesti täysin turhaa hommaa tunti toisensa perään.

Tylsyyttäkin on monenlaista. Joskus tylsyys on kuin lamaannuttavaa huonoa ilmaa, jota on pakko hengittää, kun ei voi muutakaan. Silloin tekisi vain mieli karata pois paikalta, ja jos ei pääse, niin tuntuu kuin mikään ei onnistuisi tai voisikaan onnistua ja kaikki on aivan turhaa. Toisinaan tylsyys kääntyy vähemmän painostavaksi yhdentekevyydeksi ja on vaikea saada pysymään ajatuksia kurissa, kun millään ei oikeastaan ole mitään väliä. Aivot etsivät pakotietä tylsyydestä luomalla keinotekoisia virikkeitä ja käyvät ylikierroksilla jollain aivojen osa-alueilla. Silloin miettii kaikkea hölmöä, ja jos keskittyy havainnoimaan ympäristöään, niin harha-aistimusten todennäköisyys on erittäin suuri.

Alan olla täysin vakuuttunut siitä, että kauan sitten aikaansaadun virhetilanteen jälkeen ohjelmaa on jo korjattu ja nyt virhetilanne on mahdoton saada aikaiseksi. Siirryn ajantappomoodiin ja puolitan työtehoni. Puolet ajasta mätkin ohjelmaa summassa matkien raivotautista apinaa, ja puolet ajasta teen jotain muuta. Kaivelen vaikka nenää matkien raukeaa ameebaa. Täytyy varoa vain etten sotke käyttäjäroolejani. Nenän kaivamisesta raivotautisen apinan tavoin voisi tulla ikäviä seurauksia.

Ei kommentteja: